Millaista on yhdessä asuminen? Kaipaatko koskaan yksin asumista?

Up

Nautin yhdessäasumisesta, lllaanhan tässä jo 28v oltu. Puolet tuosta,ajasta vielä työmatkoja lukuunottamatta,etätöissä. Nyt jäin eläkkeelle vuosi sitten ja elämä muuttui paljon koska vietän nyt n 5kk ulkomailla enemmän tai vähemmän yksin. Tosi kivaa tämäkin!!

Asun mieheni kanssa. Asumme kuitenkin niin että molemmilla on omatkin tilat, käytännössä omat työhuonemakkarit. Toimii meillä. En kaipaa yksikseen oloa vaikka ennen tätä suhdetta aika yksineläjä olinkin.

Olen ollut 20v naimisissa, ja nyt viimeiset vuodet olen todella kaivannut omaa aikaa. Ja miehen läsnäolo ärsyttää koska hän on aina kotona kuin minäkin, töiden jälkeen. Vaikka molemmilla omia harrastuksia niin varsinkin omissa oloissa kotona yksin oloa kaipaan ihan valtavasti.

aivan karseaa. vonkaamista, sotkua, häirintää, turvattomuutta. moni mukavakin mies on ns. energiavampyyri, eli kiinnostunut huomiostasi, mutta ei varsinaisesti huomioimaan sinua. sitten nämä pakolliset perusjutut, kuten kuorsaaminen, epäsiisteys, mölinä, oksettavat ruuat ja hajut, jne.

olen asunut kahden miehen kanssa ja molempia jaksoin n. 6kk, minkä jälkeen olin totaalisen hermoromahduksen partaalla. jotkut kestävät paremmin, ja muuttuvat itsekin enemmän miehen kaltaiseksi mölisijä-öykkäriksi. kaikista pahimpia ovat naiset, joilla on poikalapsia. minä en siihen oikein taivu, enkä haluakaan. kuvittele, että muuttuisit jonkun inhoamasi kaltaiseksi! oksettavaa

Yli 30 vuotta on saman katon alla oltu, kyllä todellakin kaipaan omaa aikaa, no onneksi miehen kesälomaa on enää neljä viikkoa 

Te, ketkä kaipaatte omaa aikaa, onko teillä mahdollisesti asunnossa omaa huonetta, mihin vetäytyä? Vai onko se ollenkaan sama asia, kun joku on kuitenkin samassa kodissa? 

Yleensä käyskentelen töiden jälkeen ja vapaalla ollessa ihan alastomana. Muna stondiksessa välillä ja krapsuttelen

pallejani. Piereksin ihan silloin kun tuntuu painetta olevan. Varpusparvi aina joskus ryöstäytyy vapauteen, mutta

mitäs sen väliä? Ollaan oltu yhdessä 56 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Te, ketkä kaipaatte omaa aikaa, onko teillä mahdollisesti asunnossa omaa huonetta, mihin vetäytyä? Vai onko se ollenkaan sama asia, kun joku on kuitenkin samassa kodissa? 

Ei ole sama asia. Joka hetki voi kuitenkin toinen olla jotain vailla, lähtien nyt ihan vaikka siitä että hän on menossa kauppaan ja kysyy pitääkö tuoda jotain. Nyt kun ei ole enää lemmikkiäkään, niin on ihanaa kun kukaan ei esitä vaatimuksia eikä kaipaa huomiota! Mieheni tekee siis 14h työpäiviä, ja on sitten enemmän vapailla. En jaksaisi jos en saisi ikinä olla itsekseni.

JOs suinkin pystyt, älä luovu nykyisestä kämpästä. Oma rauha on paljon tärkeämpää kuin tajuatkaan.

Mitä kauemmin olemme asuneet yhdessä sitä enemmän kaipaan omaa aikaa. Ja nimenomaan omaa aikaa kotona, jos haluan omaa aikaa minun on lähdettävä jonnekin ja se ei ole lainkaan sama. 

Hauskaa lukea omaa aloittamaani keskustelua tässä 1,5 vuoden jälkeen.

Yhdessä asuminen on ehkä paras päätös, mitä olen elämässäni tehnyt. Vaikka olin onnellinen yksin asuessa siellä rauhan linnakkeessani, missä vuosia asuin, niin kyllä yhdessä asuminen on tehnyt musta vielä paljon onnellisemman.  Luulin, että kaipaisin hirveästi sinne vanhaan kotiin, mutten kyllä kaipaa yhtään. Päinvastoin. 

Tottakai on ihanaa saada joskus olla ihan rauhassa kotona ja myös, että ollaan yhdessä kotona. Asioita saa ihan eri tavalla aikaiseksi, kun joku ei ole jaloissa.

Mutta on se vaan ihanaa tehdä ruokaa yhdessä, käydä saunassa yhdessä, nukkuakin yhdessä, katsoa sarjoja ja elokuvia yhdessä. 

Onneksi tykätään puuhailla omineenkin paljon, ja iso koti mahdollistaa sen. En koe, että kodin lisääntyvät sotkut olisi mikään erikoinen haitta, tai se, että ruokaa pitää tehdä nykyään enemmän. 

Itse en pystynyt. Yritin ekaa kertaa yhdessä asumista 44 vuoden iässä. Ei sitä enää sopeutunut, aina itsekseen asumiseen tottunut erakkoluonne. Miehelle ei käynyt suhteen jatkaminen niin että asutaan pysyvästi omissa kämpissä, joten se suhde sitten loppui.

Vierailija kirjoitti:

Itse en pystynyt. Yritin ekaa kertaa yhdessä asumista 44 vuoden iässä. Ei sitä enää sopeutunut, aina itsekseen asumiseen tottunut erakkoluonne. Miehelle ei käynyt suhteen jatkaminen niin että asutaan pysyvästi omissa kämpissä, joten se suhde sitten loppui.

Kuinka iso koti teillä oli?

Itse en yhdessä asuessa tajunnut, kuinka paljon kaipasin omaa turvallista kotia. En enää halua koskaan muuttaa kenenkään miehen kanssa asumaan yhteen.

Mä olen aina tarvinnut oman ajan ja tilan, esim. ihan ehdoton asia omat makuuhuoneet. Ollaan sillä lailla epätyypillisessä suhteessa ettei ole koskaan ollut tilannetta että molemmilla olis normi 8-16/5pv duuni. Välillä ollaan viikkotolkulla molemmat tässä kotona, mutta ei nyhjätä yhdessä, kummallakin on omat reissut ja muut menot. Mulle olis ihan ookoo asua yksinkin, varmaan puolisollekin. 

Vierailija kirjoitti:

aivan karseaa. vonkaamista, sotkua, häirintää, turvattomuutta. moni mukavakin mies on ns. energiavampyyri, eli kiinnostunut huomiostasi, mutta ei varsinaisesti huomioimaan sinua. sitten nämä pakolliset perusjutut, kuten kuorsaaminen, epäsiisteys, mölinä, oksettavat ruuat ja hajut, jne.

olen asunut kahden miehen kanssa ja molempia jaksoin n. 6kk, minkä jälkeen olin totaalisen hermoromahduksen partaalla. jotkut kestävät paremmin, ja muuttuvat itsekin enemmän miehen kaltaiseksi mölisijä-öykkäriksi. kaikista pahimpia ovat naiset, joilla on poikalapsia. minä en siihen oikein taivu, enkä haluakaan. kuvittele, että muuttuisit jonkun inhoamasi kaltaiseksi! oksettavaa

Miksi sä olet ollut ollut suhteessa epäsiistien mölisijöiden kanssa? 

Ihan ok kunhan on riittävästi neliöitä. Missään kaksiossa en voisi asua kenenkään kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olen aina tarvinnut oman ajan ja tilan, esim. ihan ehdoton asia omat makuuhuoneet. 

 

Eihän tuossa ole mitään erikoista, että kummallakin on omat makuuhuoneet.