Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miehelle on tullut kummallisia tapoja

Vierailija
09.06.2024 |

Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä yli 10 v. Nyt viime aikoina hänelle on ilmaantunut vähän kummallisia piirteitä, sellaisia joita ei ole ennen ollut. Aiemmin keskustelu hänen kanssaan on sujunut normisti, nyt keskustelu on sitä että mies kertoo oman näkemyksensä/mielipiteensä ja sen jälkeen asiasta ei tarvitse puhua. Jos yritän kertoa oman mielipiteeni tai mitä haluaisin, niin hän alkaa huokailla ja on kyllästyneen näköinen. Eli kaikessa pitäisi mennä hänen mieltymystensä mukaan. Ihan kuin ainoa oikea olisi hänen näkemyksensä, ei minkäänlaista toisen mielipiteiden huomioon ottamista/joustavuutta/kompromisseja hänen puoleltaan enää.

Hänellä on vähän joka asiasta oma näkemys ja sen mukaan pitäisi sitten toimia. Tänään mies pilkkoi tomaatteja muovisella laudalla, sen jälkeen pyyhkäisi lautaa kämmenellä ja laittoi takaisin kaappiin. Kun sanoin ihan nätisti että lauta olisi hyvä pestä ennen kaappiin laittoa, niin sai pienet kilarit. Yhtenä päivänä kun tulin kotiin, niin hirveä bassonjytke kuului postilaatikoille asti. Ajattelin, että naapurin teinin kaverit on kylässä, mutta ei meillä mies 50 v. kuunteli musiikkia lujalla ovet ja ikkunat auki. Kun kysyin miksi kuuntelee niin kovalla niin alkoi räyhäämään ettei ole mitään tehnyt.

Vastaavia tilanteita ja tapauksia riittää. Ihan kuin mies olisi unohtanut normaalit toiminta- ja käytöstavat. Toisaalta kyllä muiden ihmisten seurassa käyttäytyy kuten ennenkin eli lähinnä kotona vain erikoista käytöstä. Onko sillä jotku miesten vaihdevuodet vai mahdollisesti jotain vakavaa?

Kommentit (226)

Vierailija
1/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätä se sika

Vierailija
2/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siinä tyypillinen mies, joka on jämähtänyt mukavuusalueelleen pitkässä suhteessa, jossa tottunut ottamaan kaiken itsestäänselvyytenä. Ei tuosta enää nousta, valitettavasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuinka paljon oikein huomauttelet miehellesi erilaisista "virheistä"? Antamiesi esimerkkien perusteella en ihmettele, ettei häntä kiinnosta paljoakaan keskustella ainakaan näistä aiheista.

Pidän mahdollisena, että hän kokee, ettei hänellä ole vaikutusvaltaa oikein mihinkään ja on päättänyt nyt vain toimia niin kuin haluaa.

Eihän sekään tietenkään yhteiselossa ole mikään hyvä lähtökohta ja jos tilanne on tuo, niin ei ole aivan helppoa korjata.

Vierailija
4/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se ei halua olla yhdessä enää

Vierailija
5/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alkava muistisairaus ?

Vierailija
6/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuollainen itsekkyyden lisääntyminen kertoo yleensä siitä, että mies haluaa erota tai jotenkin alistaa sinut. 

Voi olla jokin alkava aivorappeumakin kyllä.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon oikein huomauttelet miehellesi erilaisista "virheistä"? Antamiesi esimerkkien perusteella en ihmettele, ettei häntä kiinnosta paljoakaan keskustella ainakaan näistä aiheista.

Pidän mahdollisena, että hän kokee, ettei hänellä ole vaikutusvaltaa oikein mihinkään ja on päättänyt nyt vain toimia niin kuin haluaa.

Eihän sekään tietenkään yhteiselossa ole mikään hyvä lähtökohta ja jos tilanne on tuo, niin ei ole aivan helppoa korjata.

Mielestäni nyt esim. keittiössä tulisi noudattaa ns. normaalia hygieniatasoa. Ei ole miehellä aiemmin ollut mitään ongelmaa. Pitäisikö siis vain tyytyä miehen omaan tapaan siinä, että hän vaikka käy kesäaikaan kaupassa ilman kylmälaukkua? Siellä sitten jauhelihat ja maidot auton takapenkillä ja mies saattaa poiketa vielä burgerille kotimatkalla. Kyllä tällaisissa asioissa pitäisi tolkku olla, etenkin jos on ollut aiemminkin.

Ap

Vierailija
8/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies on löytänyt uuden naisen. Etsii syytä mistä voisi riidan aikaan saada, ja syyttää sitten sinua. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alkava muistisairaus oireilee monesti muulla tavoin, kuin varsinaisena unohteluna. Luonne ja käytös alkaa muuttua, yleensä siihen ikävämpään suuntaan.

Vierailija
10/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon oikein huomauttelet miehellesi erilaisista "virheistä"? Antamiesi esimerkkien perusteella en ihmettele, ettei häntä kiinnosta paljoakaan keskustella ainakaan näistä aiheista.

Pidän mahdollisena, että hän kokee, ettei hänellä ole vaikutusvaltaa oikein mihinkään ja on päättänyt nyt vain toimia niin kuin haluaa.

Eihän sekään tietenkään yhteiselossa ole mikään hyvä lähtökohta ja jos tilanne on tuo, niin ei ole aivan helppoa korjata.

Mielestäni nyt esim. keittiössä tulisi noudattaa ns. normaalia hygieniatasoa. Ei ole miehellä aiemmin ollut mitään ongelmaa. Pitäisikö siis vain tyytyä miehen omaan tapaan siinä, että hän vaikka käy kesäaikaan kaupassa ilman kylmälaukkua? Siellä sitten jauhelihat ja maidot auton takapenkillä ja mies saattaa poiketa vielä burgerille kotimatkalla. Kyllä tällaisissa asioissa pitäisi tolkku olla, etenkin jos

Taidat olla aika tarkka täti? 🙄 Meillö käydään kesäaikaan kaupassa ilman kylmälaukkua jne. Vielä ei ole tullut ruokamyrkytystä. 

 

Miehelläsi on keski-iän kriisi. Hän on tajunnut elämän rajallisuuden. Nyt hän hakee uusia rajoja ja haluaa kokeilla niitä. Älä ole äiti miehelle, vaan enempi kaveri. Siitä bassonjytkeestä tykkää naisetkin, eikä maailma kaadu yhteen leikkuulautaan. Relaa ja tutustu mieheesi uudelleen. Ties vaikka yllätyt positiivisesti. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole mitenkään tarkka, mutta en nyt ehdoin tahdoin halua mitään ruokamyrkytystäkään. Imuroin ehkä kerran kahdessa viikossa, vaikka talossa koira. En siis mielestäni ole ylisiisti.

Yritin siis sanoa, että mies on alkanut monessa arkisessa asiassa toimimaan eri tavalla kuin ennen. Tyyliin hampaitaan pesee silloin tällöin, suihkussa käy kerran viikossa jos silloinkaan - voitte vain arvata, että tuollaiseen mieheen ei ole kiinnostusta tutustua uudelleen. 

Ap

Vierailija
12/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alkava muistisairaus minullakin tuli mieleen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tiedä mistä voi olla kyse, koska miehessä tosiaan joo vähän niinkuin muistisairauden oireita, mutta myös osin narsistisia piirteitä. Riidanhaastaminen on lisääntynyt ja aika usein vastaa veemäisesti ihan asialliseen kysymykseen esim jos kysyn tarvitseeko hän autoa lauantaina. Minua kyllä ojentaa kärkkäästi, jos vastaan samalla lailla takaisin. 

En tiedä, alkaa tuntua rasittavalta tapaukselta.

Ap

Vierailija
14/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies on kyllästynyt ap sinuun ja elämään. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuollainen välinpitämättömyys, myös omaa hygieniaa kohtaan, saattaa kieliä masennuksesta. Miten hänellä noin muuten menee elämässä?

Vierailija
16/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun ex miehestä alkoi tulla ikääntyessä entistä änkyrämpi ja ehdottomampi. Ikää ei ollut vielä edes 50 kun kaikki alkoi olla vain mustaa tai valkoista. Mistään ei saanutvolla hänen kanssaan eriävää mielipidettä tai suuttui silmittömästi. Jätin ukon änkyröimään jonkun toisen riesksi kun oli 54. En kaipaa tuollaista ihmistä elääni ankeuttamaan. 

N.51

Vierailija
17/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Alkava muistisairaus minullakin tuli mieleen

Mietin vain, että pystyykö muistisairas alkuvaiheessa kontrolloimaan toimintaansa siten, että töissä ja muiden ihmisten läsnäollessa toimii ja keskustelee kuten ennenkin mutta kotona sitten töllöilee ja toimii omalaatuisesti?

Ap

Vierailija
18/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minun ex miehestä alkoi tulla ikääntyessä entistä änkyrämpi ja ehdottomampi. Ikää ei ollut vielä edes 50 kun kaikki alkoi olla vain mustaa tai valkoista. Mistään ei saanutvolla hänen kanssaan eriävää mielipidettä tai suuttui silmittömästi. Jätin ukon änkyröimään jonkun toisen riesksi kun oli 54. En kaipaa tuollaista ihmistä elääni ankeuttamaan. 

N.51

Nyt löytyi ne oikeat sanat kuvaamaan mieheni käytöstä! Löytyikö käytökselle koskaan mitään syytä?

Vierailija
19/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

En usko tätä juttua.

Vaikuttaa niin tehdyltä ja kuvitellulta ja ap taasen vastailee itselleen 'naisena',

mutta jatkakaa.

Vierailija
20/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En usko tätä juttua.

Vaikuttaa niin tehdyltä ja kuvitellulta ja ap taasen vastailee itselleen 'naisena',

mutta jatkakaa.

Kuule, ihan totuudenmukaisesti kerroin asioista enkä vastaile itselleni. Jos on aina elänyt ns. hyvässä parisuhteessa ja mukavien, normaaleiden ihmisten ympäröivänä, niin on ehkä vaikea uskoa tällaista. Mutta totta joka sana.

Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yksi kuusi