Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Erilaiset tarpeet suhteessa

Vierailija
11.07.2024 |

Kuinka olette ratkaisseet tilanteen, jossa tarpeet eivät kohtaa.?

 

Olemme puolison kanssa pitäneet yhtä reilut 20 vuotta. Yhdyntää meillä on nykyään kerran 1-2 kuukaudessa. Lisäksi 1-2 kertaa kuussa yhteistä muuta kivaa. Seksi kerrat sijoittuu yleensä kierron alkupäähän, muutama päivä menkoista. Näin on menty jo melko pitkään. 

 

Yritän kyllä kertoa että haluttaisi saada puolisoa ja että millaisia juttuja olisi kiva tehdä. Mutta ei tunnu oikein kiinnostavan. Joko vastaus kuuluu "vai niin" tai ignoorataan kokonaan. 

 

Puoliso on kyllä sanonut että haluaisi kyllä enemmän, tai että haluaisi haluta enemmän. Ei minua pelkät sanat lämmitä. 

 

Usein, kun yritän keskustella aiheesta, saan vastaukseksi "ettei tarvitse enempää". Joo, kenenkään ei tietenkään pidä harrastaa seksiä tahtomattaan tai miellyttääkseen muita. Jos ei lähde, niin sitten ei lähde. 

 

Minun tarpeeni jää kuitenkin huomiotta. Minusta tuntuukin usein, ettei minun tarpeillani ole väliä. Tämä on vaikuttanut myös siihen, etten tunne itseäni kovinkaan haluttavaksi. Tai että puoliso haluaisi juuri minua. 

 

Toisaalta, en voi kieltäytyä seksistä silloin kun puoliso on halukas, kun en tiedä koska saisin seuraavan kerran... 

 

Runkkaan lähinnä silloin kun puoliso on pois kotoa, näitä hetkiä on harvemmin. Koen kiusalliseksi ja epäkunnioittavaksi harrastaa omaa kivaa toisen ollessa kotona, toisessa huoneessa. En koe samanlaista ongelmaa puolison ollessa läsnä tilanteessa katsomassa ja kiihottumassa tai luomassa kiihoketta minulle puhumalla tuhmia tai suutelemalla tms. Vielä mukavampaa, jos puoliso tyydyttää itseään vieressä, ihana kuunnella raskasta hengitystä, huokailua ja toisen laukeamista. 

 

Kaikkia tarpeita ei saa tyydytettyä käsin. Tarvitsen enemmän koskettamista, toisen hyväilyä ja nautinnon tuottamista puolin ja toisin. Yhdessä nauttimista ja hyväilyä. Käsihoito ei tähän riitä, on se sitten oma tai puolison. 

M30+

 

Kommentit (22)

Vierailija
1/22 |
11.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koska olet mies, niin ohje kuuluu: "onhan sinulla kädet!". Niin ikään muistutetaan kotitöistä, hygieniasta, antamasi seksin laadusta ja neuvotaan ymmärtämään naista.

Jos olisit nainen, ohje kuuluu: "Passita ukko lääkäriin! Sairashan tuon pitää olla kun ei pillu kelpaa!"

Vierailija
2/22 |
11.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei mitenkään. Meillä minä nainen on halunnut aina enemmän. Enne se oli ok mutta mun halut kasvaa vuosi vuodelta. Miehen taas vähenee, no tykkää se mun pepusta pillusta tisseistä yhä mutta seksi ei ole tärkeää. Saan aina nopean kerran kaks kuussa ku valittanut että se pihtaa. Ei ole mukavaa. Oon monesti puhunut että tää tilanne ei ole kiva, myös että monet tässä tilanteessa antaa luvan viearaisiin ja suoraan myös että ku et hoida hommaas nii pitäis päästää joku muu hoitajan. Halukkaita kyllä olisi. Oon sanonu että mun pitäis käydä muualla ja sen pitäis käydä jonkun muun pillun päällä jos taas alkais seksi kiinnostaa.  Ei mikään auta. Oon sanonu että en jaksa olla aina puutteessa eikö se ole reilua. No oon lopulta käyny muualla ja ne panee kyllä innolla ja haluaa aina lisää ja lisää. Oma syy. Kohta sanon sille että se on joko eri osoitteet tai lupa muualle. Muita vaihtoehtoja ei vaan ole. Ihan sama ku ei suhdekaan ole hyvä, kämppiksiä ollaan siinäkin suhteessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/22 |
11.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Millaista teidän arki on?

Valitettavan usein arki on pahin seksintappaja. Vaikka kuinka haluaisi haluta enemmän, niin työt, kotityöt ja muut velvollisuudet ja mahdolliset lapset vievät leijonan osan päivästä. Lopulta aikaa itselle jää pieni hetki illasta ja sen tarvisitsisi siihen, että saisi hetken rauhassa palautua mahdollisimman vähäisellä sosiaalisuudella ja aktiivisuudella.

 

Vierailija
4/22 |
11.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Koska olet mies, niin ohje kuuluu: "onhan sinulla kädet!". Niin ikään muistutetaan kotitöistä, hygieniasta, antamasi seksin laadusta ja neuvotaan ymmärtämään naista.

Jos olisit nainen, ohje kuuluu: "Passita ukko lääkäriin! Sairashan tuon pitää olla kun ei pillu kelpaa!"

No jep, tossahan ne mukana roikkuu. Ja kyllähän mä sen ymmärrän, et toista ei haluta, se on hänen oikeutensa. 

Vierailija
5/22 |
11.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Millaista teidän arki on?

Valitettavan usein arki on pahin seksintappaja. Vaikka kuinka haluaisi haluta enemmän, niin työt, kotityöt ja muut velvollisuudet ja mahdolliset lapset vievät leijonan osan päivästä. Lopulta aikaa itselle jää pieni hetki illasta ja sen tarvisitsisi siihen, että saisi hetken rauhassa palautua mahdollisimman vähäisellä sosiaalisuudella ja aktiivisuudella.

Jännä että silloin seurustelun alkuaikoina arjen kuormitus ei haittaa yhtään. Samoin jos parisuhteessa olevalla naisella on salarakas, niin silloinkaan arjen kuormitus ei haittaa ollenkaan. Se arjen kuormitus ja illalla esiintyvä pääkipu kohdistuu ainoastaan omaan puolisoon.

 

 

Vierailija
6/22 |
11.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Millaista teidän arki on?

Valitettavan usein arki on pahin seksintappaja. Vaikka kuinka haluaisi haluta enemmän, niin työt, kotityöt ja muut velvollisuudet ja mahdolliset lapset vievät leijonan osan päivästä. Lopulta aikaa itselle jää pieni hetki illasta ja sen tarvisitsisi siihen, että saisi hetken rauhassa palautua mahdollisimman vähäisellä sosiaalisuudella ja aktiivisuudella.

 

Ei ole mitään kiireistä lapsi arkea, mutta silti aikakin on muka kortilla usein, kun aletaan käymään läpi miksi ei ole ollut seksiä. Kyllä sitä monesti onkin jotain tekemistä töiden jälkeen. Mutta toisaalta kun laittaisi puhelimet sivuun ja tekisi ajan ja tilan, niin ehtisi. 

Sitten kuvaan astuu paineet seksin onnistumisesta ja kehosta, mikä on sitten omiaan aiheuttamaan koko ajatuksen (petipuuhista) hylkäämisen. Itse kyllä pidän puolisoani haluttavana. Muistan kyllä yrittää kertoa, kuinka kuuma toinen on. 

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/22 |
11.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis olet alkanut seurustella 10 vuotiaana??

Vierailija
8/22 |
11.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teininä on aloitettu seurustelu. Kyllä mä jonkin verran yli kolmenkympin olen. 

AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/22 |
11.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eroamalla

Vierailija
10/22 |
12.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mielestäni erittäin hyvä avaus AP:lta tärkeästä aiheesta!

Toivoisin, että asiaan saataisiin sosiaalisia kommentteja naisilta. Saatteko yhtään kiinni siitä, mitä AP yrittää kysyä/sanoa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/22 |
12.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään. Meillä minä nainen on halunnut aina enemmän. Enne se oli ok mutta mun halut kasvaa vuosi vuodelta. Miehen taas vähenee, no tykkää se mun pepusta pillusta tisseistä yhä mutta seksi ei ole tärkeää. Saan aina nopean kerran kaks kuussa ku valittanut että se pihtaa. Ei ole mukavaa. Oon monesti puhunut että tää tilanne ei ole kiva, myös että monet tässä tilanteessa antaa luvan viearaisiin ja suoraan myös että ku et hoida hommaas nii pitäis päästää joku muu hoitajan. Halukkaita kyllä olisi. Oon sanonu että mun pitäis käydä muualla ja sen pitäis käydä jonkun muun pillun päällä jos taas alkais seksi kiinnostaa.  Ei mikään auta. Oon sanonu että en jaksa olla aina puutteessa eikö se ole reilua. No oon lopulta käyny muualla ja ne panee kyllä innolla ja haluaa aina lisää ja lisää. Oma syy. Kohta sanon sille että se on joko eri osoitteet tai lupa muualle. Muita vaihtoehtoja ei vaan ole. Ihan sama ku ei suhdekaan ole hyvä, kämp

Itseäni pistää silmään tuo syyllistävä kommunikointi, se ei edistä asioita ainakaan haluttuun suuntaan. Syyllistyn vastaavaan kyllä välillä itsekin. 

Vieraissa käynti ei ole itselleni vaihtoehto. Ehkä se voisi olla helpompaa ja jossain määrin antoisampaakin, lupaa tuskin tällaiseen saisin.Tarvittavaa itsevarmuutta ei löydy kummaltakaan, jotta kestäisi toisen pelehtimisen muiden kanssa.

Mielenkiintoinen näkökulma kyllä, että haluttomamman osapuolen vieraissa käynti voisi näkyä omassa makuukammarissa positiivisesti lisääntyvän haluna. 

Ajattelen, että mikäli tilaisuus sattuisi kohdalle vaikkapa viihteellä, osaisin olla lähtemättä daamin mukaan. Vaikkakin, on myönnettävä.. mahdollisuus olisi kyllä erittäin houkutteleva. 

AP

Vierailija
12/22 |
12.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni erittäin hyvä avaus AP:lta tärkeästä aiheesta!

Toivoisin, että asiaan saataisiin sosiaalisia kommentteja naisilta. Saatteko yhtään kiinni siitä, mitä AP yrittää kysyä/sanoa?

Tämä koskee niin miehiä kuin naisiakin. Ehkä oikeammin voisi toivoa kommenttia suhteen haluttomammilta osapuolilta.

Faktoista en tiedä, mutta tuntuu yleisesti siltä että mies on usein se halukkaampi. Täytyy muistaa, että haluttomuuteen voi olla useita syitä. Esimerkiksi aiemmin mainittu kiireinen tai stressaava arki. Metatyöt kaatuu yleensä naisen harteille. 

Epävarmuus omasta kehosta voi myös vähentää haluja. Pään sisällä voi olla tiukassa ajatus "se vaan sanoo, ei se oikeasti halua tallaista kehoa", tai vastaavaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/22 |
12.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaista teidän arki on?

Valitettavan usein arki on pahin seksintappaja. Vaikka kuinka haluaisi haluta enemmän, niin työt, kotityöt ja muut velvollisuudet ja mahdolliset lapset vievät leijonan osan päivästä. Lopulta aikaa itselle jää pieni hetki illasta ja sen tarvisitsisi siihen, että saisi hetken rauhassa palautua mahdollisimman vähäisellä sosiaalisuudella ja aktiivisuudella.

 

Ei ole mitään kiireistä lapsi arkea, mutta silti aikakin on muka kortilla usein, kun aletaan käymään läpi miksi ei ole ollut seksiä. Kyllä sitä monesti onkin jotain tekemistä töiden jälkeen. Mutta toisaalta kun laittaisi puhelimet sivuun ja tekisi ajan ja tilan, niin ehtisi. 

Sitten kuvaan astuu paineet seksin onnistumisesta ja kehosta, mikä on sitten omiaan aiheuttamaan koko ajatuksen (petipuuhista) hylkäämisen. Itse kyllä pidän puolisoani haluttavana. Muista

Eli onko niitä lapsia vai ei? Jostain sitä kuormitusta tulee, kun tarvitsee nollailla puhelimella koomaillen.

Vierailija
14/22 |
12.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni erittäin hyvä avaus AP:lta tärkeästä aiheesta!

Toivoisin, että asiaan saataisiin sosiaalisia kommentteja naisilta. Saatteko yhtään kiinni siitä, mitä AP yrittää kysyä/sanoa?

Tämä koskee niin miehiä kuin naisiakin. Ehkä oikeammin voisi toivoa kommenttia suhteen haluttomammilta osapuolilta.

Faktoista en tiedä, mutta tuntuu yleisesti siltä että mies on usein se halukkaampi. Täytyy muistaa, että haluttomuuteen voi olla useita syitä. Esimerkiksi aiemmin mainittu kiireinen tai stressaava arki. Metatyöt kaatuu yleensä naisen harteille. 

Epävarmuus omasta kehosta voi myös vähentää haluja. Pään sisällä voi olla tiukassa ajatus "se vaan sanoo, ei se oikeasti halua tallaista kehoa", tai vastaavaa. 

Niinpä tietysti ne meta työt kaatuu naisen vastuulle.

Meillä käytiin kotona keskustelu noista meta-töistä. Vedin miehenä hiukan hernettä nenääni, koska mielestäni olen kyllä tehnyt osani niistä. No tehtiin ihan lista niistä. Listaan lisättiin myös ne meta-työt, jotka oli aina vaan minun vastuullani.

Arvaappas mikä oli lopputulos asiassa, kun pantiin hommat täysin tasan 50-50? Minun vapaa-aikani lisääntyi. Hyvä, että puoliso otti asian puheeksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/22 |
12.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärsinkö oikein, 20 vuotta yksissä ja nuorena alkanut suhde, eli ikää noin 35- 40 vuotta? Seksiä 1-2 kertaa kuukaudessa, + 1-2 kertaa kuukaudessa jotain muuta kivaa?

Ihan ensiksi, lopeta valittaminen. Suurin osa parikymmentä vuotta suhteessa olleista nelikymppisistä miehistä vaihtaisi vaimoa kanssasi kovin mielellään, mitä seksin määrään tulee. 2 kertaa kuukaudessa, plus yhteistä muuta kivaa lisäksi, mistä olet tuommoisen löytänytkin, ja millä ihmeellä olet saanut hänen seksihalunsa pysymään?

Suhteenne seksin määrä on ikänne ja suhteen kesto huomioiden ihan perustasoa, jopa vilkkaampaa. Totuttele siihen että viittäkymppiä kohti mentäessä seksin määrä tulee vähenemään tasaisen varmasti, ensin niin että tippuu kertaan kuukaudessa, sitten jää joinain kuukausina kokonaan pois, sitten noin 3-4 kertaa vuodessa ja muutamaa vuotta ennen viisikymppisiä huomaatte että viimeisestä seksikerrasta onkin jo vuosi vierähtänyt. Niin peruskuvio kuin vain voi olla.

Kannattaa sekstailla nuorena sen verran että on vanhana mitä muistella. Vaikka täällä muutamat kirjoittajat hehkuttavat vilkasta seksielämäänsä vielä viisikymppisenä, niin oikeasti sellainen on aika lailla harvinaista.

Vierailija
16/22 |
12.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ymmärsinkö oikein, 20 vuotta yksissä ja nuorena alkanut suhde, eli ikää noin 35- 40 vuotta? Seksiä 1-2 kertaa kuukaudessa, + 1-2 kertaa kuukaudessa jotain muuta kivaa?

Ihan ensiksi, lopeta valittaminen. Suurin osa parikymmentä vuotta suhteessa olleista nelikymppisistä miehistä vaihtaisi vaimoa kanssasi kovin mielellään, mitä seksin määrään tulee. 2 kertaa kuukaudessa, plus yhteistä muuta kivaa lisäksi, mistä olet tuommoisen löytänytkin, ja millä ihmeellä olet saanut hänen seksihalunsa pysymään?

Suhteenne seksin määrä on ikänne ja suhteen kesto huomioiden ihan perustasoa, jopa vilkkaampaa. Totuttele siihen että viittäkymppiä kohti mentäessä seksin määrä tulee vähenemään tasaisen varmasti, ensin niin että tippuu kertaan kuukaudessa, sitten jää joinain kuukausina kokonaan pois, sitten noin 3-4 kertaa vuodessa ja muutamaa vuotta ennen viisikymppisiä huomaatte että viimeisestä seksikerrasta onkin jo vuosi vierähtänyt. N

No ei toi mitään harvinaista ole. Pitää vaan valita sopiva kumppani. Taikka vaihtaa parempaan myöhemmin, jos seksi on tärkeä osa elämääsi. Kaikkein pahinta on just nää valittajat, jotka ei tee yhtään mitään asioiden muuttamiseksi.

Vierailija
17/22 |
12.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samanlainen tilanne. Ollaan sovittu että saa käydä vieraissa jos sellainen tilanne tulee eteen. En ole käyttänyt tätä optiota vielä, mutta varmaan käytän jos joskus käy niin, että kemiat kohtaa jonkun kanssa satumaisesti. Väkisin en lähde panoseuraa etsimään esim. netistä.

Tässä iässä rakkaus on niin paljon muutakin kuin seksi. Emme ole eroamassa.

N48

 

Vierailija
18/22 |
12.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haluttomampi määrää tahdin, niin se vain menee. Hyvin usein kun viisikymppiä lähestyy, niin varsinkin mies, ja usein myös nainenkin, huomaa että oma markkina- arvo on joko mennyt tai hyvää vauhtia menemässä. Vaikka periaatteessa olisi jopa lupa saada seksiä muualta, niin usein kynnys käyttää tuota optiota on varsin korkea. Nuorena seksi tuntui luonnolliselta, viisikymppisenä sitä on ikään kuin tottunut siihen yhteen ja samaan ihmiseen. Tottunut, vaikkei seksiä olisi ollut vuosikausiin.

Käytännössä menee usemmiten niin että sen halukkaammankin halukkuus kuukahtaa, ja sitten elellään kämppissuhteessa telkkaria katsellen ja ristikoita täytellen. Jos oikein halutaan repäistä, keitetään pullakahvit tai käydään Ikeassa.

Vierailija
19/22 |
12.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaista teidän arki on?

Valitettavan usein arki on pahin seksintappaja. Vaikka kuinka haluaisi haluta enemmän, niin työt, kotityöt ja muut velvollisuudet ja mahdolliset lapset vievät leijonan osan päivästä. Lopulta aikaa itselle jää pieni hetki illasta ja sen tarvisitsisi siihen, että saisi hetken rauhassa palautua mahdollisimman vähäisellä sosiaalisuudella ja aktiivisuudella.

 

Ei ole mitään kiireistä lapsi arkea, mutta silti aikakin on muka kortilla usein, kun aletaan käymään läpi miksi ei ole ollut seksiä. Kyllä sitä monesti onkin jotain tekemistä töiden jälkeen. Mutta toisaalta kun laittaisi puhelimet sivuun ja tekisi ajan ja tilan, niin ehtisi. 

Sitten kuvaan astuu paineet seksin onnistumisesta ja kehosta, mikä on sitten omiaan aiheuttamaan koko ajatuksen (petipuuhista) hylkäämise

 

Lapsia ei ole. Meidän arki ei ole normaalisti kovinkaan kiireistä, mutta tokihan suuri osa päivästä kuluu työn merkeissä, sekä perus arki askareisiin.

Ap

Vierailija
20/22 |
12.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ymmärsinkö oikein, 20 vuotta yksissä ja nuorena alkanut suhde, eli ikää noin 35- 40 vuotta? Seksiä 1-2 kertaa kuukaudessa, + 1-2 kertaa kuukaudessa jotain muuta kivaa?

Ihan ensiksi, lopeta valittaminen. Suurin osa parikymmentä vuotta suhteessa olleista nelikymppisistä miehistä vaihtaisi vaimoa kanssasi kovin mielellään, mitä seksin määrään tulee. 2 kertaa kuukaudessa, plus yhteistä muuta kivaa lisäksi, mistä olet tuommoisen löytänytkin, ja millä ihmeellä olet saanut hänen seksihalunsa pysymään?

Suhteenne seksin määrä on ikänne ja suhteen kesto huomioiden ihan perustasoa, jopa vilkkaampaa. Totuttele siihen että viittäkymppiä kohti mentäessä seksin määrä tulee vähenemään tasaisen varmasti, ensin niin että tippuu kertaan kuukaudessa, sitten jää joinain kuukausina kokonaan pois, sitten noin 3-4 kertaa vuodessa ja muutamaa vuotta ennen viisikymppisiä huomaatte että viimeisestä seksikerrasta onkin jo vuosi vierähtänyt. N

Joo, noilla suuntimilla. Yhdyntää on noin kerran kuussa, toisinaan väli kuukausia. Ja tätä muuta kivaa on se suunnilleen 1-2 kertaa kuussa, vaikkei itse yhdyntää välttämättä olisi. Silloin kun seksiä on, se on erittäin nautinnollista, eikä sen suhteen olekaan mitään valittamista.

 

Koen että yrität sanoa minulle, ettei tarpeillani ole merkitystä ja pitäisi olla tyytyväinen kun edes saan.

Tietenkin näistä asioista tulisi puhua puolison kanssa ja olenkin yrittänyt puhua. Aihe ei vain ole puolison mukavuusalueella.

AP

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kaksi yksi