miksi ihmiset ovat niin julmia

Mies viesteili, tapailimme ja rakastuimme. Yhtäkkiä ei vastannut soittoihin, tekstareihin tai mailiin edes. Lopulta kirjoitin mailin, jossa puristin väkisin sitä, että jos ei kiinnosta niin sanoo, niin voidaan toivottaa hyvät jatkot. Vastaus oli tälläinen:



Moi.



Musta nyt vaan tuntuu sun yhteydenotot ahdistavilta. Hyvää jatkoa.



t: Mikko



Muistan sen sanasta sanaan vieläkin... No, viesti oli selvä ja sen jälkeen en enää ottanut mitään yhteyttä. Vieläkin ihmettelen, miksi mies puhui tulevaisuudesta, lapsista ja vähän kaikesta, vaikka selvästikin homma katkesi ilman syytä noin äkillisesti. Minä en koskaan ahdistellut ja noissa tulevaisuussuunnitelmissakin olin maltillinen.



Aika auttaa ap! Muuta ei ole. Tuollaiset tapahtumat jättää haavan kyllä... kuten minäkin muistan tuon viestin vieläkin tarkkaan.

Voisikohan olla juttu näin. Mies on parisuhteessa, ehkä kenties naimisissakin ja heillä menee huonosti. Mies haluaa ottaa varalle jonkun jos vaikka ero tulee, eli teidät. Sit ku ero ei tullukaan, ongelmat nykyisen kans on ratkennu, loppuu yhteydenpito teihin.

Toinen tapaus voi olla sellanen, et miehet, joilla on huono itsetunto, haluaa pönkittää sitä mahdollisimman monilla naissuhteilla. Sit ku ovat saaneet tyydytyksen vähäks aikaa ja ihastuksen alkuhuuma katoaa, he eivät halua ottaa vastuuta. Tiedän monia tapauksia. Halutaan olla vapaita, aina avoimina uusille mahdollisuuksille. Sairasta, tiedän. Tää on tätä nykyaikaa.

Mulle tuli myös mieleen, että mies oli jollain tavalla varattu.

Mä olen kanssa kahden lapsen yksinhuoltaja, lapset on nyt 10 ja 5 -vuotiaat. Erosin ex-miehestäni viime talvena. Alkukesästä tutustuin netin kautta ihanaan mieheen. Kirjoittelimme meiliä, soittelimme ja tapasimme. Mies oli kahden lapsen yksinhuoltaja myös ja eronnut vaimostaan vasta viime keväänä. Mies oli heti alusta lähtien hirveän ihastunut minuun, hän halusi heti kävellä käsi kädessä ym. vaikka minusta se ei ensin tuntunut luontevaltakaan. Ajattelin, että tutustutaan rauhassa toisiimme. Mies oli jotenkin niin varma suhteestamme heti alkumetreillä. Hän tuli kotiini vaikka lapseni olivat täällä ja olin sanonut hänelle että en halua että hän tulee tänne jos ei ole vakavissaan. Mies vaihtoi lamppuja, kävi kaupassa ja istui kanssamme ruokapöydässä. Hän ikään kuin tutustui heti koko perheeseen. Myös minut hän vie näytille omien sukulaistensa luo ja jopa ex-vaimonsa luo. Jotenkin se tuntui oudulta alussa, mutta sitten ajattelin että se on ok, olinhan itsekin tässä vaiheessa alkanut todella jo ihastua mieheen. Välillämme oli kemiaa ja meillä oli paljon puhuttavaa. Asuimme kuitenkin eri kaupungeissa joten nyt syksyllä tapaaminen oli hankalaa kun molemmilla oli vanhempi lapsi koulussa. Tapasimme viikonloppuisin ja vähitellen mies halusi viettää yhtä enemmän aikaa omien vanhempiensa mökillä, missä auttoi isäänsä korjaamaan vanhaa taloa. Oli myös siellä omien lasteni kanssa ja tutustuin miehen äitiin ja siskoon. Sitten vaan yhtenä arkiviikkona mies ei enää soitellut eikä vastannut viesteihini. Soitin ja kysyin suoraan, missä mennään. Mies vältteli, vaikutti siltä kuin jotain olisi tapahtunut. Lopulta hän sanoi että tarvitsee aikaa miettiä.Hän ei kuulemma kestä sitä miten minä riitelen. Tämä asian puheeksi ottaminen oli hänestä sitä riitelyä. Hermostuin tästä vaan enemmän ja puhuin suuni puhtaaksi siitä mitä itse tunsin. Miten pahalta minusta tuntuisi jättää tämä suhde yhteen kesää, kun lapseni olivat häneen tutustuneet, minä hänen lapsiin (kutsuivat jopa äidiksi minua) ja sukulaisiin. Ja nyt näytti siltä että mies ei itse tiennyt mitä halusi! Hän sanoi että on itsensä kanssa sekaisin eikä tiedä mitä haluaa elämältään! Aikani yritin hänen kanssa puhua näitä asioita auki, yritin kysyä missä on vika. Mies vastasi että ei kestä minun lapsiani, ne kuulemma riehuvat ja sotkevat liikaa. Ei voi elää asian kanssa. Jotenkin en vain ymmärrä tätä. Tuntui kuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Olen sentään ihan täysjärkinen kolmekymppinen nainen ja tosissani lähtenyt elämän kumppania etsimään. Mun mielestä meillä meni hyvin, mies oli useasti sanonut tykkäävänsä musta jne. Seksi-elämä meillä toimi ja mun mielestä meidän kahden suhde toimi muutenkin. En vain ymmärrä mitä hänen päässään on liikkunut kun on tähän suhteeseen lähtenyt. Minusta siinä mitä hän teki oli jotain aika vastuutonta. Omia lapsiaankaan hän ei kieltänyt sanomasta minua äidiksi, kehui vaan miten paljon parempi äiti olen kuin hänen ex. Sanoin siihen että eihän lapselle kukaan korvaa omaa äitiä.



Mitä tästä kaikesta opin? Sen että nykyaikana ihmissuteet on aivan kertakäyttötavaraa. Ihmisen voi " tilata" vaikka netin kautta kun sellainen tarve tulee ja heittää sitten pois kun joku asia alkaa kyllästyttää. En ymmärrä miksi jotkut miehet suunnittelee tulevaisuutta pitkälle (tämäkin suunnitteli yhteistä lasta) jos kukaan ei siihen edes painosta ja sitten vaan toteavat että en mä haluakaan näitä asioita just tämän ihmisen kanssa! Nämä on niin isoja asioita. Mun viisi vuotias poika sanoi että häntä harmittaa kun ei enää nähdä tämän miehen perhettä. Itsellä tunteet on vaihtuneet jo ikävästä ja kaipauksesta kiukkuun ja raivoon. Jotenkin on vaan " takki tyhjä" . Vähän aikaa menee ennen kuin uskallan uuteen ihmiseen tutustua.