synnytyspelkoo pohjautuu monesti

minä taas veikkaisin, että se pohjautuu esim. äidin tai jonku muun lähisukulaisen vaikeisiin synnytyksiin. Minun äidilläni/hänen siskollaan/omalla siskollani on synnytykset menneet hyvin. Lapset ovat syntyneet helposti ilman sen suurempia repeämiä/sektioita/imukuppeja.

minä taas veikkaisin, että se pohjautuu esim. äidin tai jonku muun lähisukulaisen vaikeisiin synnytyksiin. Minun äidilläni/hänen siskollaan/omalla siskollani on synnytykset menneet hyvin. Lapset ovat syntyneet helposti ilman sen suurempia repeämiä/sektioita/imukuppeja.

Ja höpön löpön. Jos tietäisit etukäteen että kohta sinulta katkeaa jalka, niin totta helkkarissa pelkäisit kipua. Synnytyspelko ei ole yhtään sen monimutkaisempaa ja on aivan turha selitellä sitä millään ihme teorioilla.

Synnytyspelon takana on ensisynnyttäjillä usein esim. oma huono äitisuhde , pelottava sairaalakokemus, oman äidin kertomat synnytystarinat yms.



On eri asia jännittää synnytystä kuin pelätä sitä . Ensisynnyttäjän synnytyspelon takana on kyllä aina jotain ja siksi sitä kannattaa koittaa hoitaa.

Synnytyspelon takana on ensisynnyttäjillä usein esim. oma huono äitisuhde , pelottava sairaalakokemus, oman äidin kertomat synnytystarinat yms.

On eri asia jännittää synnytystä kuin pelätä sitä . Ensisynnyttäjän synnytyspelon takana on kyllä aina jotain ja siksi sitä kannattaa koittaa hoitaa.

Tiedän kyllä että tämä on se mitä pelkopolilla asiasta opetetaan. Ei se siitä silti totta tee. On ihan normaalia pelätä kipua, eikä jokin tietty kipu tee siitä mitään poikkeusta. On toisen mitätöintiä väittää että pelkääkin oikeastaan jotain muuta kuin sitä mitä sanoo pelkäävänsä, eikä tuollainen asenne auta siinä mitään.

joille ihminen ei voi mitään . Kun hän pelkää suuresti kipua, hallinnan menentystä, repeämistä tai mitä kukakin sitten pelkää, ei sitä missään pelkopolilla väheksytä. Mutta ihmiselle itselleen voi olla avuksi, että joku ulkopuolinen huomioi myös jotain pelon taustalta. Se ei poista pelkoa, mutta voi tehdä mahdolliseksi käsitellä sitä.

Jos oma äitisuhde on ollut huono, varmasti sitä pelkää äitiyttä. Pelkää että ei osaa olla äiti. Ja pelkää myös synnytystä ja sitä, että ei osaa synnyttää.

Kivun pelon taustalla voi olla vaikka mitä.

joille ihminen ei voi mitään . Kun hän pelkää suuresti kipua, hallinnan menentystä, repeämistä tai mitä kukakin sitten pelkää, ei sitä missään pelkopolilla väheksytä. Mutta ihmiselle itselleen voi olla avuksi, että joku ulkopuolinen huomioi myös jotain pelon taustalta. Se ei poista pelkoa, mutta voi tehdä mahdolliseksi käsitellä sitä.

Jos oma äitisuhde on ollut huono, varmasti sitä pelkää äitiyttä. Pelkää että ei osaa olla äiti. Ja pelkää myös synnytystä ja sitä, että ei osaa synnyttää.

Kivun pelon taustalla voi olla vaikka mitä.

Tai sitten siellä ei ole mitään, mikä olisi ihan hyvä muistaa tässä meidän kyökkipsykologian kyllästämässä nykyisyydessä. Jos joku kertoo minulle että huomennapas sitten revitään hammas irti ja saat puudutusta jos ehditään antamaan, niin kyllä se minua pelottaa ja ihan siitä huolimatta että se olisi ensimmäinen kerta kun minulta revitään hampaita. Tuo synnytyskivun ja siihen liittyvän pelon vähättely on kyllä ihan vertaansa vailla oleva ilmiö.

nykyään kivunlievitystä on tosi hyvin tarjolla. Miksi sit ensisynnyttäjät pelkää sitä kipua niin älyttömästi ? Ymmärrän , että meidän isoäidit pelkäsi varmaan kuollakseen , mutta nykyään ?



Naiset on niin perkeleen kontrollifriikkejä, että ahdistaa joka asia mitä ei voi itse säätää. Mun mielestä ei ole pelon vähättelyä, että koittaa miettiä sen taustoja.



Mä pelkäsin synnytystä ihan kamalasti. Pelkäsin että repeän ja elämä on ohi. Pelkäsin että musta tulee masentunut ja läski. Teininä mulla oli anoreksia ja olen vieläkin syömisten kanssa vähän hukassa.



Mun äiti kertoi aina miten hirveetä oli synnyttää. Miten hän kärsi vuorokausikaupalla. Äiti oli masentunut ja etäinen , aina laihdutuskuurilla. Nykyään äiti lähinnä ryyppää, en ole hänen kanssaan missään tekemisissä. Haluan itse olla erilainen äiti ja käynkin teräpiassa. Lähetteen terapiaan sain, kun 19-vuotiaana ekan raskauden alkumetreillä kävin pelkopolilla polkemassa jalkaa ja vaatimassa sektiota. Synnytin alakautta jokseenkin umpipuuduksissa ja synnytys ei ollut ollenkaan paha. Sen jälkeen olen synnyttänyt toisenkin lapsen , ja hengissä ollaan.



Mä ainakin pelkäsin ÄITIYTTÄ .

Mulla oli synnytyskauhu, jonka epäilen pohjautuvan joko hyväksikäyttökokemukseen lapsuudessa tai lapsuuden sairaalakeikkaan, jossa ronkittiin peräsuolta.

ystävän sisko pelotteli kauhukokemuksillaan, silti lähdin synnyttämään ensimmäistä lasta luottavaisin mielin. Ajatuksena että sattuu mutta siitä selvitään.

Kaksi seuraavaa syntyivät sektiolla synnytyspelon vuoksi. Vimeisen raskauden aikana kävin pelkopolin pelkoryhmässä jossa huomasi että synnyttäjien pelon syyt ovat todella moninaiset. Osa sellaisia joita ei olisi osannut itse kuvitellakaan. Psykologin juttusillakin kävin sitä kautta ja hän kyllä kaiveli sitä että onko elämässäni ollut jotain traummaattisia kokemuksia, onnettomuuksia tms.



Edelleen olen kiitollinen Tyksin pelkopolille jossa minuun ja pelkooni suhtauduttiin lempeästi.

meko emme voi pelätä

kuolemaa

tai sotaa

lastemme kuolemaa tai tapaturmia

sikainfluenssaa

dementiaa

autokolaria

työttömyyttä

jne ennen kuin on koettu? Kaikki varovat liikenteessä vain pekän teorian perusteella? Työttömyys ei ahdista yt-neuvottelujen ihmisiä oikeasti, kun eivät ole sitä vielä kokeneet?



Ihan kaikki propaganda ei muuten pidä paikkaansa.

Mutta kyllä voimakkaan , elämää lamaannuttavan pelon takana yleensä on jotain muutakin.Minusta vähättelyä on juuri tuo suhtautuminen , että pelko olisi jokin erillinen, irrallinen tunne , joka hypähtää jostain ja poistuu esim. sektiolla.

pelko olisi jokin erillinen, irrallinen tunne , joka hypähtää jostain ja poistuu esim. sektiolla.

mutta ei sitä kyllä välttämättä poista alatiesynnytyksen yrityskään. Voi käydä vaikka niin, että synnytys on helvetillinen ja pysähtyy (jännittämisen takia?) ja päädytään joka tapauksessa sektioon ja lisäksi saadaan bonuksena vielä traumaperäinen stressireaktio kuukausiksi. Ja se, että lapsiluku jää yhteen eikä lisää hankita. Nimimerkillä kokemusta on.

Ihminen joka haluaa kaiken valmistaa, hallita, kontrolloida pelkää synnytystä. Koska siinä ei voi hallita, varmistaa tai kontrolloida yhtään mitään.

Ihminen joka haluaa kaiken valmistaa, hallita, kontrolloida pelkää synnytystä. Koska siinä ei voi hallita, varmistaa tai kontrolloida yhtään mitään.

Mutta voidaanko kaikkien syyt kuitata yhdellä lauseella?

Ihminen joka haluaa kaiken valmistaa, hallita, kontrolloida pelkää synnytystä. Koska siinä ei voi hallita, varmistaa tai kontrolloida yhtään mitään.

Ihan kuin se ihminen olisi jotenkin vittumaisuuttaan valinnut kontrollin halun. Todennäköisesti taustalla on tilanteita, joitten kontrolloimattomuus on aiheuttanut erittäin ahdistavia tilanteita.

sektiota ei saisi tehdä synnytyspelon takia. Monasti sektio on paras vaihtoehto. Mutta ei se sektio tarkoita sitä, ettikö pelkoa kannattaisi myös koittaa käsitellä.

Voimakas synnytyspelko vaikuttaa monasti varhaiseen vuorovaikutukseen. Äitiä pitää auttaa tunteitten käsittelyssä jo raskausaikana . Se millä tavalla lapsi sitten syntyy, on aika yhdentekevä. Joskus alatiesynnytys antaa paremmat mahdollisuudet toipumiseen , joskus sektio on parempi vaihtoehto. Minua vaan ärsyttää tämä käsitys , että kun sen sektion saa, pelko on ikäänkuin hoidettu.

sektiota ei saisi tehdä synnytyspelon takia. Monasti sektio on paras vaihtoehto. Mutta ei se sektio tarkoita sitä, ettikö pelkoa kannattaisi myös koittaa käsitellä.

Voimakas synnytyspelko vaikuttaa monasti varhaiseen vuorovaikutukseen. Äitiä pitää auttaa tunteitten käsittelyssä jo raskausaikana . Se millä tavalla lapsi sitten syntyy, on aika yhdentekevä. Joskus alatiesynnytys antaa paremmat mahdollisuudet toipumiseen , joskus sektio on parempi vaihtoehto. Minua vaan ärsyttää tämä käsitys , että kun sen sektion saa, pelko on ikäänkuin hoidettu.

Tämä on tätä propagandaa myös, että pitää käydä lässyttelemässä jossain vaikka haluaisi ja saisi sen sektionkin. Jos minä pelkään korkeita paikkoja, mutta pystyn välttelemään niitä ilman että siitä mitään sen kummempaa vaikeutta tulee, niin miksi hemmetissä pitäisi tuhlata yhteiskunnan resursseja siihen että kävisin jossain tilittämässä että kylläpä ne korkeat paikat pelottaa? Varsinkaan kun se puhuminen ei siihen todennäköisesti edes auta. Ja tällä logiikalla kai pitäisi tehdä sitten benzihyppy jolla siitä parantuisi?

nykyään kivunlievitystä on tosi hyvin tarjolla. Miksi sit ensisynnyttäjät pelkää sitä kipua niin älyttömästi ? Ymmärrän , että meidän isoäidit pelkäsi varmaan kuollakseen , mutta nykyään ?

Mitä olen senikäisten juttuja kuunnellut, monella ei kipu juuri pelottanut vaan lähinnä se, että kunhan nyt selviäisi äkkiä takaisin työkuntoon koska lehmät pitää lypsää, aiemmat usein monet lapset hoitaa, ruokaa laittaa (moni mies ei osallistunut näihin lainkaan vaikka vaimo olisi juuri synnyttänyt). Huoli omasta kuolemasta tai muuta elämää haittaavista vaurioista toki saattoi olla, mutta kivun pelkoa en ole koskaan kuullut kenenkään oikein kuvanneen. Kaikki tiesi että se sattuu ja hyväksyivät että semmoista se on, ei voi mitään, se on hinta lapsesta.

Itselläni ei kipu pelottanut ollenkaan, mutta minä pelkäsin kontrollin menetystä, sitä että olen vieraiden ihmisten armoilla. Eniten pelkäsin sektioon joutumista, koska siinä pöydällä vatsa auki vasta avuton onkin! Minä en pohjimmiltani luota ihmisiin, en keneenkään ihmiseen, vaikkei minulla ole mitään kamalaa menneisyyttä mikä olisi luottamuksen vienyt, ja siksi minulle synnytyksessä kamalinta on toisten armoille joutuminen. Omaan kroppaani taas luotan, siksi itse synnytykseen liittyvät tuntemukset tai sen kulku eivät pelottaneet. Synnytinkin molemmat lapseni ilman kivunlievitystä.

Eniten pelkäsin sektioon joutumista, koska siinä pöydällä vatsa auki vasta avuton onkin!

sopii se että minä, joka pelkäsi alatiesynnytystä kuin ruttoa, en pelännyt sektiota lainkaan, vaikka tiesin senkin että sektiokin aiheuttaa kipua jälkeenpäin.