Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miehelle on tullut kummallisia tapoja

Vierailija
09.06.2024 |

Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä yli 10 v. Nyt viime aikoina hänelle on ilmaantunut vähän kummallisia piirteitä, sellaisia joita ei ole ennen ollut. Aiemmin keskustelu hänen kanssaan on sujunut normisti, nyt keskustelu on sitä että mies kertoo oman näkemyksensä/mielipiteensä ja sen jälkeen asiasta ei tarvitse puhua. Jos yritän kertoa oman mielipiteeni tai mitä haluaisin, niin hän alkaa huokailla ja on kyllästyneen näköinen. Eli kaikessa pitäisi mennä hänen mieltymystensä mukaan. Ihan kuin ainoa oikea olisi hänen näkemyksensä, ei minkäänlaista toisen mielipiteiden huomioon ottamista/joustavuutta/kompromisseja hänen puoleltaan enää.

Hänellä on vähän joka asiasta oma näkemys ja sen mukaan pitäisi sitten toimia. Tänään mies pilkkoi tomaatteja muovisella laudalla, sen jälkeen pyyhkäisi lautaa kämmenellä ja laittoi takaisin kaappiin. Kun sanoin ihan nätisti että lauta olisi hyvä pestä ennen kaappiin laittoa, niin sai pienet kilarit. Yhtenä päivänä kun tulin kotiin, niin hirveä bassonjytke kuului postilaatikoille asti. Ajattelin, että naapurin teinin kaverit on kylässä, mutta ei meillä mies 50 v. kuunteli musiikkia lujalla ovet ja ikkunat auki. Kun kysyin miksi kuuntelee niin kovalla niin alkoi räyhäämään ettei ole mitään tehnyt.

Vastaavia tilanteita ja tapauksia riittää. Ihan kuin mies olisi unohtanut normaalit toiminta- ja käytöstavat. Toisaalta kyllä muiden ihmisten seurassa käyttäytyy kuten ennenkin eli lähinnä kotona vain erikoista käytöstä. Onko sillä jotku miesten vaihdevuodet vai mahdollisesti jotain vakavaa?

Kommentit (226)

Vierailija
21/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkava muistisairaus minullakin tuli mieleen

Mietin vain, että pystyykö muistisairas alkuvaiheessa kontrolloimaan toimintaansa siten, että töissä ja muiden ihmisten läsnäollessa toimii ja keskustelee kuten ennenkin mutta kotona sitten töllöilee ja toimii omalaatuisesti?

Ap

Työelämässä alkavaa muistiongelmaa saatetaan pitää työstressinä, masennuksena jopa alkoholista johtuvana oireiluna. Kyllähän se sitten alkaa paljastua sielläkin, kun pitemmälle etenee eikä asiasta kärsivä henkilö pysty sitä enää salailemaan samoin.

Kotonahan sitä kuitenkin ollaan turvallisella maaperällä, jossa ei tarvitse esittää, joten ne piirteetkin tulevat esille.

Tai sitten miehesi on vain muutoin stressaantunut tai masentunut. Masennus näkyy miehillä enemmän ärtyneisyytenä ja toiminnallisena masennuksena, kuin vaikkapa selkeänä alakulona ja toimimattomuutena.

Nämäkin on vain arveluja. 

 

Vierailija
22/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anopilla todettiin muistisairaus ja ns. Terästäytyy muiden seurassa mutta läheisten seurassa käytös muuttuu täysin. On kiukkuinen ja toimii asioissa eri tavalla kuin ennen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Keski-iän kriisi ja miehen vaihdevuodet (testosteronin lasku) oireilee juuri noin. Miehestä tulee ehdottomampi ja riidanhaluisempi, kaikki järkevä ja rakentava keskustelu muuttuu mahdottomaksi. Ja kaikki ongelmat on vaimon syytä tietenkin.

Vierailija
24/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Keski-iän kriisi ja miehen vaihdevuodet (testosteronin lasku) oireilee juuri noin. Miehestä tulee ehdottomampi ja riidanhaluisempi, kaikki järkevä ja rakentava keskustelu muuttuu mahdottomaksi. Ja kaikki ongelmat on vaimon syytä tietenkin.

Andropaussia eli miehen vaihdevuosia minäkin tulin ehdottamaan syyksi. Miehillekin on olemassa hormonikorvaushoitoa.

Vierailija
25/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon oikein huomauttelet miehellesi erilaisista "virheistä"? Antamiesi esimerkkien perusteella en ihmettele, ettei häntä kiinnosta paljoakaan keskustella ainakaan näistä aiheista.

Pidän mahdollisena, että hän kokee, ettei hänellä ole vaikutusvaltaa oikein mihinkään ja on päättänyt nyt vain toimia niin kuin haluaa.

Eihän sekään tietenkään yhteiselossa ole mikään hyvä lähtökohta ja jos tilanne on tuo, niin ei ole aivan helppoa korjata.

Mielestäni nyt esim. keittiössä tulisi noudattaa ns. normaalia hygieniatasoa. Ei ole miehellä aiemmin ollut mitään ongelmaa. Pitäisikö siis vain tyytyä miehen omaan tapaan siinä, että hän vaikka käy kesäaikaan kaupassa ilman kylmälaukkua? Siellä sitten jauhelihat ja maidot auton takapenkillä ja mies saattaa poiketa vielä burgerille kotimatkalla. Kyllä tä

Keski-iän kriisi, miesten menopaussi..mitä näitä nyt on. Mutta joo, kyllä minäkin huomauttaisin, että leikkuulauta pestään. Ja me asutaan lähellä kauppaa (pari kilsaa), niin kyllä esim.kanat laitan helteillä kylmälaukkuun. 

Jos bassonjytke kuuluu, niin heitäpä miehelle parit tanssimuuvit. Näytä, että et ole sinäkään jämähtänyt, vaan vielä löytyy vaimostakin poweria. Pilkettä silmäkulmaan..

Vierailija
26/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko tämä nyt se sama viiskymppinen mies joka oli vaativissa pääsykokeissa keväällä? Ja sitten kokeiden jälkeen kaikki oli muka niin hyvin taas. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun ex miehestä alkoi tulla ikääntyessä entistä änkyrämpi ja ehdottomampi. Ikää ei ollut vielä edes 50 kun kaikki alkoi olla vain mustaa tai valkoista. Mistään ei saanutvolla hänen kanssaan eriävää mielipidettä tai suuttui silmittömästi. Jätin ukon änkyröimään jonkun toisen riesksi kun oli 54. En kaipaa tuollaista ihmistä elääni ankeuttamaan. 

N.51

Nyt löytyi ne oikeat sanat kuvaamaan mieheni käytöstä! Löytyikö käytökselle koskaan mitään syytä?

 

Samaa se oli loppuun asti. Emme ole olleet tekemisissä sen jälkeen kun ero tuli. Siitä on n.2 vuotta. Yksin hän ilmeisesti on ilman uutta parisuhdetta, mitä tutut ovat kertoneet. Ikä kai vaan muutti ihmisen ajatustapaa noin kankeaksi.  

 

Vierailija
28/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkava muistisairaus minullakin tuli mieleen

Mietin vain, että pystyykö muistisairas alkuvaiheessa kontrolloimaan toimintaansa siten, että töissä ja muiden ihmisten läsnäollessa toimii ja keskustelee kuten ennenkin mutta kotona sitten töllöilee ja toimii omalaatuisesti?

Ap

Ei se ole muistisairautta vaan joko autismin kirjoa tai ihan vaan kusipäisyyttä. Jos kirjoa, niin on tähän asti jaksanut ns. maskata, nyt jaksaa sitä vain muille ihmisille. Sinulle, äitihahmolle, voi ilmaista oikeita tunteita (vitutusta kun ei ole nuori eikä jaksa eikä paneta eikä muutenkaan mikään mene mitenkään). Jos ei ole kirjoa, niin sitten kusipäisyys. On huomannut, että tämä oli tässä, paremmaksi ei muutu elämä ja taas vituttaa - joten tekee mitä haluaa eikä piittaa muista. Tavallaan samaa kuin miten naiset asian ilmaisevat "tässä iässä ei tarvitse miellyttää ketään". No ei tarvitse. Seuraukset näkee sitten jokainen itse omassa elämässään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos bassonjytke kuuluu, niin heitäpä miehelle parit tanssimuuvit. Näytä, että et ole sinäkään jämähtänyt, vaan vielä löytyy vaimostakin poweria. Pilkettä silmäkulmaan..

En ehkä ilmaissut täysin selkeästi, mutta kyse ei ollut perusbasson jytkeestä, vaan siitä että desibelejä oli liikaa. Naapurin teinitkään ei ole ikinä yltäneet samalle melutasolle. 

Mitään tanssimuuveja todellakaan ala vetämään, kun mies jo kuittailee ilkeästi muutoinkin esim työpukeutumisestani joka ei edes hänelle mitenkään kuulu.

ap

Vierailija
30/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä nyt se sama viiskymppinen mies joka oli vaativissa pääsykokeissa keväällä? Ja sitten kokeiden jälkeen kaikki oli muka niin hyvin taas. 

Ei ole. Tämä tapaus ei ole ainakaan viimeiseen 20 vuoteen ollut missään opiskelemassa.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/226 |
09.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehet jotka eivät enää rakasta puolisoaan alkavat kiukuttelemaan ja käyttäytymään noin ja kun nainen sanoo jotain niin leimataan kauheaksi nalkuttajaksi. Sitten mies leikkii uhria että eihän tässä voi muuta kuin erota kun nainen tuollainen nalkuttaja. Älä ap anna huijata siihen. Käyttäydy neutraalisti. Paitsi jos haluat erota niin heti paperit liikkeelle.

Vierailija
32/226 |
10.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies kaipaisi sellaisen irtioton arjesta. Ehkä puolen vuoden - vuoden reissun itsekseen, tai kaverien kanssa. Saisi laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/226 |
10.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keski-iän kriisi ja miehen vaihdevuodet (testosteronin lasku) oireilee juuri noin. Miehestä tulee ehdottomampi ja riidanhaluisempi, kaikki järkevä ja rakentava keskustelu muuttuu mahdottomaksi. Ja kaikki ongelmat on vaimon syytä tietenkin.

Andropaussia eli miehen vaihdevuosia minäkin tulin ehdottamaan syyksi. Miehillekin on olemassa hormonikorvaushoitoa.

Harva sitä hoitoa saa, jos ei itse osaa ostaa punttisalilta tai hakea ulkomailta. Terveyskeskukseen on turha mennä.

Vierailija
34/226 |
10.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko tätä juttua.

Vaikuttaa niin tehdyltä ja kuvitellulta ja ap taasen vastailee itselleen 'naisena',

mutta jatkakaa.

Kuule, ihan totuudenmukaisesti kerroin asioista enkä vastaile itselleni. Jos on aina elänyt ns. hyvässä parisuhteessa ja mukavien, normaaleiden ihmisten ympäröivänä, niin on ehkä vaikea uskoa tällaista. Mutta totta joka sana.

Ap

Jo ensimmäinen vastaus joka on tullut minuutin sisällä aloituksesta on sinun vastauksesi itsellesi. Samaten tuolla on runsasti yhden rivin vastauksia jotka selvästi ovat sinun näppikseltäsi.

Eikä siinä, kaltaisiasi miesvihaajia on selvästi runsaasti, vilkaiskaas tykkäyksiä. Kysyntää riittää palstalla, sinähän vain täytät tyhjiötä.

Onhan tämä palsta naisten oma ulílauta. Tulen nauramaan ääneen kun tämä päätyy poliisitutkintaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/226 |
10.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä AP välitä tuosta trollista.

Jos miehesi käytös tekee sinut onnettomaksi, sinun pitää alkaa miettiä eroa ja kertoa hänelle, että tällaista harkitset ja syyt siihen, miksi harkitset.

Vierailija
36/226 |
10.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nosta kissa pöydälle ja kysy mieheltäsi

-onko hän masentunut 

-onko työstressiä

-onko ihastunut toiseen

-onko kyllästynyt sinuun

-onko hänellä vaihdevuodet 

-onko hänellä alkava muistisairaus?

Vierailija
37/226 |
10.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon oikein huomauttelet miehellesi erilaisista "virheistä"? Antamiesi esimerkkien perusteella en ihmettele, ettei häntä kiinnosta paljoakaan keskustella ainakaan näistä aiheista.

Pidän mahdollisena, että hän kokee, ettei hänellä ole vaikutusvaltaa oikein mihinkään ja on päättänyt nyt vain toimia niin kuin haluaa.

Eihän sekään tietenkään yhteiselossa ole mikään hyvä lähtökohta ja jos tilanne on tuo, niin ei ole aivan helppoa korjata.

 

Miten sinä oikein luet näitä aloituksia? Ap kirjoittaa, että mies on täysin MUUTTUNUT, ja ihmettelee tuota uhmakasta ja itsekästä, päälle jyräävää, käytöstä.

Kyllä minä ainakin sanoisin, että voisitko laittaa sen leikkuulaudan tiskikoneeseen tai pyytäisin täysillä huutavia kajareita hiljentämään. Ovet ja ikkunat auki, melu kuului pihalle asti. Normaalia aikuiselta mieheltä? Hieman eri asia, kuin "olla viemättä niitä sukkia sinne pyykkikoriin".

Minulle ainakin  saa mies sanoa erilaisista epäkohdista; "laitatko hieman vähemmän suolaa, ethän käytä näihin mun uusiin housuihin huuhteluainetta, jättäisitkö ananaksen salaatista pois, pyyhkeet olivat hieman karkeita"? jne jne...

Pahinta on, kun mies ei enää keskustele mistään. Miten sellaisen kanssa voi elää? Ja eikö aikuiselta mieheltä voisi odottaa hieman asiallisempaa käytöstä, ja jonkinlaista selitystä? Aloittaisi vaikka kunnon riidan, jossa suoltaisi kaiken kaunan sisälmyksistään, jos on mielestään kokenut alistamista tai ollut "nyrkin ja hellan välissä".

Mitä tuollainen lapsellinen kiukku auttaa? Erohan tuosta vain tulee. Ja senkin voisi hoitaa niin, että kertoisi, että nyt riitti ja hoidetaan homma selväksi.

Ap ei kerro millainen itse on, joten ei häntä voi suorilta käsin syyllistää asiasta ennen kuin on kuullut enemmän taustoja.

 

Vierailija
38/226 |
10.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En usko tätä juttua.

Vaikuttaa niin tehdyltä ja kuvitellulta ja ap taasen vastailee itselleen 'naisena',

mutta jatkakaa.

Kerää vielä elämänkokemusta ja tule sitten uudelleen :D

Minulla melkein sama tilanne. Jos sanon, että säätiedotuksen mukaan sadetta tulossa, niin ukko ärähtää heti, että eikä tule. Jos harmittelen naapurin kovaäänistä remonttia, niin jopas ukolta tulee, että se ei kauaa kestä, vaikka mitään tietoa ei ole. Naapurin koirakin saa vaikka yöllä haukkua, sekään ei saisi ärsyttää. Tuntuu, että joka asiassa haluaa harata vastaan.

Jos on sovittu, että mennään tarjousten perässä isoon markettiin yhdessä, niin silti on jo aamulla rientänyt ostamaan lähikaupasta kalliilla täysin epäolennaisia juttuja, joita meiltä löytyy pakastimestakin. Sen jälkeen häipyy jonnekin tai aloittaa jonkun homman, ja ilmoittaa ettei pääse.

Kun aletaan katsella elokuvaa, huomaan, että on uusinta, mutta mies inttää kivenkovaan, ettei ole. Pakko sitten kertoa miehelle piruuttaan leffan juoni, jotta pitää suunsa kiinni. Silti ei usko.

Kun yritän järjestää asiointikäyntejä niin, että samalla voisimme hoitaa useita, ei se tule kuuloonkaan, vaan miehen suunnitelma on suhata edestakaisin ja tankki tyhjäksi, useampana päivänä, täysin ilman mitään päämäärää. Ja aina jotain unohtuu.

Ja nimenomaan tuo, että pakasteiden kanssa pitäisi ex tempore mennä esim. auton pesulle, ja jonottaa sinne useiden autojen verran jopa tunti kuumassa autossa, vaikka voisi mennä heti aamusta, kun muita ei silloin vielä ole.

 

 

Vierailija
39/226 |
10.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen itsekkyyden lisääntyminen kertoo yleensä siitä, että mies haluaa erota tai jotenkin alistaa sinut. 

Voi olla jokin alkava aivorappeumakin kyllä.

Voi myös kertoa siitä että nyt linjaa tiukentanut on ollut suhteessa tähän asti useimmiten se joka joustaa ja toinen se joka jyrää.

Nyt on sitten mitta vastavuoroisuuden puutteeseen kertakaikkiaan tullut täyteen ja joustoa ei riitä enää mihinkään.

Vierailija
40/226 |
10.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huomaa että naiset ovat hoitoalalla. Diagnooseja sataa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi viisi kahdeksan