No nyt on sitten jouduttu keuhkonsiirtoon sikainfluenssan takia.
Kommentit (15)
Sikainfluenssahan on vaarallinen tauti, siitä kerrottiin jo alunperinkin ja myös juuri sen aiheuttamista keuhko-ongelmista. Sikainfluenssa on myös tappanut ihmisiä. Juuri siitä syystä suomalaisetkin hysteerisinä huusivat rokotusten perään, jos ette satu muistamaan.
Pandemia 2009-2010
•Suomessa varmistettiin kaikkiaan 7669 pandeemisen influenssa A(H1N1) 2009 -viruksen aiheuttamaa infektiota 10.5.2009?8.3.2010 välisenä aikana.
•Suomessa todettiin 44 influenssa A(H1N1)v -infektioon liittyvää kuolemantapausta (iän mediaani 56 vuotta; vaihteluväli 1–88): heistä 4 oli lapsia, 26 miehiä ja 40:llä oli tiedossa perustauti. Kolme menehtynyttä, mukaan lukien yksi lapsi, oli saanut sikainfluenssarokotuksen ja 27 ei, 14 kohdalla tieto puuttui.
Kuolleita tulee paljon myös tänä talvena, mikä ihme on yksi keuhkonsiirto siinä joukossa? Vaarallinen tauti.
Keuhkonsiirto tehtiin keski-ikäiselle sikainfluenssaan sairastuneelle potilaalle, joka ei ollut saanut rokotusta.
Sikainfluenssa johti viime viikolla keuhkonsiirtoon Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä.
Keuhkonsiirto tehtiin keski-ikäiselle sikainfluenssaan sairastuneelle potilaalle, joka ei ollut saanut rokotusta.
Aiemmin perusterveen potilaan keuhkot olivat lakanneet toimimasta. Hän oli ollut ennen siirtoa jo lähes neljä viikkoa hengityskoneessa ja yli kolme viikkoa kehonulkoisessa happeuttamishoidossa.
STT
Sikainfluenssahan on vaarallinen tauti, siitä kerrottiin jo alunperinkin ja myös juuri sen aiheuttamista keuhko-ongelmista. Sikainfluenssa on myös tappanut ihmisiä. Juuri siitä syystä suomalaisetkin hysteerisinä huusivat rokotusten perään, jos ette satu muistamaan.
Monikin sairaanhoitaja-palstamama tiesi, että kyseessä on normaalia kausiFLUNSSAA vaarattomampi pikku nuhakuume johon ei ole kuollut ketään ja kyseessä oli pelkkä THL:n ja rokotefirmojen salaliitto.
Vai teetkö samanlaisen aloituksen myös jokaisesta kuolleesta?
sisällä, sillä keho alkaa helposti hylkiin siirrännäisiä.
Vai teetkö samanlaisen aloituksen myös jokaisesta kuolleesta?
Teen varmaan aloituksen, jos uutisissa kerrotaan kuolleista
kyseessä on normaalia kausiFLUNSSAA vaarattomampi pikku nuhakuume johon ei ole kuollut ketään ja kyseessä oli pelkkä THL:n ja rokotefirmojen salaliitto.
Kyseessä on normaalia kausi-influenssaa lievemmästä sairaudesta. Tarkkana siellä. Muuten täyttä asiaa.
Kyseessä on normaalia kausi-influenssaa lievemmästä sairaudesta. Tarkkana siellä. Muuten täyttä asiaa.
varten perustetun alttarin äärellä pistelelmässä nuppineuloja nukkeihin ja mumisemassa mantraa tavallinen nuhakuume, tavallinen nuhakkuume =).
tavallinen nuhakuume, tavallinen nuhakkuume =).
Tavallista kausi-influenssaa lievempi influenssa. Mikä tässä nyt on niin vaikeea, eikö ymmärrys riitä?
Sikainfluenssahan on vaarallinen tauti, siitä kerrottiin jo alunperinkin ja myös juuri sen aiheuttamista keuhko-ongelmista. Sikainfluenssa on myös tappanut ihmisiä. Juuri siitä syystä suomalaisetkin hysteerisinä huusivat rokotusten perään, jos ette satu muistamaan.
Monikin sairaanhoitaja-palstamama tiesi, että kyseessä on normaalia kausiFLUNSSAA vaarattomampi pikku nuhakuume johon ei ole kuollut ketään ja kyseessä oli pelkkä THL:n ja rokotefirmojen salaliitto.
vaan siitä mitä asiantuntijat sanoivat sillä tiedolla joka heillä silloin oli, kun tauti alkoi levitä ja sitä oli jonkun verran jo tutkittu.
Siis oikeasti, miettikää nyt hyvät ihmiset!
Viime vuoden EPIDEMIAN aikana 44!! Siis neljäkymmentäneljä ihmistä kuoli sikainfluenssaan!
Tavalliseen kausi-influenssaan kuolee VUOSITTAIN n. 500!! Siis viisisataa ihmistä!!
Missä uutisoidaan näistä ihmisistä??
Ja jos sattuu bussi vaikka kolaroimaan ja kaikki kuolee, niin siinä menee melkein saman verran ihmisiä yhdessä rysäyksessä.
Hei jotain suhteellisuudentajua tähän hommaan!
Ketuttaa suoraan sanottuna tällaset ihmiset jotka vouhkaa yhdestä ihmisestä.
Sama asia, kun iltalehti ja iltasanomat uutisoivat tyyliin että puolet ihmisistä kuolee, ja mites kävikään...
Ja nyt kuitenkin tuo flunssa on jo rauhallisempaa kuin esim. viime epidemian aikana.
89-vuotias mummo kausi-influenssaan vai jonkun perusterve 8-vuotias lapsi. Tai makaako siellä teholla vanhus vai perheen molemmat perusterveet aikuiset, niin kun netistä luin.
89-vuotias mummo kausi-influenssaan vai jonkun perusterve 8-vuotias lapsi. Tai makaako siellä teholla vanhus vai perheen molemmat perusterveet aikuiset, niin kun netistä luin.
Kyllä varmasti siihen 500 tavalliseen kausi-influenssaan riittää myös muutama terve lapsi tai aikuinen. Niistä ei vaan uutisoida, koska ne ei kuulosta hyvältä. Sikainfluenssaan kuollut terve kuulostaa paljo paremmin myyvältä, kuin että kuoli tavalliseen flunssaan.
Ja, vaikka lukee perusterve, niin mistä oikeasti tiedetään että on perusterve? Mitäs jos on jokin piilevä sairaus jota ei vain ole aiemmin tiedetty/huomattu? On myös hiukan eri asia, onko aikuinen perusterve ihminen tupakoinut 20 vuotta vai ei. Molemmat luokitellaan perusterveiksi vaikka toisella on keuhkot täynnä tervaa ja toisella ei. Ja varmasti tuottaa enemmän ongelmia hengitysteihin tarttuva tauti tällä tupakoijalla. Mutta eihän tällaisia asioita kerrota julkisuuteen. Henkilö oli terve ja sillä sipuli.
Kannattaa oikeasti miettiä näitä asioita hiukan enemmän, kuin se lause minkä netistä lukee!
Kuolleista 4 oli rokotettuja ja 40 rokottamattomia.
Mikä uutinen on yksi keuhkosiirto?