hankala tilanne ystävän kanssa..
Olen hänen 1vee poikansa kummitäti ja aina ollut heitä varten olemassa, tarjoutunut monesti hoitamaan poikaa, kun ystävän on ollut vaikeaa pyytää, mutta on ollut uuvuksissa. Olen yrittänyt tolkuttaa hänelle sitä, että pojalla on hyvät oltavat, eikä tarvitse soimata itseään, jos ei aina jaksa arkea (hän on yksinhuoltaja). Heitä on koeteltu niin lapsen isän kuin yhteiskunnankin puolelta ja nyt joku oli tehnyt lastensuojeluilmoituksen. Ystäväni kysyi minulta, olenko minä tehnyt sen. Loukkaannuin tästä, vastasin vaan, että en todellakaan ole. Emme ole olleet yhteydessä sen jälkeen, enkä tiedä mitä minun pitäisi tehdä.. En tiedä ymmärtääkö hän, että olen loukkaantunut tuosta epäilystä vai odottaakohan hän vaan, että otan yhteyttä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan..
Kommentit (12)
Ja kaverisikin varmaan tietää sen, häpeää, eikä siksi uskalla ottaa yhteyttä sinuun.
Sinuna minä antaisin anteeksi, mutta en laksisisi juttua maton alle vaan sanoisin suoraan että vähän loukkaannuin juuri sen takia että haluan olla hänen tukenaan enkä häntä vastaan. En tee asioita hänen selkänsä takana, vaan juttelen hänen kanssaan ensin itse jos minusta tuntuu että perheessä tarvitaan jotain yhteiskunnan apua.
että hän edes epäilee, että olisin voinut tehdä hänestä ilmoituksen. Olemme olleet vuosia ystäviä ja minä olen juuri se, joka on hänen egoaan äitinä pönkittänyt.
ap
Mutta meinaatko päästä tuosta yli ja olla ystävä uudelleen?
Ja kaverisikin varmaan tietää sen, häpeää, eikä siksi uskalla ottaa yhteyttä sinuun.
Sinuna minä antaisin anteeksi, mutta en laksisisi juttua maton alle vaan sanoisin suoraan että vähän loukkaannuin juuri sen takia että haluan olla hänen tukenaan enkä häntä vastaan. En tee asioita hänen selkänsä takana, vaan juttelen hänen kanssaan ensin itse jos minusta tuntuu että perheessä tarvitaan jotain yhteiskunnan apua.
mutta korosta myös, että haluat yhä olla ystäväsi tukena. Voisin kuvitella, että ihminen, josta tehdään nimetön lastensuojeluilmoitus, joutuu todella miettimään, keneen enää voi luottaa, ja sellainen järkytys kyllä varamsti vie hetkeksi kyvyn nähdä loogisesti...
Mutta meinaatko päästä tuosta yli ja olla ystävä uudelleen?
Ei ystävyys tähän lopu, mutta en tiedä mitä tekisin nyt. Odotanko, että ottaa yhteyttä vai teenkö itse aloitteen.. Yleensä suhteessamme olen se, joka soittaa, mutta nyt on sellainen olo että saisi hänkin huomata tökeryytensä ja lähestyä.
ap
Nyt nielet ylpeytesi ja otat yhteyttä.
Mutta meinaatko päästä tuosta yli ja olla ystävä uudelleen?
Ei ystävyys tähän lopu, mutta en tiedä mitä tekisin nyt. Odotanko, että ottaa yhteyttä vai teenkö itse aloitteen.. Yleensä suhteessamme olen se, joka soittaa, mutta nyt on sellainen olo että saisi hänkin huomata tökeryytensä ja lähestyä.
ap
Ei ystäväsi ole tökerö, vaan hädissään ja heikko. Nyt nielet ylpeytesi ja otat yhteyttä.
Mutta meinaatko päästä tuosta yli ja olla ystävä uudelleen?
Ei ystävyys tähän lopu, mutta en tiedä mitä tekisin nyt. Odotanko, että ottaa yhteyttä vai teenkö itse aloitteen.. Yleensä suhteessamme olen se, joka soittaa, mutta nyt on sellainen olo että saisi hänkin huomata tökeryytensä ja lähestyä. ap
ystävän on varmasti todella paha olla, ja miettii, kuka ilmoituksen en tehnyt, mitä nyt seuraa jne. Etenkin kuin kerroit, että hänellä on ollut vaikeaa, niin ehdottomasti nyt luuri kouraan tai mene vaikka käymään, vie jotain pientä piristystä äidille ja kummipojallesi ja näytä, että sinä olet todellinen ystävä ja välität heistä molemmista!
Jos on vaikeaa ja rankkaa jo muutenkin, niin ei ihme että asiat alkavat paisua kärpäsistä härkäsiksi ja puuroutua päässä.
Sitä varmasti alkaa epäillä vaikka mitä vaikka kenestä.
Nyt ei auta muu kuin olla tukena.
Zemiä!
jos vastaava sattuisi omalle kohdallesi.. varmasti päässä pyörisi monenlaisia ajatuksia ja kysymyksiä myös siitä, että kuka ihme sen ilmoituksen /huolenilmaisun on sinne lastensuojeluun on tehnyt.
Ystäväsi tarvitsee nyt jos koskaan sinun tukeasi. Voithan sanoa hänelle, että loukkaannuit siitä, että hän epäili sinuakin, mutta että haluat edelleen olla hänen tukenansa.
Tsemppiä! :)
Nimim. Hädässä ystävä tunnetaan :)
Hän halusi vain tietää, oletko sinä todella hänen ystävänsä vai et.
jos aihetta on. sun ystäväsi kohdalla sitä ei taida olla, mutta joku on kuitenkin huolissaan. sinuna pohtisin hänenh kanssaan, miksi joku on saattanut tehdä sen, mutta jos heillä ei ole ongelmia niin yrittäisin saada hänet vakuuttumaan siitä, että hän hoitaa lastaan hyvin:)
Hän halusi vain tietää, oletko sinä todella hänen ystävänsä vai et.