Mitä tehdä, kun vanha äitini ei halua tavata?
Vanhempani ovat vajaat yhdeksänkymppisiä, asuvat keskenään kotonaan. Äiti on lähes vuodepotilas ja isä hoitaa kaiken.
Ongelma on, että äiti ei halua tavata lapsiaan tai lastenlapsiaan. Hyvin usein peruu sovitun tapaamisen esim. jouluna tai juhannuksena. Silloin kun pääsemme menemään sinne, valmistan ja vien luonnollisesti mukanani kaikki tarjoilut. Lapset käyvät mummilassa erittäin mielellään, viihtyvät isäni kanssa, ovat hänelle seurana ja työvoimana.
Äiti ei ole muistisairas mutta heikko ja huonossa kunnossa kaikin tavoin.
Kommentit (24)
Ei varmaan vaan jaksa. Pitäkää vierailut ainakin hyvin lyhyinä.
Hän ei vaan jotenkin enää jaksa. Hälinää, puhetta, seurustelua.
Et voi asialle oikein mitään. Olisiko mahdollista tavata isääsi jossain muualla, kahvilassa tms?
Tai vain piipahtaa, 10 min, jolloin ei niin rasittaisi.
Miksi pitäisi tehdä yhtikäs mitään? En minä ainakaan väkisin halua ketään tavata.
Haette isän teille joulun viettoon ja annatte äidin olla yksikseen joulun.
Hankala tilanne, kun kerran isä kuitenkin kaipaa seuraa ja apua. Voiko olla niin, että äitinne ei halua, että joudutte näkemään hänet niin huonossa kunnossa? Ikään kuin haluaa suojella teitä? Olisiko parempi, että käydessänne vietätte aikaa lähinnä vain isänne seurassa ja autatte häntä. Äitiä käytte tervehtimässä vain hyvin lyhyesti ja tuotte esiin, että kestätte kyllä, vaikka hän on huonossa kunnossa, mutta teistä on kuitenkin mukava nähdä häntä.
Ei jaksa henkisesti eikä fyysisesti. Oma ysikymppinen mummo jaksaa hyvin noin puoli tuntia kun käydään siellä lasten kanssa, sitten väsyy jo liikaa. Pari tuntia on ehdoton maksimi perhevierailuille. Hänen olemuksestaan huomaa milloin on poistuttava, muuttuu kireäksi, kärsimättömäksi ja puheen nuotti nousee. Ei mitään selkeää, kohtelias ihminen kyseessä, mutta kyllä sen huomaa. Emme jää sinne koskaan syömään, vain nopea visiitti ja mummon oloa tarkkaillen lähdetään.
Hän on varmaan oppinut lukemaan suoraan kauan ennen kuin sinä olet ollut olemassa. Älä pakota häntä tavaamaan.
Kiitokset vastauksista! Näinhän se on, tavallaan ymmärrän kyllä mutta asiaan liittyy myös se, että äiti ei ole oikeastaan koskaan ole ollut lämmin, välittävä ja läheinen, mikä tuntuu vielä näin viisikymppisenäkin todella pahalta.
Tulkitsen tilanteen niin, ettei hän osaa olla läheinen. Ei vain ole sellaisia henkisiä voimavaroja. Ristiriita on suuri hänen muuten hyvin herkän persoonallisuutensa kanssa.
On kai pakko tajuta, että asialle ei voi mitään, pahenee vaan.
Olisin iloinen, jos äitini ei haluaisi tavata minua.
Tilanne auttaa varmaan hyväksymään väistämättömän luopumisen.
Useimmilla tilanne on ihan päinvastainen, katso hyviin puoliin
Vierailija kirjoitti:
Kiitokset vastauksista! Näinhän se on, tavallaan ymmärrän kyllä mutta asiaan liittyy myös se, että äiti ei ole oikeastaan koskaan ole ollut lämmin, välittävä ja läheinen, mikä tuntuu vielä näin viisikymppisenäkin todella pahalta.
Tulkitsen tilanteen niin, ettei hän osaa olla läheinen. Ei vain ole sellaisia henkisiä voimavaroja. Ristiriita on suuri hänen muuten hyvin herkän persoonallisuutensa kanssa.
On kai pakko tajuta, että asialle ei voi mitään, pahenee vaan.
Mistä sinä tiedät kuinka paljon hän on välittänyt? Väsyttävää... vaikuttaa sille että tarkoitus oli hienovaraisesti päästä morkkaamaan äitiä.
Hyväksy tilanne, tue isääsi, älä kanna kaunaa. Pian se on ohi.
Hyvä olisi kuitenkin käydä auttelemassa isää ja tervehtiä äitiä, eikä olla liian kauan kylssä.
Yritä ymmärtää ja olla loukkaantumatta!
Vierailija kirjoitti:
Kiitokset vastauksista! Näinhän se on, tavallaan ymmärrän kyllä mutta asiaan liittyy myös se, että äiti ei ole oikeastaan koskaan ole ollut lämmin, välittävä ja läheinen, mikä tuntuu vielä näin viisikymppisenäkin todella pahalta.
Tulkitsen tilanteen niin, ettei hän osaa olla läheinen. Ei vain ole sellaisia henkisiä voimavaroja. Ristiriita on suuri hänen muuten hyvin herkän persoonallisuutensa kanssa.
On kai pakko tajuta, että asialle ei voi mitään, pahenee vaan.
Minullakin on sellanen äiti. Aika etäinen eikä halua tavata vaikka jaksaisi. Se pitää vaan hyväksyä.
Uskoakseni kärsit tilanteesta ennen kaikkea omien lastesi vuoksi. Selitä tilanne heille, käytä näitä ilmaisuja, joita tässä keskustelussa on esiintynyt. Ei tarvitse hävetä äidin vanhenemista.
Vierailija kirjoitti:
Kiitokset vastauksista! Näinhän se on, tavallaan ymmärrän kyllä mutta asiaan liittyy myös se, että äiti ei ole oikeastaan koskaan ole ollut lämmin, välittävä ja läheinen, mikä tuntuu vielä näin viisikymppisenäkin todella pahalta.
Tulkitsen tilanteen niin, ettei hän osaa olla läheinen. Ei vain ole sellaisia henkisiä voimavaroja. Ristiriita on suuri hänen muuten hyvin herkän persoonallisuutensa kanssa.
On kai pakko tajuta, että asialle ei voi mitään, pahenee vaan.
Ei ihan näinkään, vaan äitisi on oikeasti niin vanha, ettei jaksa. Myös seuralliset ihmiset ja hyvät äidit väsyvät eivätkä tahdo jaksaa enää 90-100 -vuotiaina hälinää ja muita ihmisiä. On surullista, ettet saanut äidiltäsi koskaan sitä lämpöä jonka olisit ansainnut, mutta hänen nykytilansa ei ole enää tietoinen valinta. Aiempi käytös varmasti oli, mutta nyt ovat luonnon lait puuttuneet peliin. Ei ole kyse siitä, ettei hän "osaa olla läheinen", vaan k u olema on niin lähellä ettei kukaan meistä enää tuossa vaiheessa osaa. Häntä ei voi enää vaatia tilille käytöksestään. Teillä on äitisi kanssa jäänyt selvästi jotakin kesken suhteessanne ja todennäköisesti sellaiseksi jääkin. Joudut tekemään kaksinkertaisen surutyön.
Kiitokset viisaista ajatuksista. Olen tehnyt surutyötä jo pitkään, miettinyt, miksi asiat ovat menneet niin kuin ne ovat menneet. Kaikki olisi voinut olla toisin.
Olen siis edelleen lapsi suhteessa äitiin ja kärsin rakkaudettomuudesta ja etäisyydestä. Siksi pahastun edelleen näissä tilanteissa.
On tämä elämä rankkaa!
Ole tyytyväinen