Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä eroon ylettömästä itsehäpeästä? Ikää 45 ja pahenee vain
10.07.2024 |
Ei tuo ikä itsevarmuutta. Parin viime vuoden aikana olen ruvennut syyttämään itseäni lähestulkoon kaikesta. Koen että kaikki tekemäni virheet kostetaan, en ole ansainnut mitään hyvää ja että ihmiset tuntevat mua kohtaan pelkkää vastenmielisyyttä. Töissä änkytän ja sekoilen sanoissa. En katso ihmisiä silmiin. Onnistumisia pidän vahinkona. Ulkonäköäni vihaan ja olen varma että muutkin ajattelevat miten olenkaan näin iljettävä. Ruoskin itseäni pienistäkin virheistä, häpeän, itken ja itsetuhoisia ajatuksia tulee mieleen.
Kommentit (34)
Kai te nyt tuon ikäisinä jo olette sen verran itseapukirjallisuutta lukeneet tai nettiä selanneet että osaatte hakea sitä psykiatrista tai muuta apua tällä palstalla itkemisen sijaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2, voimia!! Mä myös olen varma että epävarma esiintymiseni ärsyttää esim työkavereita ja että pomokin harmittelee että palkkasi minut.
Ap
En tiedä, itsekin soimaan itseäni kaikesta pienestä.
Nykyään yritän kysyä itseltäni nämä:
Muistanko muiden tekemiä mokia? En.
Kiinnostaako minua muiden tekemät mokat? Ei.
Kiinnitänkö huomiota muiden huonoon ulkonäköön? En.
Miksi muilla olisi eri tavoin?
Tai sitten katson kaaviota asioista, joihin voin vaikuttaa ja joihin en voi vaikuttaa. En voi esimerkiksi vaikuttaa mitä mieltä joku on minusta. En vaikka yrittäisin. Turhaa on siis siitä murehtia tai stressata.
Viimeisenä yritän puhua minulle kuin lapselle. Katsopa lapsuuden kuvaasi. Huutaisitko sille kuvassa esiintyvälle pienelle lapselle? Et. Miksi siis huudat nyt? Kun tiputan astian lattialle, yritän miettiä: Ei hätää, vahinkoja sattuu. Siivotaanpa pois
Terapia auttaa. Olet töissä, niin hakeudu työterveyshoitoon ja pääset sitä kautta hoitoputkeen. Voimia jatkoon!
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, itsekin soimaan itseäni kaikesta pienestä.
Nykyään yritän kysyä itseltäni nämä:
Muistanko muiden tekemiä mokia? En.
Kiinnostaako minua muiden tekemät mokat? Ei.
Kiinnitänkö huomiota muiden huonoon ulkonäköön? En.Miksi muilla olisi eri tavoin?
Tai sitten katson kaaviota asioista, joihin voin vaikuttaa ja joihin en voi vaikuttaa. En voi esimerkiksi vaikuttaa mitä mieltä joku on minusta. En vaikka yrittäisin. Turhaa on siis siitä murehtia tai stressata.
Viimeisenä yritän puhua minulle kuin lapselle. Katsopa lapsuuden kuvaasi. Huutaisitko sille kuvassa esiintyvälle pienelle lapselle? Et. Miksi siis huudat nyt? Kun tiputan astian lattialle, yritän miettiä: Ei hätää, vahinkoja sattuu. Siivotaanpa pois
Kiitos, tästä oli apua hieman. Itsekin koitan ajatella noin ettei muiden virheet jää mieleeni, joten miksi hekään miettisivät mun virheitäni. Ainoa mikä muistetaan on huono käytös, tai itse ainakin muistan jos joku on töykeä tai ilkeä tms.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko häpeä sinusta lähtöisin, vai onko lähipiirissäsi joku, joka taitavasti lyttää ja mollaa sinua sivulauseen sivulauseessa tai manipuloimalla ja siirtää oman itseinhonsa sinun kannettavaksesi. Kannattaa tarkistaa, onko lähistöllä myrkyn kylväj(i)ä.
Voisko se olla joku ilmapiiri missä eletään. Ehkä saa halutessaan etsiä positiivisempaa näkökulmaa silloin kun pystyy. Ja katsoa ettei verensokeri mene liian alas. Väsyneenä asiat tuntuvat pahemmalta. Ehkei aina saa nukuttua sen enempää ja sää vaikuttaa, ilmanpaine, ionit. Pitää parantaa ja eheyttää itseään, etsiä hyviä värähtelyjä, lämpöä, välittämistä itsestä ja jotkut muut. Entä vaihdevuodet, toivon puute. Ehkä jossain on silti pieniä toivonkipinöitä ja ihmeteltävää, ajateltavaa, katsottavaa. Ehkä on mahdollisuuksia, vaikka usein ne tuntuvat olevan toisilla. Jos yrittää luoda pieniä mahdollisuuksia itselle ja muille. Joskus loma on paikallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös yli nelikymppinen ja häpeää aina mukanaan kantanut. Välillä parempia päiviä ja sitten taas ei. Työelämän koen kaikkein uuvuttavimpana. Olen aina aika ulkopuolinen, muut ystävystyvät keskenään ja minä en näe työkavereita ikinä töitten jälkeen. Tiedän itse tekeväni itselleni tämän, en vain osaa muuttaa kaavaa. Terapiassakin käynyt..
Vierailija kirjoitti:
2, voimia!! Mä myös olen varma että epävarma esiintymiseni ärsyttää esim työkavereita ja että pomokin harmittelee että palkkasi minut.
Ap
Tiedän, ettei tämä sanomani varmasti paljoa ilahduta mutta sulla on sentään työpaikka. Itse olen ikisinkku työtön maisteri, jolla kans ongelmia niten kykenisin arvostamaan itseäni. Yritän muistuttaa, että vielä olen fyysisesti terve tai kuinka on hyvä, ettei kukaan ole saanut toivomiani lapsia kanssani, niin ei tsrvitse elättää heitä. Kuinka on hyvä, ettei kukaan nainen ole rakastunut minuun, niin ei ole tarvinnut kokea sydänsuruja siksi, että olisi jättänyt...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muut eivät näe sinun pään sisään. Luultavasti pitävät sinua aivan tavallisena mukavana ihmisenä. Epävarmuus ja herkkyys eivät ole mitään hirveitä luonnevikoja vaan moni jakaa saman ongelman. Jos vaan itse voisit ajatella itsestäsi kauniimmin.
Häpeäsi juontaa lapsuuteen. Ennen on kasvatettu häpeällä ja tunteita ei ole saanut näyttää. Et ole tullut nähdyksi tai arvostetuksi lapsena ja siksi sinusta tuntuu aikuisena, että et ole minkään arvoinen. Psykoterapiassa pääsisit avaamaan lapsuuttasi ja saisit moniin asioihin vastauksen. Ei tarvitse olla mitenkään mielenterveysongelmista kärsivä, että voi mennä psykoterapiaan. Sinne pitäisi minun mielestä mennä kaikkien 😊 Itseään voi oppia rakastamaan!
Tsemppiä aloittajalle, et ole yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kai te nyt tuon ikäisinä jo olette sen verran itseapukirjallisuutta lukeneet tai nettiä selanneet että osaatte hakea sitä psykiatrista tai muuta apua tällä palstalla itkemisen sijaan?
Onnittelut, olet maailman empaattisin ihminen.
Itselläni on traumatausta ja minua auttoi vain uskoontulo. Tässä maailmassa on paljon muita halveksivia ja lyttääviä ihmisiä. Ennen heidän ikävät kommenttinsa ja harjoittamansa henkinen väkivalta osuivat minuun, ei enää. Silloin kun tausta on niin vaikea kuin minulla jolloin ei ole koskaan kokenut lapsena olevansa rakastettu ainoa mikä todella auttaa on uskoontulo. Enkä puhu mistään raamatulla päähän lyömisestä ja hengellisestä väkivallasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ylitunteellisuus on uutta jossain määrin, niin lääkäriin tutkimaan onko esivaihdevuodet ja hormoneista johtuvaa kaikki. Aloin pelkään töihin menoa ja saamaan itkukohtauksia ja luulin että menetän itsevarmuuteni, mutta se olikin vain hormonallista.
Vierailija kirjoitti:
Jos ylitunteellisuus on uutta jossain määrin, niin lääkäriin tutkimaan onko esivaihdevuodet ja hormoneista johtuvaa kaikki. Aloin pelkään töihin menoa ja saamaan itkukohtauksia ja luulin että menetän itsevarmuuteni, mutta se olikin vain hormonallista.
Järkevä vastaus. Vaihdevuodet alkavat pikku hiljaa ja olo on kuin murrosiässä, johon on eroa vain enemmän eletyn elämän tuomaa kokemusta käännettynä epäonnen tunteeseen.
On totta että on tärkeää oppia rakastamaan itseään, mutta väitän että silloin kun trauma on niin syvä ettei ole koskaan kokenut olevansa rakastettu omien vanhempien taholta ei voi tietää mitä ehdoton rakkaus tarkoittaa. Silloin itsensä rakastamisesta tulee itserakkautta ja parisuhteista riippuvuussuhteita. Ainoa mikä todella auttaa on hengellinen herääminen ja uskoontulo. Tämä on oma kokemukseni kokeiltuani kaikkea terapiasta parisuhteisiin.
Kaikki jumalahöpötykset saa kyllä unohtaa, mitä edellä mainittiin. Se ei ole vastaus kyllä rikkinäiseen omakuvaan. Kyllä terapia olisi ennemmin kannatettavaa, kuin joksikin hihhuliksi ryhtyminen.
Minä pyrkisin miettimään nimenomaan mitä hyvää elämässä on ja mitä hyviä asioita siihen on mahdollista saada. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja jopa niillä kuvankauniilla ihmisillä on ongelmia itsensä kanssa. 100 vuoden päästä me ollaan haihduttu jo unholaan: mitä väliä sillä on mitä joku on susta mieltä tai ehkä ajattelee tahoillaan? On vaan tää yksi elämä, siitä kannattaa pyrkiä tekemään mahdollisimman hyvä. Olet varmasti ihana ihminen ja osaat ajatella asioita. Hanki itsellesi juttuapua!
Millainen ihminen olet ollut? Sinä tiedät itse miksi sinulle koituu tämmöistä.
Ihmisillä on niin paljon omia ongelmia, etteivät kiinnitä huomiota muihin. Ellei tosiaan käytös ole törkeää.
Anna mennä, lennä! Sanon itselleni. Elät vain kerran ja itseäsi varten. Älä tee elämästäsi numeroa.
Voi ei! En tiedä olisinko iloinen vai surullinen, että joku on kuin minä. Tiedän, että tämä on typerä kierre. Kun olen niin epävarma ja itseinhoinen, kerään muilta ihmisiltä lisää negatiivisia reaktioita. Olen yrittänyt opetella ajattelemaan, että muilla on muiden mielet, enkä oikein voi sille mitään, jos he inhoavat minua. Välillä tuo toimii, välillä ei. Harrastan tanssia. Tanssitunnin jälkeen usein helpottaa.