Häät mahdollisimman helpolla?
Ideoita miten järjestäisimme häät mahdollisimman pienimuotoisesti ja ilman stressiä. Emme ole pihejä vaan meille on epämukavaa olla huomion keskipisteenä emmekä näe itseämme isojen juhlien järjestäjinä. Ajatuksena on että vieraiksi pyydettäisiin vain lähimmät eli kummankin perhettä ja yhteinen ystäväpariskunta, noin 15 henkilöä. Haluamme että juhla tuntuisi kuin miltä tahansa perhejuhlalta jossa on helppo ja rento olo. Oletteko pitäneet yhtä pienimuotoisia häitä, millaiset oli?
Kommentit (6)
Mökillä, kotona tai matkalla.
Tai ravintolan kabinetti. Helposti kutsuvieraslista lähtee paisumaan.
Olen ollut vieraana ja meitä oli 20. Vihkiminen tapahtui parin kotona, pihalle pystytetyssä katoksessa. Asuivat omakotitalossa ja heillä tosi nätti piha.
Olivat tilanneet tarjoilut pitopalvelusta. Ei ollut varsinaista ruokaa vaan pikku suolaisia, salaatteja ja kakkukahvit. Sisälle oli katettu pöydät ja ulkona oli myös pöytiä ja tuoleja.
Ohjelmaa ei varsinaisesti ollut, mutta muutama puhe kuultiin ja tanssia sai taustamusiikin tahdissa. Vapaata seurustelua.
Illemmalla juhlat jatkui grillauksen merkeissä. Myös sauna ja palju oli lämpimänä halukkaille. Oli tosi kivat ja rennot juhlat.
Vihkiminen maistraatissa ja juhlat esim. hyvän ravintolan kabinetissa. Soitat ravintolaan ja pyydät tarjouksen (montako ruokalajia ja montako kaatoa viiniä tai muita juomia tulee teudän piikkiin) ja sanot että haluatte tulla paikalle ja lähteä juhlien jälkeen pois eli he hoitavat kaiken eikä tarvi miettiä mitään koristeluja ja loppusiivouksia.
Mitkä häät?
Avioliitto on Jumalan asettama yhteisyys ja lupaus rakastaa niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Ajoittain tahtotila. Elämä on.
Vihkimisen suorittaa pappi. Kaksi todistajaa - jopa kirkon puolesta järjestyy tarvittaessa.
Asu vapaa, mitta pakollinen.
Mitään HÄITÄ ei tarvita.
Kaverilla oli noin 20 vieraan kotihäät. Siviilivihkijä tuli heidän kotiinsa suorittamaan vihkimisen. Kahvitus oli tilattu pitopalvelusta (morsian oli jotain tehnyt itse, kun tykkää leipoa). Ei ohjelmaa, vaan vapaata seurustelua. Oli rennoimmat ja parhaat häät missä oon ollu.
Tolla idealla voi järjestää häät vuokratilassa (joku pieni juhlahuoneisto, iso mökki, kahvila/ravintolan kabinetti, tms). Jos lähipiirissä on joku soittaja, hyvä laulaja, muu esiintyjä, niin toki voi tältä lahjaksi pyytää esityksen. Ja jos puheista tykkää, niin pyytää haluamaltaan henkilöltä puheen.