2500 e omaan mielenterveyteen
Mä aloin kokea hyvin voimakasta ahdistusta alkuvuodesta. Varasin itselleni yksityiseltä ajan psykologille. Työterveydessä meillä ei ole tällaisia palveluita. Psykologille pääsee, jos on töihin liittyvää kuormitusta. Itsellä ahdistus liittyi ihan siviilielämään. Kokeilin kahta psykologia ja jälkimmäinen tuntui heti itselleni hyvältä. Psykologit antoivat kotitehtäviä ja kirjavinkkejä. Tartuin toimeen ja tein kotiläksyt. Lopulta käyntejä kertyi noin 10 ja lisäksi kävin pari kertaa yksityisellä psykiatrilla, joka teki lähetteen vielä Kelan kuntoutusterapiaan. Tapasin niin huippuja ja sydämellisiä ammattilaisia!
Voin nyt jo paljon paremmin ja pysyin koko ajan työkykyisenä. Juttelu ammattilaisen kanssa auttaa todella. Mietin vaan niitä ihmisiä, joilla työttömyyttä tms. eikä varaa käyttää yksityisiä palveluita. Julkisella olisin varmasti joutunut odottamaan aikoja useita kuukausia. Mulla ainakin oli tarve päästä heti juttelemaan. Jos olisin joutunut odottamaan aikaa, olisi ollut pakko ottaa töistä sairaslomaa ja tilanne olisi kyllä kriisiytynyt. Ei varmaan pelkkä juttelu olisi silloin enää auttanut. Jos voimakasta ahdistusta ei ole kokenut... olet onnellinen.
Työssäkäyvällekin tuo 2500 e on iso raha, mutta käyntien ja psykologilta saamieni vinkkien vaikutus omaan hyvinvointiin oli niin valtaisa, että käytin rahan oikein. Tänä vuonna ei reissata lomalla.
Tsemppiä kaikille, joilla vaikeaa!
Kommentit (14)
Olitpa fiksu kun sijoitit itseesi, etkä vaihtanut autoa tai prätkää kalliimpaan. Kaikkea hyvää jatkossakin.
Joo mielenterveyttä kannattaa hoitaa. Väsymys, työstressi jne voivat olla syynä. Uupumus.
Sairastuin keskivaikeaan masennukseen 2020. Lääkäri laittoi vain lähetteen mielenterveystoimistoon (tms) ja siellä kävin tasan yhden kerran sairaanhoitajan kanssa juttelemassa. Mitään muuta apua en saanut ja itse en osannut enkä jaksanut alkaa muuta etsimään ja pyytämään. Olen ihmetellyt miten muut oikein pääsee terapiaan. Tiedän eräänkin joka kävi 3-4v terapiassa. Eikä siis yksityisellä vaan kunnallisen kautta. Onko se sitten kelan maksamaa vai miten. Työtön ihminen, ei hänellä olisi ollut varaa itse maksaa.
Miten tuollaiseen pääsee? Minulle ei kukaan lääkäri puhunut mitään tuollaisesta vaikka osastolle olivat alkuaikoina ottamassa. Ihan yksin olen koittanut tästä selvitä ja onneksi alkaa olla helpompaa.
Myös julkisella annetaan kotitehtäviä ja kirjavinkkejä mutta Miksi potilaat ei tee niitä? Tulevat kerta toisen jälkeen vaan vastaanotolle huokailemaan. Tässä näkee että kun maksaa niin on motivaatiota tehdä itse asioita omaksi hyväksi. Julkinen on ilmaista ja maksuttomuus ei kannusta omaan aktiiviseen toimintaan. Ja siksi myös jonot on piiitkät...
Vierailija kirjoitti:
Myös julkisella annetaan kotitehtäviä ja kirjavinkkejä mutta Miksi potilaat ei tee niitä? Tulevat kerta toisen jälkeen vaan vastaanotolle huokailemaan. Tässä näkee että kun maksaa niin on motivaatiota tehdä itse asioita omaksi hyväksi. Julkinen on ilmaista ja maksuttomuus ei kannusta omaan aktiiviseen toimintaan. Ja siksi myös jonot on piiitkät...
Tuollaista paskaa voi suoltaa vain typerä ja ennakkoluuloinen ihminen, jolla ei ole mitään käsitystä aiheesta. Mene muualle öyhöttämään.
Kivat sulle, köyhä ei voi edes uneksia tuollasesta.
Itsellä syy ahdistukseen ei ollut työ. Lapsuuden käsittelemättömät asiat lyhyesti sanottuna. Kun tarpeeksi pitkään pakenee, niin seinä tulee lopulta vastaan. Toki ahdistuneena oma työkin vitutti. Mutta työ ei ollut millään tavalla itsellä ahdistuksen taustalla. Pahimmilla hetkillä menin töissä vaan autopilotilla ja mietin, että onneksi on työ, josta saan rahaa hoitaa itseäni.
Ap.
Pääsitkö Kelan kuntoutusterapiaan?
Joo ja siis mua vituttaa kaikkien sellaisten puolesta, joilla ei varaa saada apua. Sitten kun avunsaanti viivästyy (esim. julkisella), niin ongelmatkin syvenee. Jos voitan lotossa, perustan säätiön, joka auttaa vähävaraisia saamaan apua mielenterveysasioihin.
Mikä merkillisintä, mielenterveyden hoitaminen poistaa myös fyysisiä sairauksia/oireita.
Ap
Jep. Minä en saanut työterveydestä apua kun uuvuin uniongelmiin ja masennuin sen seurauksena 2v korona aikana. Soitin pariinkin kertaan ja kerroin että en selviä enää. Sanottiin että soita terveysasemalle, hieno ajatus korona-ajan ruuhkissa.. Näin HUS hoitaa alaisiaan.
Yksityisesti sitten onneksi sai apua vaikka rahaa paloi tolkuttomasti. Olen katkera että kiduin pari vuotta ja oma elämä käytännössä loppui sen takia, että en saanut ajoissa apua. Seurasi sairasloma ja yhä keräilen jälkiä ja maksan lääkkeitä. Mur!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivat sulle, köyhä ei voi edes uneksia tuollasesta.
Kateellinen ja vaativa paska, mene töihin tai kiikkuun hop hop! AP maksaa veroina sinunkin loisimisen, ei ole sinulle yhtään mitään velkaa. Sinä sen sijaan olet.
Töihin ei tartte enää mennä kun olen eläkkeellä, pienellä sellasella. Enkä aio tappaa itseäni, hyvää juhannusta sullekin vaan!
9:lle Psykiatri teki lähetteen Kelan kuntoutuspsykoterapiaan, mutta prosessi on vielä kesken ja lähete on Kelan käsittelyssä.
Jos Kelalta tulee hylsy, en usko että tulee, niin sitten jatkan käyntejä yksityisellä ja maksan käynnit kokonaan itse.
Ap
tuolla on jotain kursseja. Kannattaa tutustua.
No justiin. Huoh.