Kun perhekemiat eivät toimi...

Taas on koko viikonloppu ollut yhtä huutoa, tappelua ja itkemistä. Tulen toimeen mieheni kanssa kun olemme kahden, sama juttu lapsen kanssa- mutta kun olemme kolmistaan, mieheni ottaa veemäisen asenteen ja suhtautuu kaikkeen liioitellun rennosti ja itsekkäästi. Eli minulla on käytännössä vetovastuu...ja sitten kun vähänkään korotan ääntäni, mies tulkitsee sen raivoamiseksi ja sanoo minulle rumasti, lähtee usein lapsen kanssa paikalta. :(



Millä tämän kierteen saisi poikki?? Ärsyttää kun tavallisesti lempeä ja kiltti mies rupeaa vittuilevaksi teiniksi näissä tilanteissa, eilenkin haukkui yhtä yliherkkyyttäni "typeräksi". Sai minut lopulta itkemään (en yleensä itke ihan helposta, mutta olen väsynyt) eikä osoittanut mitään kiinnostusta lohduttamiseeni lapsen nähden, intti vaan että koska lähdemme, hänellä on kuuma (olimme ulkovaatteet päällä lähdössä ulos). Pyysi kyllä anteeksi ja sanoi myöhemmin ettei tiedä itsekään syytä käytökselleen.



Meillä on yksi lapsi, 4-vuotias poika jolla on mm. ylivilkkautta ja aistiongelmia. Hän on ihana mutta työläs lapsi, koko ajan pitää vahtia ja muistuttaa kaikesta. Mies välttelee lapsen viemistä ulos, vaikka päiväkodissakin sanottiin hänelle suoraan sen olevan välttämätöntä. Äsken meni taas riehumiseksi ja sanoin miehelle "voisit sinäkin viedä X:n ulos, katsopa kelloa". Mies ei edes katsonut minua päin, jatkoi vaan kirjansa lukemista ja totesi veemäisesti että "varmasti". Minulla paloi pinna, käskin miehen aikuistua ja marssin olohuoneeseen tähän koneelle.



Millä tämän saa loppumaan??