Onko muilla alkoholistiperheessö kasvaneilla kokemusta sellaisesta jatkuvasta ylivirittyneisyys -tilasta

Kyllä mulla on joskus ummetusta ja joskus todella löysää, pitää syödä enemmän kuituja. Ja imeä munaa.

Olet selkeästi kakkonen melko keskennkasvuinen ja itsekäs ihminen. 

Ihan normaalia. Pitkässä juoksussa se ajaa sinut hajalle, ellet osaa tehdä asialle jotakin. Ensimmäinen ohje on että hakeudu kaikesta draamasta mahdollisimman kauaksi, älä siis hakeudu parisuhteeseen tai kaverisuhteeseen ihmisen kanssa jolla on ongelmia alkon tai muun kanssa. Toinen on se että hakeudu sellaisiin töihin joissa ei tarvitse olla edes etäisesti tällaisten asioiden kanssa tekemisissä. Älä siis mene tunkemaan ainakaan hoiva- tai sosiaalialalle. Kolmas on tietysti se, että pidät huolta itsestäsi, nukut hyvin ja pidät rajasi. 

Kyllä se siitä iän kanssa, jos noudatat noita. Jos et niin sitten tulee ongelmia. 

Terveisin 5-kymppinen alkkisten lapsi.

Katkaisitko kolmonen siis välisi alkoholisoituneeseen vanhempaasi?

On tuttua se staattinen stressitila. Terveyteni petti jo lapsena.

Terapiaan minulla ei ole varaa, joten mietin miten tästä pääsee eroon.

ap

nostan

Alkoholistien lapset joutuu olemaan lapsuutensa tuntosarvet pystyssä ja tarkkailemaan ympäristöään, koska vanhempien alkoholismi aiheuttaa kaaoksen ja sitä yrittää ennakoida. Kun mukaan laitetaan vielä väkivalta, niin lapsi on koko ajan jännittyneessä ja virittyneessä tilassa, joka ei sitten lähdekään ihan helposti pois, vaikka pääsisi omilleen ja rauhallisempiin oloihin. Ihminen on edelleen säikky, varuillaan ja tulkitsee muiden puheita ja mikroilmeitä, koska se oli mitä tämä joutui lapsena tekemään selvitäkseen.

Tavalliset ihmiset eivät koe samanlaista ylivirittyneisyyden tilaa, koska heidän ei ole ollut pakko. Siksi tämä saattaa aiheuttaa hämmennystä, koska tavikset eivät koe tilanteita niin voimakkaasti kuin sinä. Pahimmillaan tämä menee siihen, että tavikset alkaa nauraa kustannuksellasi, koska vaikutat heistä turhan säikyltä tai kummallisen sätkyltä. Mutta samalla tavalla hekin olisivat ylivirittyneitä, jos olisivat eläneet lapsuutensa alkoholistien kanssa. 

Terapiassa saa toki apua, mutta jotkut asiat ovat voimakkaasti selkärangassa ja eivät meinaa hävitä sieltä koskaan. Joku yllättävä tilanne saattaa saada aikaan hyvin voimakkaita ja tahdosta riippumattomia reaktioita, joita on hyvin vaikea vastustaa. Itse esimerkiksi pelkään kovaäänisesti huutavia kännisiä, koska minun lapsuudessani se tarkoitti sitä että saan turpaan. Se on varoitusmerkki ja minulle tulee voimakas tarve paeta tilanteesta. Monet kaverini eivät koe samalla tavalla. Heistä on hauskaa jos joku humalainen vähän huutaa. Nämä on juuri niitä eroja.

Parasta on omien kokemusteni mukaan sopivassa ja turvallisessa määrässä altistaminen, mutta myös suora välttely jos niikseen tulee. Turhaan ei kannata itseään altistaa, vain jos sen itse haluaa tehdä. Muuten se trauma voi lyödä pahasti näpeille.

Tunnistan sen kaverista. Ja jos tulee ristiriitaisia viestejä,se menee ihan lukkoon. Yksi kertaisimmillaan jos hän ajaa autoa ja ihmiset neuvoi eri tavalla, niin hän hermostuu eikä näe , ei kuule, eikä pysty toimimaan. Pakko pysähtyä siihen paikkaan. 

On, on ollut noin 60 vuotta.

Kiitos vastauksista. Mukava huomata, että tämä ei ehkä ole yksin minun vikani vaan lapsuuteni traumalla osuutta asiaan.

ap

Se on (monimuotoisen) traumaperäisen stressihäiriön (C-PTSD) oire. Etkä ole todellakaan yksin.

Oon itse saanut apua joiltakin somekanavilta ym.:

Dr. Glenn Patrick Doyle, Nate Postlethwait, Crappy Childhood Fairy, Lisa A. Romano, Patrick Teahan... 

Mies on alkoholisti-isän ja ns. terveen äidin (eli äiti ei juonut), perheessä kasvanut. Ensimmäiset 10 vuotta meidän parisuhteessa ei ollut ongelmia, mutta kun tuli lapsia, hän alkoi juomaan, yleensä muualla kuin kotona ja salaa. Mulla itselläni on ollut normaalilapsuus, joten en ymmärtänyt ollenkaan, mitä hittoa nyt tapahtui. 

Myöhemmin hän kävi pari kertaa psykologin juttusilla ja kertoi juomisen syyksi stressin. Minä ihmettelin, koska meillä oli kaikki hyvin, talo maksettu ja lapsetkaan ei kuormittaneet, esim. nukkuivat kumpikin yönsä hyvin. Vasta kun tutustuin alkoholistin lasten tarinoihin, ymmärsin, tuo jatkuva varuillaan olohan sen stressin aiheutti, sieltä se putkahti uudelleen elämään, kun lasten saaminen ilmeisesti sen nosti pinnalle.

Lopulta hän sai asian sen verran selväksi mielessään, että ei ole juonut nyt kymmeneen vuoteen. Mutta kokemuksestani viisastuneena, kyllä on hyvin yleistä, että vielä aikuisenakin on yliherkistyneet tuntosarvet.