Autismin kirjon henkilöt: minkälaisessa tilanteessa kannattaa mielestänne lähteä hakemaan diagnoosia?

Ei ole hyötyä. Ehkä sitten jos ajattelit lisääntyä niin sitten. Muutoin diagnoosin hakeminen on tarpeetonta.

Ei sitten kannata. Tosin tuskin on kirjolla jos ei ole mitään hankaluutta. Vähintään on burnout ja kroonisesti uupunut jos on hyvin maskaamisen osaava 

Aikuiselle ei oikeastaan missään tilanteessa. Hoitoa ei ole. Ja jos on aikuiseksi ilman diagnoosia päässyt ja tänne kirjoittelee niin ei kovin syvästä autismista ole kyse. Mitään et diagnoosista hyödy. Etsi itse tietoa ja hyväksy nämä piirteet itsessäsi, se riittää. 

Sama pätee myös useimpiin adhd-keisseihin aikuisiässä, tosin siinä se ero jos kovasti lääkitystä toivoo niin sit voi diagnoosista olla hyötyä. 

Hakekaa nyt ainakin sille lapselle diagnoosi. Ihan jo vertaistuen takia.

Jos saat diagnoosin

Tarjoavat lääkitystä, mutta ehkä tahdot olla ja pärjäät ilman lääkitystä?

Tarjoavat kaverimaista keskustelua ja ohjausta tai terapiaa, mutta ehkä et koe tarvetta sille?

Tarjoavat vertaistukea, no tahdotko?

Diagnoosia ei pidä tehdä henkilölle, jolla ei ole merkittäviä arkea haittaavia vaikeuksia ja tarvetta tukitoimille. Mitään diagnoosia ei pida hankkia, ellei ole välttämätöntä. Diagnooseista on vain haittaa esim. työllistymisen suhteen myöhemmin. Terveydenhuollossa on myös paljon asennevammaa, joten diagnoosien kanssa on vaikeampi asioida siellä jatkossa. Myös lastensuojelun kanssa joutuu helposti tekemisiin, jos on jokin diagnoosi, kun neuvolassa herää "huoli".

Ainakaan julkiselle puolelle ei oteta edes tutkimuksiin, mikäli haittaa tai tuentarvetta ei ole. Yksityisellä puolella puolestaan voi saada diagnoosin kevyemmin perustein.

Lääkäriin mennään, kun tarvitsee HOITOA.

Hakea diagnoosia on ihan uusi juttu, medikalisaatiota. Ihan kuten pieni haava hoidetaan itse, eikä käydä näyttämässä lääkärille, että saa merkinnän haavasta potilastietoihin.

Jos vielä auot päätäsi, tulet katumaan sitä.

Vierailija kirjoitti:

Jos vielä auot päätäsi, tulet katumaan sitä.

Aina löytyy kohtia minne voi iskeä ja en pelkää edes tehdä pahempia asioita.

Kannattaa aina muistaa että diagnoosista voi olla myös haittaa. Se voi mm. estää vakuutuksen saamisen tai tehdä siitä kalliimman, jotkut muut terveydelliset ongelmat voidaan laittaa autisminkirjon piikkiin niin ettei niitä tutkita, ulkomaille muuttaminen voi tyssätä diagnoosiin ja ties mitä muuta. Miksi siis hankkia diagnoosi, jos siitä ei ole mitään erityistä hyötyä?

Nopea burnout, vaikea löytää kavereita, valikoiva syöminen

Mikä nyt sitten on haittaa ja mikä ei? Onko haittaa, että on yhteiskunnasta ja varsinkin työmarkkinoilta aikalailla syrjäytynyt? Haittaako, kun kaupassa käyminen tai ihmisten kanssa tekemisissä oleminen uuvuttaa? Haittaako, kun ei pääse töihin, kun ei osaa markkinoida itseään sujuvasti ja esiintyä työhaastattelussa sujuvasti ja itsevarmuutta uhkuen?

Kuvailemassasi tilanteessa ei kannata hakea diagnoosia. Diagnoosin saadakseen pitää täyttää diagnoosikriteerit ja et selvästitikään täytä niitä.

Jos aiot sairaseläkkeelle, diagnoosi voi helpottaa sen myöntämistä. Riippuu kokonaan kuinka paljon oireet haittaavat elämääsi.

Psykiatrian ja neuropsykiatrian diagnooseista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Ne leimaavat sinut aina kun menet terveydenhuoltoon mistä tahansa syystä ja kaikki somaattiset vaivasi laitetaan (neuro)psykiatrisista syistä johtuviksi.

Ainoa hyöty minkä keksin on jos autismi vaikuttaa huomattavasti työkykyysi tai kykyysi opiskella normaalissa oppilaitoksessa. Diagnoosin saaneena on mahdollista hakea opiskelemaan erityisoppilaitokseen ja diagnoosi voi helpottaa (osa)työkyvyttömyyseläkkeen saamisessa. Harvoin pelkän autismin takia eläkettä myönnetään, mutta jos on autismi muiden diagnoosien lisäksi, eläkkeelle pääsy saattaa helpottua.

Jos piirteet ei vaikeuta arkea eikä ole tarvetta tukitoimille, diagnoosista on vain haittaa. Se on myös kovin haitallista, että tällaiset "diagnoosin hakijat" pidentävät turhaan terveydenhuollon jonoja ja hidastavat sellaisten henkilöiden diagnosointa ja tukitoimien saantia, jotka ihan tosissaan tukea tarvitsevat!

Jos opiskelu tai työelämä tökkii, tuntuu että muut vähättelevät tai kiusaavat. 

Jos perhe-elämä tökkii tai on vaikeuksia luoda sosiaalisia suhteita.

Mitä järkeä on diagnoosista joka voi tulevaisuudessa olla este ammatille tai vastaavalle. Ihmiset on erilaisia, siihen ei tarvita lääkäriä. En tajua miksi vingutte diagnoosien perään. Onko se jotenkin muodikasta?