Tapailumies ei tarjonnut vuorollaan ravintolassa
Olen parin kuukauden ajan tapaillut satunnaisesti erästä ikäistäni eli nelikymppistä miestä. Käytiin n. Kuukausi sitten lounaalla eräässä ravintolassa, jonne minulla sattui olemaan kuponki, jolla sai kaksi lounasbuffetia hintaan 20€ eli siis 10€/hlö. Olisin halunnut maksaa sen puoliksi, mutta kassatädille ei käynyt se vaan se piti maksaa samasta. Sanoin sitten miehelle, että "mä voin nyt maksaa tämän , niin tarjoa sä sitten ensi kerralla kun käydään jossain lounaalla". Eilen perjantaina sitten tavattiin ja käytiin lounasbuffassa eräässä toisessa ravintolassa ja tietenkin luulin, että hän itse tarjoutuisi maksamaan minun lounaani, mutta ei hän sitten maksanutkaan eikä tehnyt elettäkään. Mietin vain, että oliko hän unohtanut, että olisi ollut hänen vuoro tarjota vai tahallaanko hän jätti tarjoamatta toivoen, että minä en alkaisi sitä vaatia? Ja jos hän olisikin sen yksinkertaisesti unohtanut, niin tosi noloa häneltä. Olisihan hän voinut silloin edellisellä kerralla lounaalla sanoa, että hän maksaa velkansa heti vaikka käteisellä. Tai sitten hän vaan ei ole oikeasti kiinnostunut minusta ja hänelle on ihan sama, mitä minä ajattelen hänestä. Ja rahasta se ei ainakaan voi olla kiinni, koska me molemmat ollaan keskituloisia ja lapsettomia, joten maksukykyä kyllä on tarjota se 10-13€ arvoinen lounas.
Kommentit (31)
Ehkä hän on vain yksinkertaisesti pihi ja toivoi, ettet sinä muistaisi sitä, että olisi ollut hänen vuoronsa tarjota lounas.
Vierailija kirjoitti:
Jos olen jotain oppinut miehistä, niin osalla on erittäin lyhyt muisti. Esim.entinen kumppanini ei välttämättä enää seuraavan päivänä muistanut, jos oltiin sovittu jostain. Vielä vähemmän tuntui muistavan asioita, joita oli sanottu viikkoja aiemmin.
Tosi kiusallista alkaa muistutella tuollaisesta, että "sehän on nyt sun vuoro tarjota..."
Kun kerran kummatkin olette miehiä, niin miten määrittelette sen kumpi on "se" mies milläkin treffeillä?
Vinkkinä uusien suhteiden alkumetreille: olkaa raadollisen rehellisiä. Se on ainoa pohja, josta ponnistaa. Jos tyssää alkuunsa, niin on syytäkin tyssätä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä mies sanoi, kun muistutit, että on hänen vuoronsa maksaa?
En muistuttanut ollenkaan, kun mun mielestä sen henkilön pitää itse muistaa tuollaiset asiat. Jos hän on niin lahopää, että unohtaa maksaa velkansa, niin olisihan hän voinut heti maksaa vaikka käteisellä sen 10€ velkansa tai sanoa, että "muistuta mua sitten ensi kerralla, että on mun vuoro tarjota".
Me siis mentiin yhdessä ravintolan kassalle ja kun mies ei tehnyt elettäkään maksaakseen niin mun piti maksaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olen jotain oppinut miehistä, niin osalla on erittäin lyhyt muisti. Esim.entinen kumppanini ei välttämättä enää seuraavan päivänä muistanut, jos oltiin sovittu jostain. Vielä vähemmän tuntui muistavan asioita, joita oli sanottu viikkoja aiemmin.
Tosi kiusallista alkaa muistutella tuollaisesta, että "sehän on nyt sun vuoro tarjota..."
Minusta ei ole ollenkaan kiusallista muistuttaa asiasta. Jos ja kun ollaan menossa syömään seuraavan kerran, sanoisin reippaasti että nyt sinä sitten tarjoat. Jos ei lupausta maksamisesta tule niin ei sitten mennä. Alkuaikoina pitää asiat tehdä selviksi.
Miksi menit kassalle? Olisit mennyt pöytään tai jo ottamaan ruokaa ja antanut näin olettaa, että mies maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi menit kassalle? Olisit mennyt pöytään tai jo ottamaan ruokaa ja antanut näin olettaa, että mies maksaa.
Voi vitsi, en mä tajunnut tuota mahdollisuutta...
Ap
Kannattaa tosiaan olla rehellinen ja ottaa asiat esille heti. Aina. Niin se on loppujen lopuksi paljon helpompaa elämässä aina oli kysymyksessä ihan mikä asia vain. Tämän olen oppinut erityisesti työelämässä esihenkilönä, epäkohtiin ja käytökseen pitää puuttua heti eikä vasta myöhemmin mahdollisten ongelmien ollessa suurempia. Pätee varmasti myös parisuhteeseen. Vielä ehdit kysyä: muistatko, että oli sun vuoro maksaa. Jos oli unohtanut, se on ok. Ja helposti korjattavissa. Jos on vain pihi, niin sitten kannattaa pistää bucket-listaan merkintä. Itse en ainakaan haluaisi kumppaniksi pihiä ja minusta hyötyä etsivää miestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mies sanoi, kun muistutit, että on hänen vuoronsa maksaa?
En muistuttanut ollenkaan, kun mun mielestä sen henkilön pitää itse muistaa tuollaiset asiat. Jos hän on niin lahopää, että unohtaa maksaa velkansa, niin olisihan hän voinut heti maksaa vaikka käteisellä sen 10€ velkansa tai sanoa, että "muistuta mua sitten ensi kerralla, että on mun vuoro tarjota".
Me siis mentiin yhdessä ravintolan kassalle ja kun mies ei tehnyt elettäkään maksaakseen niin mun piti maksaa.
Ap
Jos et ole trolli niin olet sen verta sekaisin että parempi kun et ihmissuhteita lähde yrittelemäänkään.
Älä tapaa kolmatta kertaa jos pihiys / huono muisti / kiinnostuksen puute on sulle deal breakereita. Mitä tuota turhaan enempää analysoimaan.
Ai se olikin laina? Se kyllä kannattaisi ottaa puheeksi jo heti. Maksa sä sit enskerralla -tarjoaminen ja velka ei ole lainkaan sama asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi menit kassalle? Olisit mennyt pöytään tai jo ottamaan ruokaa ja antanut näin olettaa, että mies maksaa.
Voi vitsi, en mä tajunnut tuota mahdollisuutta...
Ap
Lounasbuffassa kyllä kaikki menee kassalle vaikka porukassa yksi tarjoaisi kaikille.
Jos lounasbuffa maksoi enemmän kuin 10e mies ei kokenut olevansa sinulle juuri sitä summaa velkaa vaan sen kympin, joka oli viimeksi alennetun buffan hinta.
Kuka treffailee uutta miestä lounaalla? Kuka näyttää alennuskuponkeja ensimmäisillä treffeillä? Kuulostatte molemmat nuukilta. Parempi kun maksatte omat annoksenne itse.