Mihin perustuu se että alle 3-vuotiaille lapsille on parasta olla kotihoidossa?
Onko tämä siis vain mutu-tietoa, vai onko takana oikeasti oikeaa tietoa? Onko antaa mitään linkkejä aihetta käsitteleviin artikkeleihin?
Kommentit (27)
8.2.2009 Helsingin Sanomat
Päiväkotien isot ryhmäkoot aiheuttavat pienille lapsille aggressioita, levottomuutta ja keskittymiskyvyttömyyttä, joista kärsitään vielä kouluiässäkin. Helsingin yliopiston psykologian professorin Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan tutkimustulokset tästä ovat selviä ja vankkoja.
"Suurissa päiväkotiryhmissä on liian paljon touhua, melua, kontakteja ja virikkeitä. Monet tutkimukset osoittavat, että alle kolmivuotiaiden lasten stressitaso voi jo iltapäivällä olla niin korkea, että puhutaan selkeästä sairastumisriskistä." Keltikangas-Järvisen mukaan nykymallin mukainen päivähoitojärjestelmä ei ole lapsen kehityksen kannalta hyvä. Parasta olisi, jos lasta hoidettaisiin kotona 1,5-vuotiaaksi asti. Seuraavat puolitoista vuotta paras paikka olisi perhepäivähoidossa.
Päiväkotikin kelpaisi, jos siellä olisi yksi pysyvä hoitaja, yksi huone ja neljä tai viisi lasta. "Ilmeisesti on taloudellisesti mahdotonta rakentaa päiväkoteja, joissa olisi näin pieniä ryhmiä. Mutta alle kolmevuotiaan kyky hallita ympäristöään rajoittuu muutamaan, enintään viiteen lapseen." Kolmevuotiaasta esikouluikään sopiva ryhmäkoko olisi 8–10 lasta. Esikoulussa se voi lähentyä jo pientä luokkaa.
Ongelmallisia ovat myös lasten pitkät hoitopäivät. Keltikangas-Järvisen mielestä yhteiskunnan pitäisi taipua nykyistä paremmin siihen, että lapsia voitaisiin pitää hoidossa paljon lyhempiä aikoja. Kansainvälisissä tutkimuksissa riskiluokittelu päättyy usein jo 28 viikkotuntiin. "Meillähän kaikki lapset ovat riskiryhmässä. Kaikki mitä voidaan vähentää lapsen pitkistä päivistä, on lapselle hyväksi", Keltikangas-Järvinen sanoo. "Eivät nämä mitenkään kohtuuttomia vaatimuksia ole hyvinvointiyhteiskunnalle."
että alle kolmivuotiaan tärkein virike ja tarve on vanhempien rakkaus
Noh, ehka vahan liioittelen, mutta aikaisemmin tasta ei juurikaan puhuttu ja nyt kun se onkin mahdollista, se on se ainoa oikea tapa. Suomessa. Ei tietenkaan muualla, missa lainsaadanto mahdollistaa jotain muuta. ;-)
Meillä lapsi meni hoitoon vähän vaille kolme-vuotiaana ja kyllä sen vaan sitten huomasi että se oikeasti oli siihen valmis ihan toisella lailla kuin pienemmän. Tuon ikäisen päässä rupeaa olemaan jo ajan ja paikan käsitteitä, sitä tarkoittaa se että se pystyy pitämään äidin mielessä koko päivän. Toisin sanoen sillä on päässä käsite jostain paikasta missä äiti on, tekemässä jotain jonka se pystyy jotenkin hahmottamaan, ja se tajuaa että äiti tulee hakemaan, ja suurin piirtein milloin.
Jollain alle vuoden ikäisellä ei ole tällaisia käsitteitä. Ei hän pysty muodotamaan ajatusta siitä missä äiti on ja mitä tekee ja miksi ja milloin tulee hakemaan. On vain äidin poissaolo.
sanoisin että ainakin alle kaksivuotiaan olisi hyvä olla vielä kotona. Päivähoito ei tarjoa tuon ikäiselle mitään sellaista, mitä vanhempi ei voisi tarjota kotona!!! Ja nyt jos joku sanoo että entäs sosiaaliset suhteet, niin noin pienelle riittää omat vanhemmat!
Meillä lapsi meni hoitoon vähän vaille kolme-vuotiaana ja kyllä sen vaan sitten huomasi että se oikeasti oli siihen valmis ihan toisella lailla kuin pienemmän. Tuon ikäisen päässä rupeaa olemaan jo ajan ja paikan käsitteitä, sitä tarkoittaa se että se pystyy pitämään äidin mielessä koko päivän. Toisin sanoen sillä on päässä käsite jostain paikasta missä äiti on, tekemässä jotain jonka se pystyy jotenkin hahmottamaan, ja se tajuaa että äiti tulee hakemaan, ja suurin piirtein milloin. Jollain alle vuoden ikäisellä ei ole tällaisia käsitteitä. Ei hän pysty muodotamaan ajatusta siitä missä äiti on ja mitä tekee ja miksi ja milloin tulee hakemaan. On vain äidin poissaolo.
jos ei, niin anteeksi vain mutta edes anekdootaalisena todistusaineistona tuo on aika surkeaa. Et varmaan ole ainakaan kaynyt mitaan tutkimusmetodologian kursseja? Siis itse asiasisaltoon ottamatta millaan tavoin kantaa.
sydämen ääneen ja lapsen tuntemiseen.
ja muistan sen jotenkin pelottavana ja ahdistavana vaikka hoitopaikassa ei sinänsä ollut eritystä vikaa. Siksi haluan että omani osaavat puhua ja kertoa miltä tuntuu ja mitä on tapahtunut jne
kertoneet miten ihan pienet hoitoon tuotavat vaan itkee ja itkee viikkotolkulla. Yksi kaverini oli päiväkodissa töissä pari kuukautta sijaisena ja sitten sille riitti ja se hakeutui toisiin hommiin. Se on just sitä kun ihan pienen näkökulmasta äiti on yhtäkkiä vaan häipynyt, poissa.
Meillä lapsi meni hoitoon vähän vaille kolme-vuotiaana ja kyllä sen vaan sitten huomasi että se oikeasti oli siihen valmis ihan toisella lailla kuin pienemmän. Tuon ikäisen päässä rupeaa olemaan jo ajan ja paikan käsitteitä, sitä tarkoittaa se että se pystyy pitämään äidin mielessä koko päivän. Toisin sanoen sillä on päässä käsite jostain paikasta missä äiti on, tekemässä jotain jonka se pystyy jotenkin hahmottamaan, ja se tajuaa että äiti tulee hakemaan, ja suurin piirtein milloin. Jollain alle vuoden ikäisellä ei ole tällaisia käsitteitä. Ei hän pysty muodotamaan ajatusta siitä missä äiti on ja mitä tekee ja miksi ja milloin tulee hakemaan. On vain äidin poissaolo.
Meillä taas tuohon 3-4 vuotiaana olemiseen on liittynyt se kaikkein hankalin vaihe päivähoidossa. Syynä se, että on äitiä ikävä (meillä siis äitiä, koska olen ollut kotona hoitamassa lapsia, voi olla aivan yhtä hyvin myös isä).
Lapset ovat menneet vaihtelevasti hoitoon, esikoinen 3½-vuotiaana ja keskimmäinen ja kuopus n. 2-vuotiaana. Esikoisen hoitoonlähtö oli heti todella vaikeaa, ylivoimaisesti vaikeinta mitä kenelläkään lapsistamme. Pienempänä hoitoon menneet ovat solahtaneet sinne kuin kalat veteen, mutta 3-vuotiaana heille on tullut lyhyt hankala jakso päiväkodissa, joka on mennyt sitten ohi. Meidän täysin subjektiivisten kokemusten valossa 3 v on ollut todella huono ikä aloittaa hoidossa, 2 v paljon parempi. Sitä nuorempaa ei ole onneksi ollut tarpeen viedä hoitoon.
Omakohtaisesta kokemuksesta sanon, että turvallisesti kiintyneet lapseni olisivat kärsineet takuuvarmasti, jos heidät olisi laitettu päiväkotiin alle 3-vuotiaina. Ehkä olisivat selviytyneet ajan kanssa pph:n hoidossa, mutta koti on ollut ilman muuta se paras vaihtoehto. Ja luulisi sen sanovan terveen järjenkin, että lapsi kuuluu vanhempiensa luo varhaisina vuosina ja hoitomahdollisuudet on luotu auttamaan rahanansaitsemisessa. Ne ovat siis vain toisarvoisia vaihtoehtoja, eivät missään nimessä samalla viivalla oman kodin kanssa.
Lue ap hieman lapsen kehityspsykologiaa koskevaa kirjallisuutta, niin sinulle selviää faktaa aiheesta eikä tarvitse tällaiselta palstalta sitä etsiä.
Omakohtaisesta kokemuksesta sanon, että turvallisesti kiintyneet lapseni olisivat kärsineet takuuvarmasti, jos heidät olisi laitettu päiväkotiin alle 3-vuotiaina. Ehkä olisivat selviytyneet ajan kanssa pph:n hoidossa, mutta koti on ollut ilman muuta se paras vaihtoehto. Ja luulisi sen sanovan terveen järjenkin, että lapsi kuuluu vanhempiensa luo varhaisina vuosina ja hoitomahdollisuudet on luotu auttamaan rahanansaitsemisessa. Ne ovat siis vain toisarvoisia vaihtoehtoja, eivät missään nimessä samalla viivalla oman kodin kanssa. Lue ap hieman lapsen kehityspsykologiaa koskevaa kirjallisuutta, niin sinulle selviää faktaa aiheesta eikä tarvitse tällaiselta palstalta sitä etsiä.
mutta muistuttaisiko joku mua mista vuodesta lahtien Suomessa ymmarrettiinkaan muutakin kuin rahan arvo, koska suurin osa meista nykyajan aideista on ainakin kasvanut aikana, jolloin aidit saattoivat olla kotona maksimissaan vuoden, jos ei miehen tuloilla siis elatetty koko perhetta (mika on Suomessa ollut hyvin harvinaista muutenkin)?
Meillä lapsi meni hoitoon vähän vaille kolme-vuotiaana ja kyllä sen vaan sitten huomasi että se oikeasti oli siihen valmis ihan toisella lailla kuin pienemmän. Tuon ikäisen päässä rupeaa olemaan jo ajan ja paikan käsitteitä, sitä tarkoittaa se että se pystyy pitämään äidin mielessä koko päivän. Toisin sanoen sillä on päässä käsite jostain paikasta missä äiti on, tekemässä jotain jonka se pystyy jotenkin hahmottamaan, ja se tajuaa että äiti tulee hakemaan, ja suurin piirtein milloin. Jollain alle vuoden ikäisellä ei ole tällaisia käsitteitä. Ei hän pysty muodotamaan ajatusta siitä missä äiti on ja mitä tekee ja miksi ja milloin tulee hakemaan. On vain äidin poissaolo.
jos ei, niin anteeksi vain mutta edes anekdootaalisena todistusaineistona tuo on aika surkeaa. Et varmaan ole ainakaan kaynyt mitaan tutkimusmetodologian kursseja? Siis itse asiasisaltoon ottamatta millaan tavoin kantaa.
jotain olennaista paremmin hallussa kuin sinulla, ja se on kokemus sensitiivisestä vanhemmuudesta. Ilmeisesti et itse osaa asettua vaikka 1-2-vuotiaan lapsen kokemusmaailmaan ja miettiä hänen näkökulmastaan koko päiväksi vanhemmista eroon joutumista. Sen voin sanoa, että ei se ainakaan lapsen perusturvallisuutta tai onnellisuuden tasoa vahvista.
mutta muistuttaisiko joku mua mista vuodesta lahtien Suomessa ymmarrettiinkaan muutakin kuin rahan arvo, koska suurin osa meista nykyajan aideista on ainakin kasvanut aikana, jolloin aidit saattoivat olla kotona maksimissaan vuoden, jos ei miehen tuloilla siis elatetty koko perhetta (mika on Suomessa ollut hyvin harvinaista muutenkin)?
jotka on laitettu hoitoon vauvana ymmartavaisesta asenteestasi paatellen. Netistakin nakyi loytyvan huru mykky teksteja aiheesta "kiintymyssuhteen siiryminen sukupolvelta toiselle". Ei liene mikaan newsflash kenellekaan, etta jos oma kiintymyssuhde on jaanyt hataraksi, on aiti-ikaisena vaikeuksia tarjota omalle lapselleenkaan mitaan kovin omistautuvaa suhdetta.
Meillä lapsi meni hoitoon vähän vaille kolme-vuotiaana ja kyllä sen vaan sitten huomasi että se oikeasti oli siihen valmis ihan toisella lailla kuin pienemmän. Tuon ikäisen päässä rupeaa olemaan jo ajan ja paikan käsitteitä, sitä tarkoittaa se että se pystyy pitämään äidin mielessä koko päivän. Toisin sanoen sillä on päässä käsite jostain paikasta missä äiti on, tekemässä jotain jonka se pystyy jotenkin hahmottamaan, ja se tajuaa että äiti tulee hakemaan, ja suurin piirtein milloin. Jollain alle vuoden ikäisellä ei ole tällaisia käsitteitä. Ei hän pysty muodotamaan ajatusta siitä missä äiti on ja mitä tekee ja miksi ja milloin tulee hakemaan. On vain äidin poissaolo.
jos ei, niin anteeksi vain mutta edes anekdootaalisena todistusaineistona tuo on aika surkeaa. Et varmaan ole ainakaan kaynyt mitaan tutkimusmetodologian kursseja? Siis itse asiasisaltoon ottamatta millaan tavoin kantaa.
jotain olennaista paremmin hallussa kuin sinulla, ja se on kokemus sensitiivisestä vanhemmuudesta. Ilmeisesti et itse osaa asettua vaikka 1-2-vuotiaan lapsen kokemusmaailmaan ja miettiä hänen näkökulmastaan koko päiväksi vanhemmista eroon joutumista. Sen voin sanoa, että ei se ainakaan lapsen perusturvallisuutta tai onnellisuuden tasoa vahvista.
vaan peraankuulutan sellaista keskustelua, joka kestaa vahan lahempaakin tarkastelua ja joka saattaa jopa vakuuttaa ihmisen, joka ei ole valmiiksi samaa mielta. Tasta, kuten muistakin asioista. Ja jopa av:lla.
Keltikangas-Jarvinen on ok, mutta olisi hauska saada kuulla valilla muistakin "auktoriteeteista" aiheesta, seka Suomesta etta ulkomailta, ja nakemyksista puolesta ja vastaan, seka ihan oikeita tutkimustuloksia.
Koska lasten hoidattaminen kotona (äidillään) on yhteiskunnalle paljon halvempaa kuin päivähoito, epäilen että nämä suositukset alle 3-vuotiaiden kotihoidosta johtuvat ihan siitä. Siksi mua kiinnostaa tietää, että mitkä on ne syyt laittaa raja tuohon kolmeen ikävuoteen. Ymmärrän toki sen että alle yksivuotiaan on ehdottomasti paras olla vanhempiensa hoidossa, mutta miksi yleensä puhutaan alle kolmevuotiaiden kotihoidosta?
Ja en nyt juuri pääse kirjastoon etsimään niitä kehityspsykan kirjoja. Eikö täällä saakaan keskustella lasten hoidosta?
t. ap
ps. kiitos kaikille tähänastisille vastanneille! Sana on vapaa edelleen.
ainakaan maalla ollut hoidossa. Mun luokalla oli viisi lasta, ja näistä neljällä oli joko osittain tai kokonaan maanviljelijä-vanhemmat. Äiti saattoi käydä ansiotyössä muualla. Sen yhden äiti oli kotiäiti. Muilla paitsi tuossa kotiäidin perheessä asui myös isovanhempia.
mutta muistuttaisiko joku mua mista vuodesta lahtien Suomessa ymmarrettiinkaan muutakin kuin rahan arvo, koska suurin osa meista nykyajan aideista on ainakin kasvanut aikana, jolloin aidit saattoivat olla kotona maksimissaan vuoden, jos ei miehen tuloilla siis elatetty koko perhetta (mika on Suomessa ollut hyvin harvinaista muutenkin)?
jotka on laitettu hoitoon vauvana ymmartavaisesta asenteestasi paatellen. Netistakin nakyi loytyvan huru mykky teksteja aiheesta "kiintymyssuhteen siiryminen sukupolvelta toiselle". Ei liene mikaan newsflash kenellekaan, etta jos oma kiintymyssuhde on jaanyt hataraksi, on aiti-ikaisena vaikeuksia tarjota omalle lapselleenkaan mitaan kovin omistautuvaa suhdetta.
on ongelmallista, jos heti taytyy menna henkilokohtaisuuksiin, jos ei ole samaa mielta jonkun kirjoittajan kanssa. Mika tuossa kysymyksessani sinua arsyttaa erityisesti? Mina en ainakaan muista, mina vuonna 3 vuoden hoitovapaa mahdollistui Suomessa, aina niin ei kuitenkaan ole ollut, joten olisi ihan mukava kuulla jos joku muu muistaa. Olisi myos mielenkiintoista vertailla lasten yleista hyvinvointia ennen ja jalkeen tuon ajan.
on nyt tulleet työelämään. Mites se meni, eivät tahdo pärjätä ja jaksaa.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/08/psykologian_professori_erolapsen_…