Mitä ajatuksia herättää Juhani Palmun kuolema?
Itse ajattelen, että yksi aikakausi on päättynyt.
Kommentit (81)
Palmu oli naimisissa kuusi kertaa. Hänen vaimojaan olivat muun muassa Katariina Wuoristo ja Tiina Jylhä.
Sitä, että loppu ei ollut hänen arvoisensa. Aika omituista syttyä kahdesti tuleen...molemmilla kerroilla yksin ollessaan. Ei tuommoista tapahdu meillä päin.
Totta puhuen hämmästyin, että eikös hän ollutkaan vielä kuollut. Mediassa on niin pitkään jo ollut juttua miten hän vetelee viimeisiään että kuvittelin sen päivän koittaneen jo aikoja sitten.
Hän mahtunee helposti top-100 Suomessa "kautta aikojen",ehkä jopa top-50? (Riippuu keltä kysyy).Omalle listalle mahtuu noihinkin lukemiin. Vaikkakin vertailu on usein turhaa ja tarpeetonta, se antaa kuitenkin suurpiirteisen arvion laadusta ja muusta merkittävyydestä.
Eipä oikeastaan mitään. Vanhoilla ihmisillä nyt vaan on tapana kuolla joskus.
Vierailija kirjoitti:
Sitä, että loppu ei ollut hänen arvoisensa. Aika omituista syttyä kahdesti tuleen...molemmilla kerroilla yksin ollessaan. Ei tuommoista tapahdu meillä päin.
Mitäs ihmeellistä siinä on. Juovuspäissään tupakoi ja nukahti ja syttyi palamaan
Oliko kyseessä spontaani itsesyttyminen, naistä tapauksista on esimerkkejä historiassa, että ihminen palaa tuhkaksi omassa kodissaan?!
Vierailija kirjoitti:
Onko Palmulla lapsia?
Juhani Palmulla on aiemmasta liitostaan jo aikuinen poika, Johannes, ja Leilalla on edellisestä liitostaan kaksi lasta
Odotettavissa.
Hyvä näin.
Kuinkahan arvokkaiksi taulut nousee?
Vierailija kirjoitti:
Onko Palmulla lapsia?
On sillä yksi poika jostain nuoruuden avioliitosta.
Yhden boomerin loppu. Vielä on satojatuhansia jäljellä.
Mitä nyt itselleni henkilökohtaisesti tuntemattoman ihmisen kuolema herättää? Ei yhtään mitään. Ainoastaan ehkä toteamuksen "jaa...sekin on kuollut".
Eipä ole koskaan ollut julkisuudessa tämä Johannes. Vanha mies taitaa jo olla hänkin.
Vierailija kirjoitti:
Kukas se on
John Palm
Ei mitään herätä