Onko kellään muulla pakko-oireista lasta, jolla pöpökammo?

ja hyvä olisi, että te perheenäkin saisitte tietoa ja tukea

Lopulta paljastui, että olin allerginen, ja että vain ilmaisin sitä tuolla tavalla. Eli jälkeenpäin olen ymmärtänyt et ilmeisesti joistakin asioista tuli epämukava olo (ihon kutinaa yms joka ei näkynyt päällepäin) ja luulin et se johtuu pöpöistä tms.

JARI SINKKONEN VASTAA »



Kysymys:



On kamalaa huomata, että oma lapsi ei käyttäydy ”normaalisti”, että hänessä on jotain vialla, kun hänen on pakko pestä koko ajan käsiään, pakko vältellä koskemasta ovenkahvoja, pakko kysyä tietyt kysymykset ennen kuin voi alkaa illalla nukkua... Meillä on monet itkut itketty tästä syystä. Välillä pakko-oireet ovat lievempiä, välillä ne pääsevät täysin valloilleen. Voi kun pääsisi lapsen pään sisälle katsomaan, mikä sitä omaa pikkuista vaivaa, miten häntä voisi auttaa. Olemme katselleet vierestä tätä ihan liian kauan. Nyt on lähete psykologille menossa ja toivomme saavamme apua. Mistä tämä kaikki johtuu?

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vastaa:



Meistä jokaisella on jonkinlainen alttius pakonomaiseen käyttäytymiseen kuten sähkölieden tarkistamiseen ennen kotoa lähtöä.

Ylenmääräinen tarkisteleminen voi olla joskus jopa hyödyllinen taipumus: kukaan tuskin haluaisi sellaisen kirurgin hoitoon, joka sulkee haavan hiukan oh-lá-lá.



Jossakin ikävaiheessa lapsilla on taipumus rituaaleihin. On kuljettava astumatta kahden katukiven rajalle. Pakkoajatukset (obsessiot) ja pakkotoiminnat (kompulsiot) ovat toisinaan eräänlaisia maagisen ajattelun muotoja, ja niiden tarkoituksena on torjua jokin uhkaava vaara. Lapsi tai aikuinen tietää pelkonsa olevan järjetön, ja siksi siitä puhuminen hävettää. Tunnen lapsia, jotka pelkäsivät muuttuvansa joksikin toiseksi tai arvelivat, että oma äiti ja isä eivät olekaan ”oikeita” – siis valtavan ahdistavia ja outoja pelkoja. Vihaisena oleminen tuntuu pahalta ja väärältä, ja joskus pakko-oireet onkin tarkoitettu estämään omien vihamielisten tunteiden mahdollisesti aiheuttamaa vahinkoa.



On lapsia, joiden oireiden taustalta ei löydy tiedostamattomia tunteita tai pelkoja. Heidän suvustaan löytyy usein ihmisiä, joilla on pakko-oireinen häiriö. Kysymys on silloin enemmän geneettis-biologisesta ilmiöstä.



Vaikuttaa siltä, että pakko-oireista kärsivien lasten ja nuorten määrä on viime vuosina kasvanut.

Lievät pakko-oireet voivat kuulua ikäkauteen ja menevät itsestään ohi. Jos oireet hallitsevat elämää ja aiheuttavat paljon pahaa oloa, on tehtävä huolelliset tutkimukset ja arvioitava hoidon tarve. Eniten tutkimusnäyttöä on käyttäytymisterapian ja lääkehoidon yhdistelmästä. Oma psykoterapeuttinen orientaationi on psykodynaaminen. Olen hoitanut siltä pohjalta muutamia pakko-oireisia lapsia menestyksellisesti. Monet tutkijat ovatkin sitä mieltä, että oleellista ei ole teoreettinen viitekehys, vaan hoidettavan ja terapeutin välille syntyvä yhteistyöliitto.



Meillä vasta epäillään, koska ei kuitenkaan haittaa elämää kohtuuttomasti. Paska juttuhan se on, mutta varmaan saa apua jos lähtee etsimään...

tsemppiä