Keskenmenoa odottaessa.
Pahamaineinen ruskea vuoto, nyt sitä on ollut minullakin kolmen päivän aikana ihan vähän. rv 7+0 ja maanantaina olisi ensimmäinen neuvola-aika. Ehkä se täti osaa siellä kertoa tai sitten nauraa päin näköä, kun menen sinne, jos en enää olekaan raskaana. Plussanneen raskaustestin tein kierron 30. päivänä, kun vuotoa ei kuulunut. Onko tuo ruskeavuoto aina merkki keskenmenosta tai kohdunulkopuolisesta raskaudesta? Onko kellekään ruskevuotoisella syntynyt kuitenkin terve lapsi. Tässä koitan elätellä toiveita, kun koko hedelmöittymiseen meni vuosi...en haluaisi tämän päättyvän näin. Ja sitten kuitenkin alan jo henkisesti valmistautumaan pettymykseen, keskenmenoon. Mietin kauanko ruskeaa vuotoa jatkuu ennen kuin tulee ihan kunnolla verta ja kipuja. Nyt maha on lähinnä tuntunut turvonneelta.
Kommentit (12)
aikaan raskauden ekat neljä kuukautta. terve tyttö syntyi rv 40+.
se on sitä "tuoretta" verta. Ehkä sulla on valekuukautiset? Et olisi ensimmäinen etkä viimeinen.
*hali*
Toivottavasti kaikki on kunnossa.
Kiitos ihanan lohduttavista sanoista...
Netistä vaan kun googlasin niin juuri se ruske vuoto tuntui olevan pahan alku ja juuri, kun ihan oikeaa punaista verta pidettiin lähes normaalina.
Yritän jaksaa tsempata ja toivon, ettei se neuvolan täti naura mua ulos...toisaalta en varmasti ole ensimmäinen hysteerinen odottaja vastaanotolla.
ja toivottavasti laittaa sinut pikaisesti ultraan, niin saat tiedon vauvan voinnista. Mutta tosiaan, ei mitään paniikkia vielä.
Ei varmasti neuvolan täti naura sinua ulos.. Mulla alkoi noilla 8+viikolla ruskea vuoto ja kyllä se heti otettiin neuvolassa vakavasti. Pääsin heti samana päivänä ultraan. Meillä raskaus osoittautui tuulimunaksi, mutta neuvolan terveydenhoitajan mukaan ruskea vuoto voi alkuraskaudessa olla ihan normaaliakin ja on paljon äitejä, jotka ovat saaneet terveen lapsen vuodoista huolimatta. Toivottavasti teillä menee raskaus hyvin.
on niin masentavaa, jos näin kauan on yritetty ja sitten olisikin kohdunulkopuoleinen raskaus. Kai se maanantaina sitten selviää...ekaa kertaa olen neuvolaan menossa. En tiedä menevätkö muut äidit jo aikaisemmin?
Pahoillani puolestasi, jolla oli ns. tuulimuna. Saitteko myöhemmin kuitenkin lapsen? Kestikö kauan hedelmöittyä uudestaan vai halusitteko edes ihan heti uudestaan yrittää?
tunteen, kun asia selvisi! Joskus vieläkin mietin tätä "lasta".
Meillä meni muistaakseni n. 4kk, kun olin kuitenkin taas raskaana. Ja seksiä harrastettiin hyvin harvaan, noin 2 krt/kk. Nyt meillä on kuitenkin 2 lasta, ja olen heistä superonnellinen.
Tsemppiä ap:lle!
Näiden vastausten voimalla saatan jopa jaksaa toiveekkaana sinne neuvolaan (ma) asti...ei mene sitten vkl vain masennellessa. Kiitos kannustuksesta...mieskin on yrittänyt tsempata mua, mutta erilaisesti auttaa nuo kokemukseen perustuvat sanat.
on ruskeaa siksi, että se on "vanhaa verta". Ei se välttämättä ole sen vaarallisempaa kuin tuorekaan. Minulla on takana yksi keskenmeno, joka alkoi ruskealla, pienellä vuodolla ja kivuilla, mutta minulla on takana myös onnistunut raskaus, jossa oli ruskeaa vuotoa (ei kipua). Neuvolassa epäiltiin, että jokin hiussuoni olisi vain rapsahtanut poikki. Pelkästä vuodosta sinun on vaikea päätellä mitään, älä vielä masennu!
Ihan oikeasti siis vuosin kuin seula yhden yön. Istuin pöntöllä, valuin kuiviin ja itkin. Aamulla sitten mentiin lääkäriin kuulemaan huonot uutiset. Sen sijaan kuultiinkin vahvat sydänäänet. Tuossa tuo 4-vuotias jätkä nyt riehuu, erittäin elinvoimaisena.
Samoin nyt kolmannen raskauden aikana aloin yhtäkkiä 2. periodilla vuotaa kirkasta verta, joskin vaan vähän verrattuna edelliseen. Mitään vikaa ei tähän mennessä ole löydetty ja vauva (la tässä kuussa) tuntuu voivan vallan mainiosti.
Tuossa ekassa tapauksessa lääkäri epäili, että minulla oli ollut kaksoset, joista toinen meni kesken. Varmuutta asiasta ei ole kuitenkaan.
Tunnen ihmisiä, joilta on holahtanut ihan kirkasta verta housut märiksi, kun istukassa on joku verisuoni revennyt, ja kaikki on mennyt tosi hyvin loppuun asti. Eli odota nyt ihan rauhassa, ja käy vaikka ultrassa tarkistamassa vauvan kunto.
Iloista odotusta, ja toivotaan, että keskenmenoa ei tule.