Miehelle on tullut kummallisia tapoja
Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä yli 10 v. Nyt viime aikoina hänelle on ilmaantunut vähän kummallisia piirteitä, sellaisia joita ei ole ennen ollut. Aiemmin keskustelu hänen kanssaan on sujunut normisti, nyt keskustelu on sitä että mies kertoo oman näkemyksensä/mielipiteensä ja sen jälkeen asiasta ei tarvitse puhua. Jos yritän kertoa oman mielipiteeni tai mitä haluaisin, niin hän alkaa huokailla ja on kyllästyneen näköinen. Eli kaikessa pitäisi mennä hänen mieltymystensä mukaan. Ihan kuin ainoa oikea olisi hänen näkemyksensä, ei minkäänlaista toisen mielipiteiden huomioon ottamista/joustavuutta/kompromisseja hänen puoleltaan enää.
Hänellä on vähän joka asiasta oma näkemys ja sen mukaan pitäisi sitten toimia. Tänään mies pilkkoi tomaatteja muovisella laudalla, sen jälkeen pyyhkäisi lautaa kämmenellä ja laittoi takaisin kaappiin. Kun sanoin ihan nätisti että lauta olisi hyvä pestä ennen kaappiin laittoa, niin sai pienet kilarit. Yhtenä päivänä kun tulin kotiin, niin hirveä bassonjytke kuului postilaatikoille asti. Ajattelin, että naapurin teinin kaverit on kylässä, mutta ei meillä mies 50 v. kuunteli musiikkia lujalla ovet ja ikkunat auki. Kun kysyin miksi kuuntelee niin kovalla niin alkoi räyhäämään ettei ole mitään tehnyt.
Vastaavia tilanteita ja tapauksia riittää. Ihan kuin mies olisi unohtanut normaalit toiminta- ja käytöstavat. Toisaalta kyllä muiden ihmisten seurassa käyttäytyy kuten ennenkin eli lähinnä kotona vain erikoista käytöstä. Onko sillä jotku miesten vaihdevuodet vai mahdollisesti jotain vakavaa?
Kommentit (226)
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mistä voi olla kyse, koska miehessä tosiaan joo vähän niinkuin muistisairauden oireita, mutta myös osin narsistisia piirteitä. Riidanhaastaminen on lisääntynyt ja aika usein vastaa veemäisesti ihan asialliseen kysymykseen esim jos kysyn tarvitseeko hän autoa lauantaina. Minua kyllä ojentaa kärkkäästi, jos vastaan samalla lailla takaisin.
En tiedä, alkaa tuntua rasittavalta tapaukselta.Ap
Anoppini sairastui alzheimeriin ja jos joku epäili mitään tai kyseenalaisti hänen muistiaan tai toimiaan, vastasi riitaisesti. Asiat jäivät siihen, kunnes ei onnistunut veemäisen minian kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukkoontuminen on alkanut... Otan osaa. Monelle miehelle se on kokonaan uusi teini-ikä.
#miesvihanäkyväksi
Eikö se omalla kohdallasi vielä näy tarpeeksi? Kuinka paljon vakuutteluja tarvitset?
Ja sitten käytiinkin henkilöön. Vaikka kirjoitatte aina vain tiukka asiaa aiheesta.
Itse käyt henkilöön antamalla ymmärtää, että aloittaja on miesvihaaja.
Et halua ymmärtää aloituksen pointtia, kuinka jonkun käytös radikaalisti muuttuu, ja sitäkö ei saisi ihmetellä? Millainen ihminen heittää likaisia astioita kaappiin ja huudattaa musiikkia niin, että koko lähiö häiriintyy? Seuraavaksi varmaan juoksee alasti kylillä tai paskoo housuihinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muista ap arjen huumori.
Sen avulla asioita, vaikeitakin, helpompi käsitellä
Huumorilla ei tarvitse suhtautua siihen että mies kohtelee sinua huonosti ja alentavasti.
Miten miesten kannattaisi suhtautua siihen että naiset puhuvat heistä paskaa internetissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukkoontuminen on alkanut... Otan osaa. Monelle miehelle se on kokonaan uusi teini-ikä.
#miesvihanäkyväksi
Eikö se omalla kohdallasi vielä näy tarpeeksi? Kuinka paljon vakuutteluja tarvitset?
Ja sitten käytiinkin henkilöön. Vaikka kirjoitatte aina vain tiukka asiaa aiheesta.
Itse käyt henkilöön antamalla ymmärtää, että aloittaja on miesvihaaja.
Et halua ymmärtää aloituksen pointtia, kuinka jonkun käytös radikaalisti muuttuu, ja sitäkö ei saisi ihmetellä? Millainen ihminen heittää likaisia astioita kaappiin ja huudattaa musiikkia niin, että koko lähiö häiriintyy? Seuraavaksi varmaan juoksee alasti kylillä tai paskoo hou
Noin, sinäkin siinä vähän keksit mitä mies tekee seuraavaksi. Näin ne teidän miesvihaketjut etenee.
Vierailija kirjoitti:
Alkava muistisairaus ?
Otsalohkodementia? Ei kuitenkaan puhu rivoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkava muistisairaus ?
Otsalohkodementia? Ei kuitenkaan puhu rivoja?
Mikä on pätevyytesi pohtia diagnooseja?
Näin miehenä, kuulostaa keski-iän kriiseilyltä... Syy voi olla hormoneissa tai muualla... Ihan samanlaista sekoamista tapahtuu osalla naisista.
Huonot uutiset on, että tätä se on sitten seuraavat 5-10 vuotta. Ja tilanne voi pysyä samanlaisena tai paheta hurjasti (karkaa metsään, ostaa ferrarin, alkaa irtosuhteisiin tai päätyy aineisiin).
Jos yrität toista muuttaa, homma päätyy eroon. Jos et hyväksy toisen uusia tapoja, homma päätyy eroon. Ero voi käydä myös vaikka olisit maailman täydellisin puoliso.... Kun ihminen kriiseilee, vika on aina kaikissa muissa. Vasta kun kriisi on ohi, voi henkilö nähdä oman roolinsa siinä.
Paras ja itse asiassa ainut ratkaisu on se, että otat vastuun omasta elämästäsi ja onnestasi, ja annat miehesi täysin vapaasti käydä läpi kriisiään. Jos leikkuulauta häiritsee, ostat itsellesi toisen jne. Jos haluat häntä lähentyä, lähde "mukaan sekoilemaan" ja ryhdy tanssimaan hänen bassonjytkeessä.
Myös pariterapiassa käymistä yksin kannattaa harkita, sillä tilanne tulee aivan varmana olemaan iso vastamäki. Eroaminen ei helpolla kannata, sillä vuosikymmenenkin vastamäki on vain lyhyt pätkä pitkässä elämänmittaisessa tarinassa.
Vierailija kirjoitti:
En ole mitenkään tarkka, mutta en nyt ehdoin tahdoin halua mitään ruokamyrkytystäkään. Imuroin ehkä kerran kahdessa viikossa, vaikka talossa koira. En siis mielestäni ole ylisiisti.
Yritin siis sanoa, että mies on alkanut monessa arkisessa asiassa toimimaan eri tavalla kuin ennen. Tyyliin hampaitaan pesee silloin tällöin, suihkussa käy kerran viikossa jos silloinkaan - voitte vain arvata, että tuollaiseen mieheen ei ole kiinnostusta tutustua uudelleen.
Ap
Taitaa olla niin, että haet täältä tukea avioerolle? Kannattaa siinä tapauksessa vain laittaa paperit vetämään. Ei se asia täällä kummene. Jos äijä ei enää ole mieleinen, niin pistä vaihtoon. Tosiasia kuitenkin on, että ihmiset muuttuvat. Kukaan meistä ei ole 10-20 vuoden päästä sama ihminen. Asioita tapahtuu ja kypsymisen myötä voi kypsyä myös kumppaniin. Jos toinen muuttuu, niin hän muuttuu. Jos se ei sinulle passaa, niin silloin on parempi valita se oma polku. Ei sen kummenpaa.
Täällä on ollut hyviä arvioita siitä, mikä voi olla pielessä. Juurikin nepsyn väsyminen, keski-ikä ja ilmeinen aivojen rapistuminen veivät oman mieheni huonoon kuntoon ja avioliiton hautaan. Oireet olivat samoja, niitä oli perheessä ja suvussa muillakin. Hän ei hoitanut itseään ajoissa kuntoon. Ympäristön aiheuttamat stressin aiheet kasautuivat. Uni oli huonoa kuorsaamisen vuoksi.
Suvussa on keskittymishäiriöitä, luonteen ongelmia, ilmeistä autismikirjoa ja muuta neurologista vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa että naiset ovat hoitoalalla. Diagnooseja sataa.
Kukaan ei ole toistaiseksi ehdottanut että nainen itse olisi voinut omalla toiminnallaan vähänkään vaikuttaa hankalan tilanteen kehittymiseen.
100% miehen vika, tai miehessä on fyysistä vikaa. Naisessa ei ole mitään vikaa, koska se olisi mahdotonta.
No eihän nainen voi tietää jos toinen ei uskalla sanoa mistä kenkä puristaa. Arvailuahan kaikki on loppuun saakka jos aikuinen ukko ei saa suutaan auki vaan odottaa että nainen osaa lukea ajatuksia. Saisi odottaa sitten kauan. Nainen kyllästyy varmasti ja lähtee jos pitää vuosia sietää ja yrittää arvailla. Yleensä siinä eroshokissa mieheltäkin ne puhelahjat löytyy, tosin ei vaimon edessä vielä sittenkään vaan kavereiden kanssa.
Minkä ikäinen ap olet? Onko menopaussisi jo ohi?
Koiraparan korvat, jo on ollut paikalla kuuntelemassa jytkettä.
Meillä tuollainen oli lopun alkua. Mies alkoi hölmöillä mitä oudoimmissa asioissa, esim. pudotti kerran käytetyn suodatinpussin keskelle keittiön lattiaa, huomasi sen kyllä, mutta jätti sotkut tyytyväisenä siihen. Ei yhtäkkiä osannut ruokaakaan tehdä. Jätti jääkaapin oven toistuvasti sepposen selälleen yöksi, märät pyykit koneeseen ja kerran koirankin ulkoiluttamatta ennen töihinlähtöä, vaikka oli luvannut sen tehdä. Kaikkea tällaista omituista sekoilua. Olen pitkäpinnainen ihminen, mutta tuosta koiran kohtelusta suutuin ihan tosissani.
Toki isompiakin ongelmia alkoi ilmetä, mutta näillä käsittämättömillä jutuilla oli arkeen yllättävän iso vaikutus. Kun yritin ottaa puheeksi ja kysyä mikä on hätänä, mies poistui paikalta sanomatta mitään.
Selvästi tavoitteena oli saada minut hermostumaan ja tekemään päätös erosta, kuten lopulta teinkin. Tässä tapauksessa ei ollut kyse viidenkympin kriisistä, mutta jälkeenpäin keskustellessa olen ymmärtänyt, että miehellä oli aika paljon muita haasteita ja epävarmuutta tulevasta, minkä sitten kanavoi parisuhteeseemme, kun ei muutakaan voinut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesparka... hänellä on nyt hormoneista sekaisin oleva puolisko jolla on menopaussi päällä. Me kaikki muistamme varmasti äitimme käytöksen ja kuinka pohdittiin (kaikessa hiljaisuudessa) kuinka isä kestää tuon kaiken.
Raivostuu silmittömästi: sanoo vaimeasti "älä kulta viitsi"
Soittaa musiikkia täysiä: peittää juuri ja juuri miehen hengityksen äänen
Kyllästyneen näköinen: on kyllästynyt naisen saneluun kaikessa
Ei osallistu: jos hän ehdottaa jotain, nainen vain dissaa miestä ja tekee pilkkaketjun suomen suosituimmalle miesvihapalstalle
Tässä ehkä yksi tyhmimmistä palstalla nähdyistä kommenteista.
Syrjäytynyt paskoissaan lilluva peräkammarinpoika muistelee lapsuuttaan riitojen täyttämässä perheessä.
eli os
Osuin oikeaan. Naisvihaaja. Hylätty, likainen tursake, juntti ja hölmö, ei ihmekään, että sinulle nauretaan. Kukaan ei huoli, ikuisesti yksin, vain katkeruus seurana. Ja sitähän pitää purkaa etsimällä naisvaltaiselta palstalta kanava, jonne tulla huutelemaan miesvihasta. Ankeeta on surkea elämäsi.
Riuduin vastaavassa suhteessa useita vuosia. Sitten totesin, että oma onni on omissa käsissä, joten jätin parisuhteen ja päivääkään en ole katunut muuta kuin sitä, että olisi pitänyt lähteä jo paljon kauemmin. Ei se siitä nimittäin paremmaksi olisi muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Näin miehenä, kuulostaa keski-iän kriiseilyltä... Syy voi olla hormoneissa tai muualla... Ihan samanlaista sekoamista tapahtuu osalla naisista.
Huonot uutiset on, että tätä se on sitten seuraavat 5-10 vuotta. Ja tilanne voi pysyä samanlaisena tai paheta hurjasti (karkaa metsään, ostaa ferrarin, alkaa irtosuhteisiin tai päätyy aineisiin).
Jos yrität toista muuttaa, homma päätyy eroon. Jos et hyväksy toisen uusia tapoja, homma päätyy eroon. Ero voi käydä myös vaikka olisit maailman täydellisin puoliso.... Kun ihminen kriiseilee, vika on aina kaikissa muissa. Vasta kun kriisi on ohi, voi henkilö nähdä oman roolinsa siinä.
Paras ja itse asiassa ainut ratkaisu on se, että otat vastuun omasta elämästäsi ja onnestasi, ja annat miehesi täysin vapaasti käydä läpi kriisiään. Jos leikkuulauta häiritsee, ostat itsellesi toisen jne. Jos haluat häntä lähentyä, lähde "mukaan sekoilemaan" ja ryhdy tanssimaan h
Mua kiinnostaisi tietää, tuleeko tätä keski-iän kriisiä myös ilman hormonitoiminnan muutoksia? Se kuitenkin muuttuu kaikilla. Mulla on hormonikorvaushoito onneksi, enkä kriiseile, mutta kaikillahan sitä ei ole mahdollista käyttää rintasyöpäriskin tai veritulppariskin tms. takia. Vielä nykyäänkin tk-lääkärit eivät yleensä ymmärrä naisten vaihdevuosista mitään, miesten varmasti vielä vähemmän. Monet naiset ja varmasti myös miehet eivät hoksaa yhdistää oireiluaan vaihdevuosiin. Se kun voi olla paljon muutakin kuin kuumia aaltoja ja niitä edes kaikille tule. Lisäksi se voi alkaa jo 40v. kieppeillä.
Miesvihaaja. Hylätty, likainen tursake, juntti ja hölmö, ei ihmekään, että sinulle nauretaan. Kukaan ei huoli, ikuisesti yksin, vain katkeruus seurana. Ja sitähän pitää purkaa etsimällä naisvaltaiselta palstalta kanava, jonne tulla huutelemaan naisvihasta. Ankeeta on surkea elämäsi.
--
Ymmärrän hyvin että katselet peiliin tuota vuodatusta kirjoittaessasi. Toivottavasti se auttaa sinua jaksamaan.
Vierailija kirjoitti:
En ole mitenkään tarkka, mutta en nyt ehdoin tahdoin halua mitään ruokamyrkytystäkään. Imuroin ehkä kerran kahdessa viikossa, vaikka talossa koira. En siis mielestäni ole ylisiisti.
Yritin siis sanoa, että mies on alkanut monessa arkisessa asiassa toimimaan eri tavalla kuin ennen. Tyyliin hampaitaan pesee silloin tällöin, suihkussa käy kerran viikossa jos silloinkaan - voitte vain arvata, että tuollaiseen mieheen ei ole kiinnostusta tutustua uudelleen.
Ap
Vähän samaa meilläkin, paitsi mies on rapiat 70-v . Pitää huolehtia kuin lapsesta, ja kuvittelee että passaan, mutta skarppi hän on,ei siis unohtele tahattomasti asioita. Tullut kai itsekkäämmäksi ...voisi kai leikillisesti sanoa että semmosia nuo miehet on.