Omaishoitajuus ei kannata

Mä olen kieltäytynyt omaishoitajuudesta. Eli seuraus on se, että toimin omaishoitajan asemassa ilman korvausta, ja riitelen hallinto-oikeudessa palveluista. Vammaispalveluiden mielestä vaikeasti kehitysvammaiselle yläasteikäiselle lapselle riittää "normaali vanhemmuus". Tarvitsee vanhempansa tukea "kuten muutkin ikäisensä lapset". Kuka selittäisi sosiaalityöntekijälle, että yläasteikäisen jatkuva ohjaaminen tai vaipanvaihto ei ole normaalia vanhemmuutta? Olen yrittänyt selittää, mutta ei mene perille. Saa nähdä ymmärtääkö edes hallinto-oikeus tätä. Myös palveluasumiseen tehtiin kielteinen päätös. Hyvinvointialueen linjauksen mukaan vaikeasti kehitysvammainen yläkouluikäinen ei ole vaikeavammainen, vaan tarvitsee normaalia vanhemmuutta kuten muutkin ikäisensä nuoret.

Ei se raha siinä pääasia olekaan.

Eikä edes pitäisikään...

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kieltäytynyt omaishoitajuudesta. Eli seuraus on se, että toimin omaishoitajan asemassa ilman korvausta, ja riitelen hallinto-oikeudessa palveluista. Vammaispalveluiden mielestä vaikeasti kehitysvammaiselle yläasteikäiselle lapselle riittää "normaali vanhemmuus". Tarvitsee vanhempansa tukea "kuten muutkin ikäisensä lapset". Kuka selittäisi sosiaalityöntekijälle, että yläasteikäisen jatkuva ohjaaminen tai vaipanvaihto ei ole normaalia vanhemmuutta? Olen yrittänyt selittää, mutta ei mene perille. Saa nähdä ymmärtääkö edes hallinto-oikeus tätä. Myös palveluasumiseen tehtiin kielteinen päätös. Hyvinvointialueen linjauksen mukaan vaikeasti kehitysvammainen yläkouluikäinen ei ole vaikeavammainen, vaan tarvitsee normaalia vanhemmuutta kuten muutkin ikäisensä nuoret.

 

Miten ihmeessä tuollaisten päätösten tekijä nukkuu yönsä? Hirveää. Voimia kamppailuun!

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kieltäytynyt omaishoitajuudesta. Eli seuraus on se, että toimin omaishoitajan asemassa ilman korvausta, ja riitelen hallinto-oikeudessa palveluista. Vammaispalveluiden mielestä vaikeasti kehitysvammaiselle yläasteikäiselle lapselle riittää "normaali vanhemmuus". Tarvitsee vanhempansa tukea "kuten muutkin ikäisensä lapset". Kuka selittäisi sosiaalityöntekijälle, että yläasteikäisen jatkuva ohjaaminen tai vaipanvaihto ei ole normaalia vanhemmuutta? Olen yrittänyt selittää, mutta ei mene perille. Saa nähdä ymmärtääkö edes hallinto-oikeus tätä. Myös palveluasumiseen tehtiin kielteinen päätös. Hyvinvointialueen linjauksen mukaan vaikeasti kehitysvammainen yläkouluikäinen ei ole vaikeavammainen, vaan tarvitsee normaalia vanhemmuutta kuten muutkin ikäisensä nuoret.

Olen omaishoitaja ja tein myös hallinto-oikeuteen kantelun. Ne tekivät vain laillisuusperusteisen päätöksen eivätkä käsitelleet lainkaan tarkoituksenmukaisuutta. Eli toisin sanoen, ei siellä mietitty asiaa muuta kuin siltä kannalta, oliko päätöksen tehneellä laillinen oikeus tehdä päätös. 

Kokeile vielä muistutusmenettelyä kuntaan. 

Karmealta kuulostaa. Pelolla tuota luen, kun samalla olen huolissani, että onko puolisolla alkava muistisairaus (vielä sellaista laatua, joka ennen muistin menoa voi muuttaa luonteen aika ikävällä tavalla, monilla menee taha-asiat ihan rempalleen jo ennen diagnoosin ssantia) että millaiseen vankilaan päätyy, ja väkisin joutuu toimimaan hoitajana, pystyi tai ei. Eroko on tosiaan aiunut pelastuskeino?! Kuka sitten miehestä pitää huolta???

Eihän kukaan ole omaishoitaja siksi, että kuvittelisi sen olevan kannattavaa.

Ei vaan siksi, kun on pakko tai pitää sitä velvollisuutena.

Omaishoitajaksi ryhdytään rakkaudesta ja/tai velvollisuudentunteesta, ei rahan takia.

Mulla kyllä kannatti. Olin kehitysvammaisen lapseni omaishoitaja siihen asti kun muutti 20 vuotiaana asuntolaan.

Kävin töissä normaalisti ja sain omaishoitajantuen siihen päälle. Viimeisinä vuosina se oli 600e/kk. Lapsi sai viellä 16v alkaen eläkettä ja maksoin niillä hänen kulunsa.

Mikä mielestäsi olisi vaihtoehto? 

Tuttu joutui irtisanoutumaan töistä. Kehitysvammaiselle aikuiselle pojalle tarjottiin asumispaikka jostain helvetin kaukaa.

Vierailija kirjoitti:

Omaishoitajaksi ryhdytään rakkaudesta ja/tai velvollisuudentunteesta, ei rahan takia.

Pelkällä rakkaudella ei elä. 

Olin lähes 20 vuotta vaikeavammaisen poikani omaishoitaja. Ei tullut mieleenikään jäädä pois töistä. Poika oli koulussa + iltiksessä ja myöhemmin päivätoiminnassa työpäiväni ajan. Oma pääkin kesti paljon paremmin, kun oli muutakin tekemistä. Nyt poika asuu hoitokodissa , saa hyvää hoitoa (muutkin osaavat kyllä hoitaa) ja itselläni on uusi elämänvaihe.