Kuu on nyt allegrassa, asiaa kuusta ja horoskoopeista yms taikapaskasta.
kuu on allergrassa eli saattaa aiheuttaa vesimiehille
ja jousimiehille tiehyissä jomotusta.
Tähän on loitsukin. Menee kuitenkin ohitse. Oma vuoden ikäinen lapsemme alkoi heräilemään klo 5 aikaan vaikka on jo nukkunut 7kk koko yön hyvin.
Eli kuu on allegrassa.
Kommentit (30)
Jotta kuu nostaa henget maasta ja tuo heidät vierailemaan ikkunalaudalle. Siten koko koti saa onnen.
Näinä aikoina pitää laittaa kuivattuja ruusuja tyynyn alle. Se pitää paholaisen loitolla. Olen myös ripustellut valkosipulia ovenpieliin.
Vanha perinne, jos perheessä on vesimiehiä tai jousimiehiä.
mutta kiinnostaa, joten kertokaa lisää!
Kippoon asettelimme käpyjä ja lyhteiden hiluja. Myös pakkasesta otin puolukoita koristeluun helmikuun kunniaksi.
Asetamme lahjan tallin ullakolle onnea tuomaan!
Tänä vuonan on ollutkin oikein hyvä kuu.
Ihmiskunta on ollut hyvin ahne pitäessään vehnänjyvät itsellään tai polttaessaaan niitä uunissa.
Kukaan ei muista allegran kuuta ja monia henkiä, jotka ilmestyvät keväisin luonnosta. Mmm nämä henget herättävät karhutkin ylös. Tiede on yrittänyt selittää karhujen talviunesta, joka on puppua. Karhu saa aina uuden elämän hengen astuessa Otson vartaloon.
Siileillä sama. Mitään horrosta ei ole. Henkimaailma ptää edelleen yhtä allegran kuu on jokavuotinen ilmestys.
Kuu on allegrassa eli yläkuu
Yläkuu = kasvava kuu = aika uudesta kuusta täysikuuhun
Alakuu = vähenevä kuu = aika täydestä kuusta uuteen kuuhun
Täysikuu oli viime torstaina eli nyt on alakuu.
En tiedä mikä on allegra, mutta yläkuu se ei ole ainakaan tässä merkityksessä, minkä minä tiedän.
Kuu on allegrassa eli yläkuu
Yläkuu = kasvava kuu = aika uudesta kuusta täysikuuhun
Alakuu = vähenevä kuu = aika täydestä kuusta uuteen kuuhunTäysikuu oli viime torstaina eli nyt on alakuu.
En tiedä mikä on allegra, mutta yläkuu se ei ole ainakaan tässä merkityksessä, minkä minä tiedän.
Eli meillä näin täälä. En tiedä varmuudelta missä tuon yläkuun väittäjän olinpaikka on.
Nyt on kylmä ja tontuillakin on kylmä. Etenkin jousimiesten olisi hyvä leppyytellä henkiä näinä aikoina. Vesimiesten tulisi vältellä suututtamasta henkiä, sillä muutoin sairaus tai onnettomuus voi viedä hautaan.
Henkien leppyyttely on siis hyvin ajankohtaista nyt.
koska sijainti maapallolla ei käsittääkseni vaikuta siihen, miten kuu näkyy maahan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuun_vaiheet
Kuu on allegrassa eli yläkuu
Yläkuu = kasvava kuu = aika uudesta kuusta täysikuuhun
Alakuu = vähenevä kuu = aika täydestä kuusta uuteen kuuhunTäysikuu oli viime torstaina eli nyt on alakuu.
En tiedä mikä on allegra, mutta yläkuu se ei ole ainakaan tässä merkityksessä, minkä minä tiedän.
Eli meillä näin täälä. En tiedä varmuudelta missä tuon yläkuun väittäjän olinpaikka on.
Hirveää hippipaskaa o_O :(
Hirveää hippipaskaa o_O :(
Tiede ei ole todistanut horoskooppeja tai henkimaailmaa vääräksi. Tiede on vielä lapsenkengissä.
Patonki vai peltomyyrät? Kissa pyytänyt liudan peltomyyriä. Patonki vai jäiset peltomyyrät hiidelle? Onko kokemusta? Rakkaustaioissa?
Kävin äsken tämän ketjun innoittamana tekemässä taijia kansalaisopiston pohjalta. Kyllä oli taivaallista. Kuussa on sitä jotakin.
Hiidelle viedään lahja. Kun kuu on allegrassa, on mahdollisuus toivoa tulevalta vuodelta hyvää satoa tai miesonnea. Nyt olisi hyvä aika hedelmöityä. Muistakaa kuivattu ruusu tyynyn alle. Mieluiten viime juhannukselta kerättynä. Ruusua voi myös juoda ja polttaa suitsukkeina, ennen yhdyntää.

Hiihdimme ja veimme hiidelle naudanlihaa ja vehnäjauhoja. Joimme kaakaot ja söimme laskiaispullat. Tein kaksi loitsua ja lähdimme takaisin kotiin saunomaan.
Tämä on jo vanha perheperinne meillä.
Meillä luetaan näinä aikoina kalevalaa ja leikimme perinteisiä leikkejä ja laulamme vanhoja lauluja.
Perinnettä on jatkettu 1800-luvun lopulta asti, tietoisesti mieheni suvun puolelta. Oma sukuni ei tunne "kuu on allegrassa" aikaa.
Meillä on naapurissa tuttavaperhe, jotka vietävät hiljaista aikaa perheensä kesken, kuten mekin. Olivat myös jättäneet hiidelle tuohikkaat ja suolatikkuja. Meidän isäntä vei lampaan.
Tietääkseni vain pieni osa väestöstä viettää enää kuun päiviä. Kuulin että noin 11%. Kun vielä sotien aikaan sitä vietettiin 45%. Tämä on ehkä sitä puhtainta karjalaa. Mitä olla voi. Muistakaa äänestää persuja.
Myös iho turpoaa helposti.