Aivan ihana kirjoitus nuoren odottavan naisen blogissa!

Tyttö on 19 ja odottaa esikoistaan. Harvinaisen selväpäinen kirjoitus noinkin nuorelta ihmiseltä! Uskon, että hän tulee pärjäämään lapsen kanssa erinomaisesti :)



http://sascian.blogspot.com/



Vaikka laskettuun aikaan ja synnytykseen (toivon mukaan!) on vielä hieman yli neljä kuukautta, olen minä alkanut pohtia äitiyttä ja sen tuomia muutoksia. Kyseessä on varmaankin eräänlainen identiteettikriisi. Ennen kaikkea pohdin, millainen äiti haluaisin olla. Tietystikin hellä ja rakastava, mutta pohdinta, josta nyt puhun, on hieman pinnallisempaa. Haluaisinko siis olla superäiti, joka lenkkeilee vaunujen kanssa huippuvermeet päällä pururadalla, edustaa juhlatilaisuuksissa pikkumustassa kuplivaa siemaillen, on huippukokki keittiössä ja huora ...superihminen makuuhuoneessa? Sellainen, joka ei koskaan menetä malttiaan, ei suutu, ei kiukuttele, ei ole väsynyt, ei omaa huonoja hiuspäiviä. Sellainen äiti, jota jokainen haluaisi muistuttaa. Tai ehkäpä parempi vaihtoehto onkin olla lapselle omistautuva äiti. Sellainen, joka vähät välittää raskauskiloista tai juurikasvusta. Joka hymyillen herää kesken yöunien imettämään koliikkivauvaa, tuntematta lainkaan väsymystä tai ärsytystä. Puhumattakaan halusta perua koko juttu. Sellainen äiti, joka iloisesti kulkee pari vuotta vanhassa ulkoilupuvussa kauppaan kupetteinsa hedelmän kanssa ilahduttaakseen raskaan työn raataja-miestänsä. Yhteistä näille kahdelle ihannoidulle äiti-tyypille on vaatimattomuus ja nöyryys. Kumpikaan ei valita, ei stressaa, ei ota kunniaa.



Ollakseni realisti.. Minusta ei tule kumpaakaan ja tulen sättimään itseäni lukemattomia kertoja sen takia. Tiedän, että ärsyynnyn helposti ollessani väsynyt. Tiedän, että haluan Drama Queen-kruunun päähäni kun riitelen H:n kanssa. Haluan edelleen käydä kampaajalla, mutta käyntikertojen välit luultavasti pitenevät. Tulen itkemään raskausarpien, yövalvomisen, stressin, juurikasvun ja muuttuneen arkipukeutumisen takia monet kerrat. Sanalla sanoen, olen niin laiska, etten kulje kotona farkuissa ja tukka laitettuna. Ainakaan joka aamu. Arvostan aamu-uniani liikaa. Ja mitä tulee raskauskiloihin... En näe itseäni kotijumppavideon äärellä, ainakaan kovin usein. Tietysti yritän syödä terveellisesti ja ilmottaudun kansalaisopiston jumppatunneille, mutta teholaihduttajan vikaa minussa ei ole.



Ja kun tarpeeksi asiaa pohdin ja puntaroin, tulin ajatelleeksi, että tekevätkö juurikasvu tai raskausarvet musta jollain tapaa vähemmän hyvän äidin tai naisen? Tietystikin on tärkeää voida itse hyvin ja tuntea itsensä rakastettavaksi, voidakseen välittää toisesta ja rakastaa ehdoitta. Pitää itse voida olla onnellinen, jotta voi tehdä onnellisen. Ehkä pienen vauvan kanssa onni muodostuu hieman erilaisista asioista. Hymynpoikasista, pienen pienistä sormista, unituhinasta, hiljaisista hetkistä.. Ei lapsenkasvattaminen ole mikään uhraus vaan etuoikeus. Kaikki eivät edes koskaan pääse kokemaan tätä katkeransuolaista odotusaikaa. Tulkoot siis juurikasvut ja raskausarvet, minä olen valmis itkemään!