Mä muistan ponnistuskivun tarkalleen, muistatko sinä?

Näin jopa viime yönä unta synnytyksestä ja hätkähdin hereille luultuani olevani oikeasti synnytyssalissa :D Toivottavasti en huutanut ääneen...



Ja synnytys oli helpohko ja ilman kivunlievitystä, koska epiduraalia ei ehditty laittaa. Mutta muistan elävästi miten tunsin repeäväni (niinkuin kävikin, ei pahasti kuitenkaan)... Onneksi kuitenkin aika kultaa muistot ja jos vielä lapsen saamme, olen unohtanut autuaasti vähäisenkin kivun :)

Mulla ei kipuun liity kauhua. Ihmettelen vaan kun muistan sen tarkalleen.



T: Ap



PS Onnea vauvasta :) Mun vauva on "jo" vuoden.

mulla ponnistusvaihe kestänyt aina tosi vähän aikaa...ja ehkäpä epiduraalikin vielä vaikuttanut tuntoon. Muistna toki silti sen kun tuntuu että alapää repeää...,

Minusta ponnistuskipu oli jotain kamalaa, avautumisvaihe ei ollut MITÄÄN siihen verrattuna.



Nytkin huusin suoraa huutoa, että "ottakaa herranjumala se vauva pois", kun ponnistaminen sattui ihan p**keleesti. Onneksi ponnistusvaihe kesti nyt toisessa synnytyksessä vain 6 min.

t. Neljän äiti

Muista ponnistuksen kipua. Avautumisvaiheen kivut ja ponnistustarpeen muistan kyllä erittäin hyvin,vaikka ihan siedettävää kipua sekin oli.

Kyllähän se kivuliasta oli, mutta en sitä kipua muista. Eka meni lopulta sektioon, toisen lapsen kanssa tarvittiin imukuppia, kun olin miltei pari tuntia ponnistellut. Oli helpotus saada vauva lopulta ulos... Kipu oli kova, mutta ei sitä enää nyt muista.

Vähän ahdistavalta siinä kohtaa, kun pää on juuri putkahtamassa ulos, yleensä siinä vaiheessa karjaisen, että "ottakaa se ulos!", mutta muuten ponnistaminen on vain helpottavaa. Vähän kuin karmean ripulinpidättelyn jälkeen pääsisi pöntölle.

Kunhan kyselin, että muistaako muut. Mielestäni on kiinnostavaa, että miksi joku muistaa ja toinen ei. Samoin se ihmetyttää, että miksi muistan sen vain yhdestä synnytyksestä.

T: Ap

Miksi ihmeessä pitäisi? t. Neljän äiti

muistan liiankin hyvin!

siksipä kolme muuta tulikin sektiolla!

vain kerran, vaikka olen kaikki kolme vauvaani synnyttänyt ilman epiduraalia. Polttavaa tuskaa tunsin ainoastaan kolmannessa synnytyksessä, muulloin en. Syytä tähän en ole keksinyt. Ja siis todellakin muistan tunteen, auh!

Synnytyksestä neljä vuotta.

Mulla oli tajuttomat tuskat molemmissa synnytyksissä. Käynnistetty, imukuppi, jumitus, hapenpuute, väkisin repiminen ulos, eppari + repeämät, ihan tajuton tuska. Olisin ampunut itseni jos olisin voinut.



En pystynyt ottamaan edes kierukkaa synnytysten jälkeen kun kukaan ei saa koskea alapäähäni.

koska vauva ei laskeutunut. Minkäänlaista ponnistamisen tarvetta en myöskään koskaan kokenut...

Mutta en onneksi niin tuoreesti. Tässä kolmannessa synnytyksessä juuri se ponnistus tuntui niin ikävältä vaikka toisaalta siis helpottavalta kun tietää että kohta se on ohi.



Muistan kyllä kun monta päivää synnytyksen jälkeen olin ihan "itsesäälissä" tippa linssissä aina kun vaan ajattelin mitä jouduin kestämään. Ja oikeasti ei siis tapahtunut mitään dramaattista, nopea ponnistusvaihe enkä revennyt edes. Mutta jotenkin tuntui tällä kertaa siltä että olisin halunnut että joku(mieheni) olisi paijannut ja pitänyt hyvänä ja kehunut miten reipas ja mahtava olin kovista kivuista huolimatta.



Ekan lapsen jälkeen oli sellainen "voittajafiilis" että mä pystyin siihen. Tokan jälkeen en muista mutta nyt tuntui että kaikki suhtautui niin että toi "emäntä" on tehnyt niin monta jo ettei toi kolmas tunnu missään...

Ensimmäisessä synntyksessä en tuntenut niin kovaa kipua epiduraalin takia, mutta ponnistus kesti kaksi tuntia. Toinen synnytys meni ilokaasulla, joten tunsin ponnistuskivun täysillä. Muistan, vaikka tyttö jo kahdeksan. Onneksi kaksi lasta riittää.

ja odotan nyt toista vauvaa. Ensimmäinen syntyi imukupilla vauvan pään poikkeavan asennon takia. Sain epiduraalin, mutta koin, että se ei auttanut. Supistukset olivat kovimmillaan oikeasti kovaa kipua, mutta kuitenkin siedettäviä. Ilokaasua vedin todella intensiivisesti, siitä tuli humalainen olo ja se auttoi. Jostain syystä en tuntenut ponnistusvaiheessa varsinaista kipua lainkaan, mutta todella tukalan painontunteen ja erittäin voimakkaan ponnistuspakon. Olin luullut, että vauvan pään syntyessä tuntisin nimenomaan kovaa repivää kipua. Aina kun synnytyslääkäri alkoi vetämään vauvaa imukupilla ja ponnistin samalla minkä pystyin, ajattelin, että kohta sattuu valtavasti, mutta niin ei käynyt. Olotila oli kyllä todella tukala sen painontunteen takia.



Nyt odotan toista synnytystä. Tiedän, että synnytyksestä selviää aivan hyvin eikä muutaman tunnin tukala olo merkitse mitään verrattuna siihen, että saimme aivan ihanan vauvan. Toivon todella, että saisin synnyttää vauvamme alakautta.

mulla oli kyllä epiduraali mutta avautumis vaihe oli erittäin pitkä ja epiduraalin vaikutus lakkasi sopivasti juuri ennen ponnistusvaihetta. En halunnut epiduraalia lisää, koska halusin ponnistaa niin että tunto tallella.

Viimeinen puolituntia ennen ponnistysta olikin ihan mielettömät supistuskivut mutta siitäkin vielä voimakkaammin jäänyt mieleen se ponnistuksen tarve, kun ei vielä saanut ponnistaa.



Itse ponnistusksesta muistan kyllä hetken kun vauvan pää tuli ulos, silloin itsekin tajusi lopettaa ponnistamisen ja antaa vauvan pään tulla hitaammin läpi.

Kätilökin silloin sanoi, että nyt älä ponnista niin hän saa tuettua välilihaa, eikä tarvitse epparia.

Kyllähän se polte sattui, niin että huuto tuli, mutta se helpotuksen tunne oli valtava kun lapsi lopulta solahti ulos.

Ja kaikki kivun tunteet katosi samantien kun sai pienen rinnalle.

Synnytys oli pitkä ja vaikea mutta kuitenkin sanoisin sitä ennenmin voima- kuin kauhukokemukseksi :)



Niin ja vauva on nyt reilun vuoden.

Esikoinen syntyi sektiolla ja kyllä vaikka alatie synntys olikin kivuliaampi niin silti sen valitsisin mielummin. se pitkä ensikontakti vauvan kanssa oli kaiken tuskan arvoinen.

synnytyksestä vajaa 2kk.

Mulla vaikutti puudutus hyvin :) ainoastaan muistan sen kohdan kun vauvan pää tuloillaan ja kätilö pyytää hetkeksi lopettamaan ponnistamisen. Silloin tuntui ikävää painetta mutta kipua ei ollenkaan.

mutta muistan kyllä tunteen kuin olisi ummetus ja valtava kova pökäle tulossa, se valtava paineen tunne kun vauvan pää oli tulossa ulos.