Pitääkö miehesi rinnoistasi?
Se mies, jonka kanssa tein lapset, sanoi että rintani menivät pilalle, kun lapset syntyivät. Ei tykännyt sen jälkeen enää ollenkaan. Halusi, että rakastellaan pimeässä, tai että pidän vähintään rintsikoita päälläni. Olisi halunnut, että menen laittamaan silikonit. Erosin laittamatta niitä muoveja ja tapasin uuden miehen, joka on ihan hulluna nykyisiin rintoihini, eikä niissä ole minustakaan mitään vikaa, voi pitää nirunarubikineitäkin ja näyttää hyvältä.
Oliko vähän törkeä exä?
Kommentit (35)
vaikka itse kolmen lapsen imettäneenä en rinnoistani pidäkään.
Hän rakastaa rintojani (sekä minua kokonaisuudessani, väännettäköön näin rautalangasta).
2imetettyä lasta ja nykyään DD65 silikonit.
Minua oksetti kun exäni lihoi, eivätkä rintani kasvaneet. Eli lihava, jolla oli pienet rinnat. Suhde loppui ajan myötä, kun en pystynyt enää seksiin. Rinnat ovat tärkeä osa naisen kroppaa minulle, en kiihoitu kuin "hyvistä" rinnoista. En voi sille mitään.
Nää on näitä F-kupin omistavia lolloja, jotka haukkuu muita kakkosnelosiksi ja pitävät avokaulaisia puseroita, että kaikki miehet kuolaisi heidän rintojen perään.
Hei lollot, meillä pienempirintaisilla on ihan hyvä menekki ollut myös miesmaailmassa. Ja tissit ei roiku keski-iässä navassa.
Maanvetovoima kun alkoi selkeästi näkyä imetyksen jälkeen. Rintoihini en ole koskaan järin tyytyväinen ollut, pienet kun ovat, ennen sentään terhakat.
Mieheni mielestä rintani ovat kauniit (minun on vaikea uskoa).
me ollaan oltu 18 vuotta yhdes ja mies on edelleen hulluna rintoihini. 4 lasta oon imettäny ja pienet kiinteät rintani ei ole muuttunu mihinkään.
Mun mieheni pitää mun rinnoistani, mutta se on sivuseikka. Rinnat sattuvat olemaan mun kropassani se paras osa. Mieheni ei takuulla pidä mun raskauksista venyneestä mahastani, en pidä minäkään. Mutta olisi silti törkeää vaatia että minun pitäisi mennä leikkaukseen siksi että olen meidän yhteiset lapset yhteisestä tahdosta kantanut ja synnyttänyt.
tykkäsi rinnoistani, kun ne olivat 80A ja tykkää niistä myös nyt, kun ne ovat 75C (silikonit). En ottanut silikoneja miehen tai miehien takia. Olen ihan yhtä rakastettu niin ennen kuin jälkeen :) Ei se ole rinnoista kii!
Vaikka ovat A-kuppik. ja 2 ivuoden kestänyttä imetystäkin kokeneet. Pystyt ja erikoisen suuret nännini ovat mieheni mieleen. Itseäni joskus hävettää naisten saunatiloissakin nämä nännit!
Välillä oikeasti mietin miten seksuaalinen mies onkaan, kun meillä ei kyllä mitenkään säkenöi yleensä. Seksi on tosi hyvää silloin kun sitä on, mutta aika vähän koen itseni halutuksi. En usko että vika on oikeastaan minussa, tai siinä etten olisi miehestä viehättävä, hän ei kai vain ole niin kiihkeä.
Tai ehkä vain toivon niin. :D
itse en ole enää tyytyväinen kolmen imetyksen jälkeen. Toisaalta miehillä roikkuu iän myötä vitjat polvissa ja muutenkin tukka katoaa tms...pinnalliset miehet tulevat tämän huomaamaan omalla kohdallaan vääjäämättä :D ei muakaan kaljuuntuva pää himota mutta omaa miestäni en sen takia jättäisi sen verran vakaalla pohjalla suhde.
vaikka minulla on nipin napin a-kuppi. Imetyksien takai eivät ole pahemmin muuttuneet.
rinnat ja isompi nainen on turn-off suurimalle osalle miehistä. Miehet pitävät isoista rinnoista.
Tämä nyt on totuus, vaikka teidän hiirenne eivät niiin muka teekään, runkkaavat ne isotissisten naisten kuville!
Voin kyllä kuvitella, että joku toinen menis näistä mun ylisuurista tisseistä aivan sekaisin. Mun ukkoni tykkää vaan puristella pakaroita :)
Mies kyllä väittää tykkäävänsä, ja perustelee tätä sanomalla, että "eihän ne oo muuttuneet mikskään". Just joo ja niin vissiin. Mittanauhan mukaan on, kuppikoon mukaan on, ihan jo silmillä nähden on kyllä muuttuneet. Ennen oli 80D, ja vaikkei nyt ihan kiinteimmästä päästä silloinkaan olleet, niin sentään suurin piirtein terhakat. Nyt on 65AA, ja maata kohti käy... Ja ennen mies hipelöi rintojani jatkuvasti, jopa niin että siitä sai huomautella, ettei tarvitsisi julkisilla paikoilla olla puristelemassa, nykyään ei koske niihin ollenkaan.
tykkää. Rutistelee ja puristelee koko ajan, välillä saan kikkeliä tissien väliin kun on niistä niin hurmiossa :)
Rakkaani rinnoista! Kokoa en osaa varmuudella sanoa, mutta isot on. Monta kertaa joka päivä pitää saada hyväillä :) Onneksi hän pitää siitä kun saavat huomiota. Mä olen ollut nuoresta pojasta asti tissimies. Niistä olen aina tykännyt mitkä on kulloisellakin mimmilläni ollut. Näitä kahta nykyistä haluan ihailla loppuelämäni! Ollaan jo keski-iän kieppeillä ja seksikin on aivan autuasta. Olen aika onnellinen mies.
Seurusteluaikana hän ehdotti, että hankkisin silikonit. Vastasin, etten todellakaan, ja jos tämä ei kelpaa, niin sopii lähteä. Ei hän kuitenkaan lähtenyt.
Olen pienirintaista sukua. Olen vasta vanhemmiten havahtunut siihen, miten tärkeä juttu rinnat voivat olla erityisesti miehille. Suuririntaiset naiset kai tietävät sen heti, kun ne seurustelulihakset ovat heille kehittyneet. Miehet kuulemma antavat palautetta.
Hyvinkasvatetut miehet eivät puhu meille laudoille mitään näistä asioista, joten kestää aikansa tajuta, että joku ihannoi lehmämäisiä utareita.
Kaikki miehet ovat kyllä pitäneet. Ja itsekin pidän niistä kovasti. Tiedän, että rinnat ovat tärkeät, mutta se millaiset ne ovat ei oikeasti ole niin tärkeää kuin luullaan. Ja minusta on kyllä todella typerää ruveta haukkumaan, ja tarkoituksella kuvailemaan millaiset rinnat ovat kamalat, koska jokaisille löytyy joku rakastava ihailija. Itse en ole koskaan nimitellyt naisia, joilla on pienemmät rinnat tai erityisen pienet rinnat.
Eivät omani roiku kuin utareet, mutta kai tuo lollo nimitys sopii. Kauneinta minusta niissä on se, että imetys ei vienyt muotoa pois, ja ne ovat pyöreät ilman liivejäkin. 75J, niin voisi painovoiman vaikutus näkyä enemmänkin.
sallivaisempia kuin naiset luulevat, päinvastoin kuin monessa muussa naisten ulkonäköön liittyvässä asiassa.
Miesvaltaisessa ja ilmapiiriltään aika ronskissa työpaikassa olen kuullut miesten arvostelevan naisten (sekä tuntemiensa naisten että esim. julkkisten ja mallien) ulkonäköä paljon, mutta just rinnoista kenelläkään ei tunnu olevan pahaa sanottavana. Toki jotkut ovat kiinnostuneempia aiheesta kuin toiset, mutta ikinä en ole kuullut noiden miesten puhuvan rinnoista halveksivaan sävyyn lehmämäisinä utarelolloina tai kakkosnelosina tms. Kyllä noita koko kiinnostaa, voi jeesus miten ne sitä kyttäävätkin (miehet pystyvät rinnoista bongaamaan raskaana olevat naiset nopeammin kuin naiset sitä mahanseutua kytätessään), mutta se tuntuu olevan enemmänkin asia jonka ne haluavat jokaisesta naisesta selvittää ja määritellä kuin niinkään mitään mihin olisi joku "oikea vastaus". Sen sortin huomiota riittää kyllä kaiken kokoisille rinnoille.
melko pinnallinen, henkiseltä kehitykseltään n. 16 v, veikkaisin. Villi veikkaus, katsoi varmaan myös paljon pornoa...?
Kyllä minun mieheni pitää rinnoistani. Kourii niitä alvariinsa, ja kolme lasta niillä on imetetty. Mulle ei jostain syystä tullut yhtään raskausarpia, vaikka en investoinut rasvaamiseen, mutta maan vetovoima alkaa hiukan vaikuttaa....