Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa on odotettavissa se takapakki ja ystävien kaipaaminen?
15.04.2025 |
Joka paikassa on aina toitotettu kuinka ystävyyssuhteita pitää vaalia ja mitä enemmän sosiaalisia suhteita, sen parempi, ihminen suorastaan sairastuu ja dementoituukin, jos ei ole paljon ihmissuhteita.
Olen 45-vuotiaaksi asti kiltisti totellut näitä viisaita ohjeita, pitänyt huolta että pistän viestejä ystävilleni, kutsun kylään, ehdotan yhteistä tekemistä, ja tavannut heitä kahvilla ja harrastuksissa vähintään pari kertaa viikossa, halusin oikeasti tai en. Koska niin kuuluu tehdä. Jos ei tee, sairastuu, tylsistyy mieleltään, alkaa pelkäämään ihmisiä, ympyrät pienenee, ja edessä surkea, yksinäinen vanhuus.
Nyt kuitenkin sain jotenkin tarpeekseni siitä että kalenteri on aina täynnä, ja lopetin yhteydenpidon muutamaan tyyppiin kokonaan, lopetin pari harrastusta, enkä muihinkaan ystäviink enää pidä tiiviisti yhteyttä. Olen jopa kieltäytynyt tapaamisista, jota en koskaan aiemmin tehnyt.
Ja ai että miten nautin!!!! Elämä rauhoittui 100%. Ei enää stressiä eikä suorittamista. En kaipaa ystäviäni ollenkaan (joka ajatuksena vähän jo pelottaakin minua?)
Viihdyn aivan mainiosti niin että näen kotonani miestäni ja välillä kotona piipahtavaa aikuista lasta, ja töissä muutamaa työkaveria kahvitauoilla.
Ystäviltä on kiva saada viestejä silloin tällöin, mutta en totta puhuen siis kaipaa ollenkaan tapaamisia heidän kanssaan, niin hirveältä kuin se kuulostaakin.
Kauanko tämä vapauden ensihuuma voi kestää? (nyt kestänyt vajaan vuoden)
Onko nyt hyvää vauhtia tulossa väistämättä se yksinäinen vanhuus?
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
Yksinoleminen ei ole yksinäisyyttä. Jokaisella on omat murheensa ja taakkansa eikä silloin jaksa mitään ylimääräistä. Ei se tarkoita sitä etteikö välitä toisista.
Ei mulla oo mitään kummempia murheita eikä taakkoja. Mut en vaan halua enää käyttää aikaani ystävieni tapaamiseen, jos nyt näin epäkohteliaasti suoraan sanotaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinoleminen ei ole yksinäisyyttä. Jokaisella on omat murheensa ja taakkansa eikä silloin jaksa mitään ylimääräistä. Ei se tarkoita sitä etteikö välitä toisista.
Ei mulla oo mitään kummempia murheita eikä taakkoja. Mut en vaan halua enää käyttää aikaani ystävieni tapaamiseen, jos nyt näin epäkohteliaasti suoraan sanotaan.
Ap
Okei. Itse haluaisin mutta ei ole jaksamista.
Tätä mäkin oon miettinyt. Että ihan oikeastiko se menee aukottomasti niin, että ihminen ei voi elää hyvää ja onnellista elämää ilman vähän väliä ystävien tapaamista?
Mä koen, että jos tekee jotain asioita vain koska niin kuuluu tehdä, sellainen ihminen ei ole aito. Lisäksi siinä helposti palaa loppuun.
Haluaisitko itse olla sellaisen ystävä, eli sinun kanssa ollaan vain koska niin kuuluu tehdä. Ystävyys, jossa ei ole mitään aitoa.
Kannattaa olla itselle lempeä. Mun mielestä on sen toisen arvostamista, että sanoo ettei jaksa, niin molemmat voi käyttää aikansa paremmin.
Minulle riittää hyvin ainakin tämänhetkisessä elämässäni, että näen ystäviäni muutaman kerran vuodessa, en todellakaan viikottain jaksaisi. En edes nuorempana, lapsettomana ja sinkkuna jaksanut tavata ystäviäni joka viikko, joskin kuitenkin enemmän kuin nyt perheellisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole ollut ystäviä sitten lukioaikojen.
Miehen kanssa vietetään aika paljon aikaa yhdessä ja lisäksi työni on hyvin sosiaalista, joudun olemaan runsaasti ihmisten kanssa tekemisissä päivittäin. Vanhempiani ja sisaruksiani tapaan säännöllisesti. Koen, että tämä sosiaalinen elämä on juuri riittävää. Minulla ei riittäisi energiaa enää jakaa ystäville. Joskus nuorempana koin itseni vähän "oudoksi" kun minulla ei ole ketään perheen ulkopuolista ystävää. Sittemmin olen tajunnut, ettei kaikkien tarvitse elää samalla tavalla. Puolisoni on paras ystäväni ja lisäksi minulla on läheiset välit sukulaisiin. En tiedä rupeaako sitä joskus sitten vanhemmalla iällä kaipaamaan ystäviä, mutta ainakin nyt olen tähän tilanteeseen ihan tyytyväinen.
Mun isän dementia käynnistyi noin. Onko sulla jotain häikkää kongnitiossa nyt ja lopeta ainakin alkoholi kokonaan pois.
Vakava tauti. Voit kenties hidastaa sen etenemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun isän dementia käynnistyi noin. Onko sulla jotain häikkää kongnitiossa nyt ja lopeta ainakin alkoholi kokonaan pois.
Vakava tauti. Voit kenties hidastaa sen etenemistä.
Kiitos huolenpidosta, mutta tätä en kyllä nyt pidä kovinkaan todennäköisenä vaihtoehtona. En ole huomannut kongnitiokyvyissäni häikkää, eikä kukaan muukaan ole sellaisesta huomautellut. Enkä käytä alkoholia arjessa ollenkaan. Juhlatilaisuuksissa kerran-pari vuodessa korkeintaan.
Ap
Mä olen hyvin itsekseen viihtyvää tyyppiä. Monta myrkyllistä ystävyyssuhdetta katkaisin ollessani alle 20v ja uusia en ole etsinyt tilalle
Työni on hyvin sosiaalisesti kuormittavaa.
En ole kaivannut ystäviä. Minulla on puoliso ja 4 lasta, siinä on itselle tarpeeksi kontakteja. En koskaan halunnut "äitikavereita", kerhoissa, puistoissa ja muissa kävin tasan lasten takia, että heillä olisi ikäistään seuraa.
N36
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole ikinä ollut kalenteri täynnä, koska olen kokenut sellaisen liian stressaavaksi. Joskus tapasin ystäviä töiden jälkeen keskellä viikkoa, kunnes huomasin, että seuraavana päivänä olin väsymyksestä kärttyinen. Parempi hoitaa nekin asiat ennen vapaapäivää.
Mä oon elänyt nyt kolmisen vuotta ilman ystäviä. Oon ollut sellainen miellyttäjä, joka aina joustaa ja kaverit on saaneet olla mitä ovat. Väsyin ja sitten sairastuin. En enää vastaillut viesteihin.
Nuorin lapsi asuu vielä kotona, vaikkei häntä paljon kyllä näy. Eli en ole täysin yksin. Ja mulla on lemmikkejä, jotka on olleet mulla 10+ vuotta ja ovat mun ystäviä.
Ei ole vielä alkanut tulla mitään muuta kuin helpotusta siitä, että saan olla rauhassa.ei ole ikävä puhelimessa monologeja pitäviä varsinkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun isän dementia käynnistyi noin. Onko sulla jotain häikkää kongnitiossa nyt ja lopeta ainakin alkoholi kokonaan pois.
Vakava tauti. Voit kenties hidastaa sen etenemistä.
😂😂😂
Ihan normaalia "aikuiseksi kasvamista". Aika monelle käy noin. Olen jo yli viisikymppinen ja harvenee koko ajan kaikki sosiaalinen kanssakäyminen. Tuntuu kivalta. Toki toiset tykkää olla koko ajan menossa hamaan loppuun asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saakohan tällainen aloitus tällä palstalla poikkeuksellisen paljon ymmärrystä siksi, etteivät ihmisiä rakastavat ekstrovertit edes harrasta nettikeskusteluita? Epäilen, että enemmänkin introverttien heiniä täällä hengailu.
Haluaisin ihmissuhteita joista tulisi hyvä olo.
Olen yksinäinen.
Mulla on ihan sama tilanne. Nuorempana tuli tottakai vietettyä paljon aikaa kaikissa menoissa, sitten ikää myöten ei enää se menojalka vipata ja musta on tullut aivan totaalimen kotihiiri.
Olen naimisissa ja lapseton, joten sinkkuystävien kanssa vihteellä käyminen ei kiinnosta (illat menee aina siinä sinkulle potentiaalisen uroksen etsimisessä tai istut komantena pyöränä pöydässä).
Lapsellisten kanssa joudut lähinnä lasten viihdyttäjäksi, että äiti saa vetää happea tai kuuntelet ja yrität tukea siinä raskaassa ruuhkavuosiajassa.
Viihdyn yksin. Onko se väärin?
Yksinoleminen ei ole yksinäisyyttä. Jokaisella on omat murheensa ja taakkansa eikä silloin jaksa mitään ylimääräistä. Ei se tarkoita sitä etteikö välitä toisista.