Toimintaterapia, mikä sen idea on?
ADHD lapseni ohjattiin toimintaterapiaan, ja tietysti mennään, mutta mistä siinä varsinaisesti on kyse?
Tehdäänkö siellä tavallisia asioita joita vanhemmat oletettavasti ovat laiminlyöneet, vai jotain spesiaalia mitä vanhempien ei kuulukaan itse keksiä? Tai onko kantava ajatus ihan jotain muuta?
Kommentit (17)
Oletusarvo on, että vanhemmat tekevät ja ovat tehneet kaiken sen, mitä voivat, ja rahallisesti kallis toimintaterapeutti otetaan vasta sen jälkeen jääviin tarpeisiin. Se ei siis ole korvaavaa toimintaa, vaan jotain lisää. Iso osa siitä lisåarvosta on, että toimintaterapeutti arvioi lasta suhteessa muihin ja sitä kautta osaa määritellä, mitä ne jutut on, joissa lapsi tarvii lisää tukea.
Sinånsä ne leikit ja pelit, mitä toimintaterapiassa tehdään, ei juuri poikkea siitä, mitä kaikki vanhemmat kotona tekee. Mutta toimintaterapiassa osataan ottaa oikea-aikaisesti juuri niitä leikkejä ja pelejä, tai pelien osa-alueita, joita juuri se lapsi juuri silloin eniten tarvitsee (sekä pitää ne oikeassa suhteessa siihen, mitä lapsi haluaisi tehdä, nämähän ei mitenkåän välttämättä ole sama asia).
Siellä tehtiin ns tavallisia asioita joiden sujumista ammattilainen myös arvioi. Lapselleni ollut siitä kehityksellistä hyötyä, joillekin varmasti on. Meni samalla tavalla kuin harrastukset, sain vähän omaa aikaa kun lapsi oli toimintaterapiassa. Lapsi kehittyi sitten omaan tahtiinsa myöhempinä vuosina.
Vierailija kirjoitti:
ADHD:lle se on aika turha. Samoja asioita siellä tehdään kuin normaalissa arjessakin.
Ei mun mielestä. noissa oli paljon keskittymisharjoituksia, joidta ainakin meidän lapsi hyötyi. Ei niin, etteikö samoja asioita oltu tehty kotonakin, mutta lapsellekin kirkstui, mikä niissä on se juju ja miten sitä voi itse hyödyntää.
Hyvä että jossain vielä pääsee ilman että vanhemmat vaatii ja ammattilaiset suosittelee. Täällä on vuosien jonot noikin speksit täyttäville.
Siellä yleensä keskitytään sinun lapsesi haasteisiin. Onko se esim omantoiminnan ohjaus, keskittymiskyky vai joku muu?
Toimintaterapia yleensä räätälöidään jokaisella lapselle erikseen hänen tarpeidensa mukaan. Sillä pyritään vahvistamaan lapsen taitoja ja sietokykyä yms.
Lapselle se toimintaterapia on usein mukavaa leikkiä. Varsinaisesta ADHD toimintaterapiasta en juuri osaa sanoa, kun meillä ei tuota diagnoosia ole, enkä tiedä muiden diagnooseista, joita olen siellä nähnyt. Meillä oli SI-toimintaterapeutti.
Aistiyliherkkä esimerkiksi voidaan haudata pallomereen ja tehdä erilaisia juttuja, jotka syväaktivoivat kosketustuntoa yms, jos kyseessä on tuntoaistin yliherkkyys. Hienomotoriikkaa ja ohjeiden seuraamista opettelevat saattavat koota pikkulegoja ohjeen mukaan tai vaikka värittää kuvia. Jotkut kävivät kesäaikaan keinumassa pihalla ja tekemässä kaikenlaista muutakin, heillä tosin näytti olevan ongelmia karkeamotoriikassa.
Varaudu juttelemaan toimintaterapeutin kanssa, saat varmaan myös täytellä erilaisia kyselykaavakkeita, vaikka olisit niitä täytellyt jo aikaisemminkin. Mieti, mitkä ovat ne suurimmat ongelmakohdat lapsen kanssa ja missä taidoissa hän tarvitsisi vahvistusta. Eli listaat ne suurimmat ärsytyksen kohteesi. Siellä ei aina pääse tekemään niitä omia suosikkijuttujaan, vaan niitä mistä pitäisi olla apua. Meidän lapsi on yhä katkera, ettei hän koskaan päässyt tekemään mielipuuhaansa eli kokoamaan niitä legoja, vaikka pääsikin tekemään kaikenlaista muuta mukavaa.
Vierailija kirjoitti:
Toimintaterapia yleensä räätälöidään jokaisella lapselle erikseen hänen tarpeidensa mukaan. Sillä pyritään vahvistamaan lapsen taitoja ja sietokykyä yms.
Lapselle se toimintaterapia on usein mukavaa leikkiä. Varsinaisesta ADHD toimintaterapiasta en juuri osaa sanoa, kun meillä ei tuota diagnoosia ole, enkä tiedä muiden diagnooseista, joita olen siellä nähnyt. Meillä oli SI-toimintaterapeutti.
Aistiyliherkkä esimerkiksi voidaan haudata pallomereen ja tehdä erilaisia juttuja, jotka syväaktivoivat kosketustuntoa yms, jos kyseessä on tuntoaistin yliherkkyys. Hienomotoriikkaa ja ohjeiden seuraamista opettelevat saattavat koota pikkulegoja ohjeen mukaan tai vaikka värittää kuvia. Jotkut kävivät kesäaikaan keinumassa pihalla ja tekemässä kaikenlaista muutakin, heillä tosin näytti olevan ongelmia karkeamotoriikassa.
Varaudu juttelemaan toimintaterapeutin kanssa, saat varmaan myös täytellä erilaisia kyselykaavakkeita, vaikka o
Lapsella oli vaikeuksia ottaa kiinni palloa ja ns. vastaliikkeissä, joita tarvitaan esimerkiksi hiihdossa ja uimisessa. Oppi yhden talven aikana. Kirjolla, muttei ADHD.
Toimintaterapia on tosi laaja käsite, joka asiakkaan tarpeista riippuen voi olla "vaikka minkälaista". Yleensä kokemukset siitä ovat myönteisiä. Jos lapsen kuntotuksesta on kyse, on hyvä sopia, miten etenemisestä tiedotetaan - usein niin, että joillekin käynneille vanhempi kutsutaan mukaan, tai voi olla myös laajempi palaveri, jos on muutakin kuntoutusta tai lääkehoitoa, jolloin yhdessä arvioidaan edistymistä.
Siellä yritetään löytää yksilöllisiä toimintatapoja arkeen ja todella hyvä juuri näiden ADHD lasten kanssa, kun harvemmin ne lasten kasvatusoppaiden neuvot näiden kanssa toimii.
Sä kerrot että mikä teillä on haastavaa esim kouluun lähtö, ruokailu yms. Sitten aletaan terapeutin ohjeilla kokeilla uusia keinoja näihin esim. kuvaohjeet, ajastin, muistutukset puhelimeen, palkinnot ym.
Tässä perheessä on useiden vuosien kokemus eri terapioista lapselle, muutoksen ei välttämättä näy heti, voi vaatia pitkiä aikoja että lapsi oppii uusia taitoja, jos terapeutin kanssa tuntuu että kemiat ei kohtaa niin kannattaa vaihtaa heti alkuunsa.
Se kuulostaa manipuloivalle. Koko ajan vaan toimintaa. Ihan koulussa jo pitäisi voida olla tilaa liikkua lapsille tai leikki. Sellainen armeijasimputus ei oikein ole terapiaa, päinvastoin, joku vaan käskee lasta. On vähän silmätikkuna. Eikö se juuri traumatisoi lapsia, jos se ahdistaa. Ennen terapia oli keskusteluhetki aikuisille. Jos joku ui merenrannalla, eikö se ole ihan terapioivaa. Kotona voi tehdä kivoja asioita ja oppiakin. Mihin terapia keskittyy pääasiassa.
Veronmaksajien rahojen tuhlaamista se on. Esitetään auttamista.

Ei se terapia oo mitään simputusta, leikin kautta opitaan asioita, lapsen ehdoilla , jos lapsi ei suostu jotain asiaa tehdä niin siihen ei pakoteta. Lapsen mielenkiinnon kohteita hyödynnetään paljon. Terapiaa on sekä yksilöllistä että ryhmä muotoista. Aloittaja puhunee ensimmäisestä.. Terapiaa ei todellakaan tarjota jos asiat kotona sujuu lähellekään ikätasoisesti, monesti myös oletetaan että ne haasteet pitää näkyä myös kodin ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Veronmaksajien rahojen tuhlaamista se on. Esitetään auttamista.
Päinvastoin, se on säästöä, kun lasta tuetaan tarpeeksi aikaisin niin voidaan välttyä esim sijoittamasta lastasi kodin ulkopuolelle, ongelmien takia, joiden kanssa vanhemmat ovat voimattomia. Sijoitus on kallis prosessi. Lisäksi kun lasta tuetaan hänen kehitys edistyy, mikä voi tulevaisuudessa tarkoittaa että hän pystyy esim työhön ja itsenäiseen asumiseen.
Juuri näitä ennaltaehkäiseviä palveluita pitäisi ylläpitää.
Vierailija kirjoitti:
Siellä yritetään löytää yksilöllisiä toimintatapoja arkeen ja todella hyvä juuri näiden ADHD lasten kanssa, kun harvemmin ne lasten kasvatusoppaiden neuvot näiden kanssa toimii.
Minusta joka paikassa lähinnä tulostetaan ja emaloidaan kuvia joita arjessa pitää katsella.
ADHD:lle se on aika turha. Samoja asioita siellä tehdään kuin normaalissa arjessakin.