Haluan uskotella itselleni, että vanhempani elävät ikuisesti.

Ajatteleeko kukaan muu näin? 

Vierailija kirjoitti:

Ajatteleeko kukaan muu näin? 

Joo mä aattelin noin liki nelikymppiseksi, jolloin piti palata todellisuuteen ja tajuta että kyllä ne kuolee joku päivä, ja sitten mulla ei ole yhtään ihmistä elämässäni. 

Olen sinut kuoleman kanssa. Olen itsekin käynyt lähellä kuolemaa. Kuolevat sitten kun kuolevat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatteleeko kukaan muu näin? 

Joo mä aattelin noin liki nelikymppiseksi, jolloin piti palata todellisuuteen ja tajuta että kyllä ne kuolee joku päivä, ja sitten mulla ei ole yhtään ihmistä elämässäni. 

Ite oon nyt 43. Ei sliti ole koskaan tuntunut itselle ominaiselta perustaa perhe enkä sotä tee vain siksi, etten jää yksin. Onhan yksin asumisessa tietysti riskinsä, kun ei hankalampi hälyttää apua, jos tulee jokin hätä, mutta olen aina viihtynyt paremmin yksin enkä voisi kuvitella asuvani kenenkään kanssa. 

Eipä sitä heidän ja muidenkaan kuolemaa kannata etukäteen murehtia. Kukaan ei tiedä, milloin täältä lähdetään. Kannattaa tosiaan keskittyä tähän hetkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatteleeko kukaan muu näin? 

Joo mä aattelin noin liki nelikymppiseksi, jolloin piti palata todellisuuteen ja tajuta että kyllä ne kuolee joku päivä, ja sitten mulla ei ole yhtään ihmistä elämässäni. 

Ite oon nyt 43. Ei sliti ole koskaan tuntunut itselle ominaiselta perustaa perhe enkä sotä tee vain siksi, etten jää yksin. Onhan yksin asumisessa tietysti riskinsä, kun ei hankalampi hälyttää apua, jos tulee jokin hätä, mutta olen aina viihtynyt paremmin yksin enkä voisi kuvitella asuvani kenenkään kanssa. 

Tuli vähän virheitä. Kun hankalampi hälyttää apua siis. 

Noinhan jotkut ajattelee. Itselle vieras ajatus. Miten sitä ollaankaan niin vieraantuneita maailman luonnollisimmasta asiasta eli kuolemasta? Ehkä olet kuitenkin alkanut työstää aihetta koska tämän aloituksen teit. 

Jos on uskossa, ei ero ole kuin väliaikainen.

Aamen.

Vierailija kirjoitti:

Noinhan jotkut ajattelee. Itselle vieras ajatus. Miten sitä ollaankaan niin vieraantuneita maailman luonnollisimmasta asiasta eli kuolemasta? Ehkä olet kuitenkin alkanut työstää aihetta koska tämän aloituksen teit. 

No mulla (eka vastaaja) syynä ollut se että olen niin riippuvainen vanhemmista kaikin puolin omien sairauksieni takia, etten vain ole kestänyt todellisuutta. Varmaan otankin itseltäni hengen jossain vaiheessa (oon yrittänyt kyllä ennenkin, vaikeaa se on). 

Joo, ymmärrän. Niin mäkin tein kunnes isäni kuoli. Siitäkin selviä, vaikka tuskaa oli. 

Vierailija kirjoitti:

Noinhan jotkut ajattelee. Itselle vieras ajatus. Miten sitä ollaankaan niin vieraantuneita maailman luonnollisimmasta asiasta eli kuolemasta? Ehkä olet kuitenkin alkanut työstää aihetta koska tämän aloituksen teit. 

Pelkään isäni puolesta, koska hänellä monta eri syöpää ja vaikka onkin aika hyvinvoivan näköinen, ei suostu kaikkiin hoitoihin, joita lääkäri ehdottanut. Sanoi vähän aikaa sitten, ettei ole tarvetta, koska ei vaivaa nyt mikään ja katsoo uudestaan kuukauden päästä, kun annettu tällä hetkellä annetut pistokset vaikka kaikki hänelle sanoneet, että kannattaisi mennä heti eikä odottaa. Viimeksi, kun ei mennyt heti, oli levinnyt. Siksi pelkään ja toivon todella, ettei menisi pahemmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noinhan jotkut ajattelee. Itselle vieras ajatus. Miten sitä ollaankaan niin vieraantuneita maailman luonnollisimmasta asiasta eli kuolemasta? Ehkä olet kuitenkin alkanut työstää aihetta koska tämän aloituksen teit. 

No mulla (eka vastaaja) syynä ollut se että olen niin riippuvainen vanhemmista kaikin puolin omien sairauksieni takia, etten vain ole kestänyt todellisuutta. Varmaan otankin itseltäni hengen jossain vaiheessa (oon yrittänyt kyllä ennenkin, vaikeaa se on). 

Ikävää, että sinulla noin. Toivottavasti pystyt puhumaan jollekin ja saat apua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noinhan jotkut ajattelee. Itselle vieras ajatus. Miten sitä ollaankaan niin vieraantuneita maailman luonnollisimmasta asiasta eli kuolemasta? Ehkä olet kuitenkin alkanut työstää aihetta koska tämän aloituksen teit. 

No mulla (eka vastaaja) syynä ollut se että olen niin riippuvainen vanhemmista kaikin puolin omien sairauksieni takia, etten vain ole kestänyt todellisuutta. Varmaan otankin itseltäni hengen jossain vaiheessa (oon yrittänyt kyllä ennenkin, vaikeaa se on). 

Voisiko olla että kestät enemmän kuin nyt uskot? Anna itsellesi edes mahdollisuus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noinhan jotkut ajattelee. Itselle vieras ajatus. Miten sitä ollaankaan niin vieraantuneita maailman luonnollisimmasta asiasta eli kuolemasta? Ehkä olet kuitenkin alkanut työstää aihetta koska tämän aloituksen teit. 

Pelkään isäni puolesta, koska hänellä monta eri syöpää ja vaikka onkin aika hyvinvoivan näköinen, ei suostu kaikkiin hoitoihin, joita lääkäri ehdottanut. Sanoi vähän aikaa sitten, ettei ole tarvetta, koska ei vaivaa nyt mikään ja katsoo uudestaan kuukauden päästä, kun annettu tällä hetkellä annetut pistokset vaikka kaikki hänelle sanoneet, että kannattaisi mennä heti eikä odottaa. Viimeksi, kun ei mennyt heti, oli levinnyt. Siksi pelkään ja toivon todella, ettei menisi pahemmaksi.

Isäsi tekee omat päätöksensä ja muiden on ne vain hyväksyttävä. Kuulostaa siltä että hän ei ei halua lähtemään hoitamaan itseään keinolla millä hyvänsä. Ehkä hän on sinut kuoleman kanssa? Silloin voitte tekin olla rauhallisin mielin, asiat menee niinkuin niiden kuuluu. Kaikki on hyvin. Keskity tähän päivään kun se tässä vielä on. Voimia!