Lasten kasvatus on kyllä maailman epäkiitollisinta hommaa!!!

teillä amme keittiössä..?

lämmin leipä, leipää, jossa päällä juustoa ehkä kinkkua sitten mikroon tai uuniin, kunnes juusto sulaa. :)

ja valitetaan. Meillä yritetään vaan kestää.. Ei todellakaan mitään kiiltokuvaelämää - mutta yritän sitten iloita siitä, että joskus päästään kiukuttelematta matkaan. Ja voihan sitä tuntea onnistuneensa, kun ei se pinna pala.



Lopeta suorittaminen ja ala nauttia pienistä jutuista..

Eli ei toki ole amme keittiössä, vaan pesuhuoneessa. Mutta meillä kyllä puhutaan asioista ja tavaroistakin, jotka eivät ole keittiössä. :)

Mut mä veikkaan silti, et myöhemmin kun lapsemme ovat isoja ja aikuisia, silloin näemme työmme hedelmän. Kieltämättä kuitenkin se ei hirveästi lämmitä tässä hetkessä kun KAIKKI VAAN ON NIIN VAIKEAA! ;)

Sellaista se vaan on. Jos joku muuta väittää, niin valehtelee. Mä YRITÄN olla kuuro noille kommenteille, vaikeaa se on.



Lapset ei tosin tunnu itse muistavan tota jatkuvaa kitisemistään ja riitelyään. Jälkeenpäin muistellessaan retkillä on ollut kivaa, vaikka oikeesti ne on vaan narissu ja vähän väliä heittäytynyt.



Ehkä tähän joskus tottuu. Aika usein käyn lasten kanssa keskusteluja siitä, kuinka epäkiitollisia heidän kommenttinsa ovat ja kuinka epäkohteliasta on valittaa kun aika paljon kuitenkin saa.



Joskus "nollatoleranssi" puree hyvin. Esim. vääränlainen leipä --> voi olla syömättä

jos ei hommat suju --> ei sitten mennä mihinkään

Tämä tosin on itsellekin tylsää!



Tsemppiä!

On toki lapsissakin eroja: meillä esikoinen pitää tosi tarkasti puoliaan ja tosiaan valittaa heti, jos toinen saa grammankaan enemmän mitään. Keskimmäinen ei juuri valita, nuorin on vielä niin pieni että aina huutaa ja uhmaa jotain, katsotaan mihin suuntaan kehittyy.

jos nyt jaksat niin ettet murhaa niistä yhtään,niin lopussa kiitos seisoo,usko pois. Mun mukulat nyt aikuisia ja voin sanoa, että molemmat ovat todella fiksuja aikuisia, vaikken ikinä olisi uskonutkaan:)

kun osaisikin olla kuuro tuolle tyhjälle valitukselle. Usein vaan illalla on jo oma virta vähissä ja ei sitten pinnaa olekaan.



Nollatoleranssia eilen kyllä testaisin juustosta valittajalle. Otin sitten leivän kokonaan pois ja sanoin, että on syömättä kun ei maistu. Nooh, sitten alkoi (4,5 v.) mieletön ulinakonsertti ensin, kun ei äiti anna ruokaa ja kuolee nälkään. Sitten puuhasi itse sen leivän pöydältä takaisin ja söi ja kävi vielä kiittämässä, että olipa äiti hyvää lämppäriä.

Älä anna niitten valittaa joka asiasta. Pitää kasvattaa kestämään pettymyksiä ja sitä, että ei saa aina samaa mitä toiset. Ja turhasta ei saa napista. Saa kyllä sanoa ja kasvattaa monen kertaa samasta asiasta että menee perille.



Lasten kasvatus on sitä, että 70 % kasvatusta, 25 % hermojen menetystä ja 5 % onnellisia hetkiä.

Miten toteuttaa tuo, "älä anna niitten valittaa joka asiasta"? Tokihan tyhjä valittaminen kielletään, mutta onko se vaan niin, että toistaa, toistaa, toistaa ja toistaa ja vielä toistaa ja jossain vaiheessa se toisto menee sitten perille? Missähän iässä? :)



Vai pitäisköhän tuohon valitukseen suhtautua niin, että aina heti kerrasta poikki. Jos tyhjää kitisee, ruoka pois, karkki pois, kylpy pois tms. Siis välittömästi kun kitisee.

neljä kun kitisee ja vinkuu kaikesta, niin kyllä siinä on äidillä iltaisin puhti pois.



Meillä jos kylvyssä alkaa tappelu ja vinkuna ni ei muuta kuin pois ja sillä siisti, vaikka sitten sen ulvontakonsertin saattelemana. Ekaluokkalainenkin niin ihanasti jo osaa ulvoa " kun mää en saa koskaan mitään kivaa tehä" "äiti on tyhmä TYHMÄ TYHMÄ!" jne. Ok, äiti on tyhmä, mutta mulle on turha pokkuroida.

Ruuasta vingutaan harva se hetki, just äskenki. Silloin mulla on tapana joko kiristää tai uhkailla :D Jep. Ja yleensä neuvottelulla saadaankin jonkinlainen lopputulos aikaiseksi, että se miellyttää kaikkia. Jos ruoka ei maistu, ni turha tulla vinkumaan välipaloja. Aina ei voi olla lempiruokaa, kaikkia ruokia pitäs ees maistella.

Ja jos on tyyliin "mutta kun halusin leivän paahdettuna" ja kauhea mutrusuu siihen päälle tai niitä krokotiilinkyyneleitä, niin ei voi mitään, jos ei sitä sano etukäteen. Muistaa seuraavalla kerralla sitten.

Täytyy kuitenkin kommentoida, että lapsilta sen vielä jotenkin ymmärtää. Ihmiset eivät kuitenkaan muutu.Olen yritysjohtaja ja aikuiset ovat ihan samanlaisia, vain muuttuvat. Aina muilla on paremmin,jonkun toisen ryhmä on saanut enemmän, joku sortaa, toinen puhuu pahaa toisesta tms. Ihan samanlaista kuin lastenkasvatus, paitsi ehkä vielä epäkiitollisempaa kun harvoin tunnustetaan, että on vain kateellisuutta,vikinää yms.



Taitaa olla ihmisen luonto, asiat vain muuttuvat,mutta aina sama laulu...ainakin joillakin

Ihan samalla tavalla on unelmat karisseet siitä, millaista perhe-elämä on. Olin ainoa lapsi ja kaipasin sisaruksia ja seuraa. Nyt kun itsellä on kolme lasta, niin mietin että yksikin olisi kyllä ollut tarpeeksi. Tosin kenestäkään en luopuisi, joten kai se on vaan kestettävä sitä hillitöntä natinaa ja tappelua. Kai ne jotenkin nauttii siitä valittamisestaan ja oppii jotain elämälle tärkeitä taitoja, en tiedä. Menee kyllä into järkätä mitään mukavaa. Esim. saunomaan en lähde kaikkien kolmen kanssa yhtäaikaa, siitä ei tule mitään muuta kuin tappelu. Uimahalliin sentään mahtuvat yhtäaikaa...

odota kun ne lapset on aikuisia.

Itsellä on 3 aikuista lasta ja nyt saan kiitosta monessa muodossa.