Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia, että 81v mummo suree ja itkeskelee lähes päivittäin jopa 1960 luvulla kuolleita sukulaisiaan ja ystäviään?
22.07.2024 |
Tuntuu että elämänsä on yhtä jatkuvaa surutyötä. Onko tämä tavallista? Kyse on ihan täysjärkisestä ihmisestä, eli ei muistisairaudesta johtuvaa.
Kommentit (10)
Kukaan ei määritä toisen kokemusta. Saa surra jos surettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos he oli hänen elämän tärkeät ja läheiset ihmiset ja nyt on yksinäinen olo? Minusta toisen ikävää ja kaipausta on tylsää epäillä epänormaaliksi. Ymmärrät ehkä jos itse vanhenet.
On. Mä oon 42 v, ja esim kaikki suht läheiset isovanhempani kuoli n 25 v sitten. En silloin surrut heitä yhtään, mietin vaan että kiva kun saa kakkua hautajaisissa. Nykyään mietin heitä tosi paljon.
On herkistyy ihminen.Turha jää taakse kaipaa rakkaita ihmisiä.
Aika monet iäkkäät ihmiset saattavat kaivata kuolleita läheisiään ja tuttaviaan. Osa tuntee suurta yksinäisyyttä, kun kaikki jotka nuoruudessa tunsit, ovat kuolleet ympäriltä, jopa omat lapset.
Moni kuoleva vanhus saattaa ihan kutsua läheisiään nimeltä, varsinkin jos on dementoitunut, äitiä kaipaavat monet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko takana masennus? Ja onko tutkittu muistisairauden mahdollisuus? Ilmenee eri tavoin koska on niin monia eri ilmenemis muotoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennusta minäkin ehdotan. Mielestäni päivittäinen sureminen ei ole normaalia.
Jos hänellä ei ollut silloin elämässään aikaa eikä tilaa surra?
Joskus ihminen sulkee itsensä tilanteen ulkopuolelle, ja vasta vuosia, ehkä vuosikymmeniä myöhemmin natsaa itselleen luvan surra.
Terveisin eräs, joka juuri itkin 10 vuotta sitten kuollutta veljeäni. Ehkä itken häntä vielä kymmenen vuoden kuluttua. Ja siitä vielä kymmenen. Olen hänen pikkusiskonsa ja minä kaipaan häntä.
Anna sen itkeä.