Mistä syntyy käsitys, että nelikymppisillä on raha-asiat jo hyvin?

Minä kävin koko opiskeluajan töissä --> ei opintolainaa ja ostin ensiasuntoni jo opiskeluaikoina. Nyt olen 34 v. ja nykyisen asunnon laina maksettu viiden vuoden sisään ja kotimme sellainen, jossa voi asua loppuelämänsä. Eikä tämä kai ihan poikkeuksellista ole.

vaihdettiin suurempaan t. 40 v ja risat

aikoihin, kun



a) työt olivat yleensä vakituisia, pätkätöitä ei ollut niin paljon

b) vakituisiin töihin päästäkseen ei tarvinnut opiskella pitkään ja jos opiskeli, hyvä vakaa työpaikka oli melkein varma

c) yt:t, lomautukset ja irtisanomiset eivät olleet jatkuvasti arkipäivää

d) asuntolainan sai max. 10 vuodeksi.



Tuossa yhtälössähän nelikymppiset olivat voineet painaa töitä jo parikymmentä vuotta usein keskeytyksettä ja 25-30-vuotiaana otettu laina oli maksettu. Näin oli ainakin minun vanhemmillani ja tuntui olevan lähipiirissä muillakin.



Tokihan joillakin on tilanne nykyäänkin tuo, mutta paljon enemmän on nykyään pitkiä laina-aikoja, myöhemmin työelämään kiinni pääsemistä ja pätkätöitä sekä irtisanomisia. Ehkä asuntojen hinnatkin ovat suhteessa korkeampia, varsinkin, kun 70-luvulla suuri osa asuntokannasta oli uusia, nyt ne samat maksavat yhä aika paljon, mutta remontit odottavat nurkan takana.

oikeastaan parhaillaan eletään elämämme köyhintä aikaa, olen juuri palannut töihin kolmannelta hoitovapaalta, lainaa ja laskuja on enemmän kuin koskaan ennen ja kunnes taas palkka alkaa tasoittaa elämää... *huokaus*



Isommat lapset kuluttavat jo melkoisesti ja äidilläni on sellainen harhaluulo, että kylvemme rahassa ja on vaatimassa omaa osaansa (vippejä, mitä ei koskaan maksa takaisin)..



Luulen, että me huono-osaiset nelikymppiset ollaan pitkälti niitä, ketkä ei ole saaneet juurikaan taloudellista apua kotoaan opiskellessaan tai on muuten ollut vähän heikommat eväät elämään.



Mutta sisulla pinnalle, sitä makeammalta se tuntuu sitten eräänä päivänä, kun huomaa, että jaa... kaikkihan alkaa olemaan hyvin.

olla maksamatta asuntoa ripeästi ja keskittyä lomailuun Eli rahaa riittää siihen, mihin halutaan.

ja valmistunut 24v:nä. Oman kodin ostimme 3 vuotta sitten ja laina aikaa jäljellä 11v eli 41v asti. Koti on 4h ja keittiö+viherhuone, mutta uskon että vaihdamme kotia vielä isompaan muutaman vuoden päästä. Eli en usko olevani kuivilla vielä 4-kymppisenä.

selvitteli rahan ostovoiman muutosta. Vanhempani rakensivat talon kasvukeskuksen liepeille 70-luvulla. Maksoi tuolloin 100 000 markkaa. Jos en ihan väärin laskenut, 100 000 markkaa vastaisi nykyään vajaata 60000 euroa ostovoimaltaan! Eipä taida talon rakentaminen enää onnistua tuolla rahalla eikä varsinkaan lähelle isoa kaupunkia.



Tässä laskelmassa siis ON otettu huomioon inflaatio, eli se, että hinnat ovat yleisestikin muuttuneet.



t. 4

Kivahan se on maksella naurettavan pientä "markka"asuntolainaa pois naurettavan suurella "euro"palkalla.

Kivahan se on maksella naurettavan pientä "markka"asuntolainaa pois naurettavan suurella "euro"palkalla.

Esimerkiksi me pääsimme ostamaan omaa vasta viisi vuotta sitten ja on nyt siis nelikymppinen, minä vähän nuorempi. Ei siis hirveästi naurata.

Kivahan se on maksella naurettavan pientä "markka"asuntolainaa pois naurettavan suurella "euro"palkalla.

Olen nelikymppinen. Minun palkkani ei kyllä noussut mihinkään siirryttäessä markasta euroon, ihan vain muutettiin summa euroiksi ja siinäpä se. Mistähän minun olisi pitänyt kehittää se naurettavan suuri europalkka?

Ensimmäisen, toisen ja kolmannen asuntoni olen ostanut markka-aikana. Tämän neljännen asuntoni olen ostanut euroaikana. Kyllä, kaikki asunnot ovat olleet halvempia silloin kuin nyt. Mutta niinhän se vaan menee, paria poikkeusta lukuunottamatta aikojen saatossa ei asuntojen arvot ole milloinkaan laskeneet. Mikään ei ole niin kannattava sijoitus kuin asunto: koska asumisesta kerran joutuu maksamaan niin sama kai sitä kämppää on itselle kerryttää.

Nyt kun olen nelikymppinen, niin kyllä minun raha-asiani kutakuinkin järjestyksessä ovat. Vaikka opiskelin pitkään, rahoitin opinnot lainalla enkä saanut opiskeluaikana palkkaa muusta kuin kesätöistä. Enkä ole kotoa saanut euroakaan. Mutta onhan tätä "taloa ja tavaraa" kertynyt melko lailla. Että sikäli tilanteeni on olennaisesti parempi kuin nuorena kaksvitosena.

Mutta olen kyllä melko lailla veloissakin, siis muutakin velkaa on kuin asuntolainaa. Mutta se on minun ratkaisuni. Jokaisen on tehtävä omansa.

olemme mieheni kanssa 39-vuotiaita.



Itse opiskelin hitaasti ja kävin samalla töissä ja vietin vaihto-oppilasvuoden ulkomailla. Onnekseni sain 3. vuonna harjoittelupaikan omalta alaltani jonne sitten jäin töihin yli vuodeksi ja sain arvokasta työkokemusta ja ennenkaikkea hyvän verkoston. En enää varsinaisesti palannut yliopiston penkille, mutta tein tutkinnon loppuun työn ohessa. En ole tuon harjoittelun ja sitä seuranneen projektin jälkeen ikinä ollut pätkätöissä. Valmistuin 29-vuotiaana melkein 9 vuoden opiskelun jälkeen ja sain samana vuonna esikoisemme, seuraavan vuonna toisen. Muutimme samalla toiselle paikkakunnalle pois Helsingistä ja rakennutimme omakotitalon. Olen sittemmin työllistynyt täällä vakituiseen paikkaan jo kahdesti.



Mieheni opiskeli päätyökseen ja valmistui 25-vuotiaana ja jäi diplomityöfirmaansa töihin. On nyt kolmannessa työpaikassaan sen jälkeen, aina vakityösuhteet.



Toki meillä on asuntolainaa, ihan runsaastikin, mutta myös talous todella hyvin hallinnassa. Säästöjä pahan päivän varalle ja lainaa lyhennetty jo niin hyvin että ei olisi enää mitään hätää esim. toisen työttömyyden sattuessa kohdalle. Opintolainaa meillä ei ole, kituutimme ja elimme mun palkalla.



Taisin just päästä pätkätöiden alta pois tekemällä sen valinnan että jäin harjoittelusta töihin ja sain ne korvaamattomat muutaman vuoden tosi hyvää työkökemusta. Työtodistuksen allekirjoittajana kun on julkisuudestakin erittäin tuttu bisnesmies on CV:llä ollut helppo saada töitä, niitä vakituisiakin. Nykyisinhän pätkätyöt ovat aikalailla sääntö eli olen ollut onnekas.



Olisi kamalaa elää epävarmuudessa kolmen lapsen kanssa.

suurella (suurimmalla?) osalla nelikymppisistä on lainat maksettu. Jos niitä on ikinä ollutkaan.



On minunkin tuttavapiirissäni nelikymppisiä velattomia ihmisiä, isot ok-talot, autot ja kaikki.



Mutta minä erosin 3-kymppisenä, jäin puille paljaille velkaisen auton kanssa ja siitä lähdin riipimään elämää kasaan. Siihen saakka siis opiskellut ja juuri päässyt töihin, mieskin opiskeli silloin koko ajan.



Uusi liitto, lapsia, ensiasunto 35-vuotiaana, lainaa *paljon*. Nyt siis lainaa maksettu tuo 5 vuotta ja 20 edessä.



Mutta ei se minua haittaa. Toimeen tullaan, olemme terveitä ja elämä on hyvin :)