Olisiko sinulle jotain hyötyä "tunnin" junasta välillä Helsinki-Turku?
Niin, olisiko? Miten usein ylipäänsä ajat junalla tuota väliä suuntaan tai toiseen ja miten paljon katsot että matka-ajan lyhentymisestä olisi hyötyä? Tai tiedätkö jonkin tahon, yrityksen tai vastaavan, joka kaipaisi parempia kuljetusyhteyksiä tuolle välille?
Kommentit (51)
Jos matka olisi oikeasti tunnin eli 60min ja saisin työn mitä voisi tehdä myös junassa, olisi. Muutoin ei.
Ei missään nimessä. Mikä lie pakkomielle tai korruptiotapaus. Orpo on todella tyhmä jos kuvittelee että tuo menee läpi kun kaikkea muuta leikataan.
Maksan nyt junamatkastani yhteen suuntaan 11,6 e. Kun tunnin juna tulee, maksan yhdensuuntaisesta matkasta 23,4 e. Me muualla Suomessa junaa käyttävät joudumme maksajiksi, vaikka mitään hyötyä emme saa.
Ei. Sen verran harvoin tarvii päästä Turkuun, että voin hyvin matkustaa nykyisenlaisella junalla tai autolla.
Ei mitään hyötyä. Juna ajaa päivittäin ohi muutaman sadan metrin päässä kodistani, mutta tältä paikkakunnalta on asema lopetettu, joten ei pysähdy. Joudun tunnin, puolitoista matkustamaan bussilla sekä kävellen että voin nousta tunnin junaan.
Kyllä, kunhan se toteutetaan kaksiraiteisena ja Lohjalle ja Vihtiin tulee pysäkit joilta pääsee Helsingin keskustaan töihin.
Ei mitään hyötyä, en käy Turussa enkä haisevalla kaatopaikalla HELLsingissä.
En tunne ketään kuku kulkisi Hki-Turku väliä ja miksi joku tuota väliä muka kulkisikaan, ehkä jollain tosiaan työmatka mutta voiko monella olla tällaista?
Näin keskisuomalaisena näen että se lyhentää Viitasaaren ja Pihtiputaan välistä etäisyyttä huomattavia määriä kilometrejä.
Ei kun en asu siellä päinkään, mutta koko maan lippujen hinnat tulee nousemaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos matka olisi oikeasti tunnin eli 60min ja saisin työn mitä voisi tehdä myös junassa, olisi. Muutoin ei.
Toisaalta, jos työtä voi tehdä junassa, niin onko sillä niin merkitystä, kestääkö matka tunnin vai puolitoista.
Todennäköisesti, sillä asun Vihdissä. Tarkoitushan olisi, että samalla "tunnin junalla" saataisiin lähijunaliikenne tänne.
Alkaa perse kramppaamaan 1:30 kohdalla joten olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos matka olisi oikeasti tunnin eli 60min ja saisin työn mitä voisi tehdä myös junassa, olisi. Muutoin ei.
Toisaalta, jos työtä voi tehdä junassa, niin onko sillä niin merkitystä, kestääkö matka tunnin vai puolitoista.
Minusta työt voi tehdä etänä tai sitten asua sillä paikkakunnalla jossa työ pitää fyysiesti tehdä, näin poistuu tämä työmatkan tarve ja mihinkään muuhun tuo ei näköjään tarvitakaan?
Riippuu siitä millaisia pysäkkejä sille radalle tulee. Voi olla että jokin paikkakunta olisi paremmin saavutettavissa, siis satunnaisvierailuihin. Mutta ei, ei oikeastaan siitä radasta minulle olisi mitään suurempaa hyötyä.
Ei.
Nykytiedon valossa nostaisin silti Salon kiinteistöjen hintaa varmuuden vuoksi 30 %.
En. Hyötyisin junayhteydestä kahden muun kaupungin välillä. Suunnilleen sama matka, mutta ei suoraa junayhteyttä.
En asu sielläpäinkään, joten ei mitään hyötyä. Turussa tai Helsingissä ei tarvitse käydä.
Ei. Asun Kirkkonummella ja tuo ei edes pysähtyisi täällä ja joutuisin maksamaan orpon kavereiden liksat.