Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Itku pääsi kun katoin tota synnytystä... :(
28.01.2011 |
Mulla on vaan yksi lapsi ja se piti leikata, syynä oli eteisistukka. Muuta vaihtoehtoa ei ollut.
Vieläkin, vuoden jälkeen, olen niin pettynyt, että itken kun näen "normaalin" synnytyksen. Tuntuu niin pahalta, siis tuntuu että olen jäänyt jostain todella tärkeästä paitsi. Mahaan sattuu kun tunne on niin kova.
Lapsi tuntui silloin heti alussa (ja välillä vieläkin) vieraalta eikä mulle tullut mitään rakastumisen tunnetta. Ei mitään...
Olisin niin halunnut kokea sen synnytyksen. Olin vielä nukutettuna leikkauksessa, joten mulla ei ole minkäänlaista kuvaa tapahtuneesta.
Tajuan järjellä ajatellen, että vaikka olisin voinut synnyttää normaalisti, niin voisin olla samassa jamassa vammojen ja ties minkä juttujen takia. Leikkauksesta paranin tosi hyvin.
Toista lasta ei ole näköpiirissä, lapsen isä jätti meidät vauvan ollessa kuukauden vanha ja alan olla jo aika vanha. Luultavasti, hyvin todennäköisesti tuo jää ainoaksi lapseksi.
Kommentit (18)
Niissä kaikki käy kuin strömsössä.
En ole nähnyt yhtään niin pahaa videota kuin minun synnytykseni oli.
Missä sellaista voisi katsoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Idiootit. Olisitte tyytyväisiä, että lapsenne on terve, ettekä vinkuisi tuollaisista tyhjänpäiväisistä asioista.
sain synnyttää vauvani alakautta ja että kaikki meni hyvin. Vauva syntyi imukupilla tarjontavirheen takia, mutta synnytys oli minusta aika helppo. Välilihan leikkaus tehtiin ja se oli arka viikon verran. Toivuin hyvin eikä nyt kohta vuosi synnytyksestä ole mitään vaivoja. Paikatkin palautuivat tosi hyvin parissa kuukaudessa. Nyt odotan toista vauvaa ja toivon hartaasti, että saisin synnyttää tämänkin vauvan alakautta.
mitä tunnet ja miten vaikeaa sinulle sectio on ollut. Todella surullista vielä kuulla että olette jääneet lapsen kanssa kahden.
En silti usko, että alateitse synnyttäneenä rakastaisit lastasi millään tavalla enemmän, olet vain jollain tavalla iskostanut päähäsi käsitteen että heikko side lapsesi ja sinun välillä johtuisi synnytystavasta. Oletko varma ettet kärsi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta tai muusta vastaavasta? Sinun kannattaisi hankkia ammattiauttajan apua jolle pääsisit juttelemaan todellisista tunteistasi.
Minulle on tehty myös sectio, joten en myöskään tiedä mitä on synnyttää alateitse. Olen silti äärettömän onnellinen että minulla on rakas tyttäreni, jonka alkuunsaaminen ei todellakaan ollut helppoa ja jonka syntyminen tähän maailmaan terveenä tuntui todelliselta ihmeeltä!
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja jaksamista lapsesi kanssa.
Saako niitä vammoja korjattua? Kauheasti kaikkea hyvää sinulle!
Saanko kysyä, millainen suhde sinulla oli lapseesi heti silloin vastasyntyneenä? Koitko jotain sellaista lapseen siinä hetkessä rakastumista?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen varma, ettei asia enää vaivaa sinua muutaman vuoden kuluttua.
Minä "sain" synnyttää alateitse, mutta imetys meni sitten totaalisen pieleen. Olin pitänyt itsestäänselvänä, että imetän vauvaani, mutta ensin iski rintatulehdus, ja sitten ei maitoa kertakaikkiaan vain alkanut herua, vaikka join kaikenmaailman maammateet ja sangolliset piimää...
Tämä oli minulle silloin niin kipeä asia, että nyt harmittaa että tuhlasin moisen murehtimiseen äitiyteni ensimmäiset kuukaudet.
Ja minullakin lapsi jäi ainoaksi, hän on nyt 7-vuotias.
Joten älä murehdi ap, nauti vauvastasi ja ole kiitollinen että saat olla äiti.
Jos olen IHAN rehellinen, niin olisin halunnut sen synnytyskokemuksen sen lapsen isän kanssa. (Ehkä jotenkin kuvittelen, että se olisi pitänyt meidät yhdessä...)
Ja koska suren sitä eroakin vielä, etsin syitä kaikkialta. Mutta silti olen ihan siihen noista omistakin syistä pettynyt.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voi olla, että myöhemmin joudutaan leikkaamaan. Henkisellä puolella haittaa myös, kun olisi niin kiva, kun kaikki olisi mennyt hyvin, eikä tarvitsisi miettiä, pahenevatko vaivat tulevaisuudessa.
Lapsen synnyttyä en kokenut sellaista rakastumisen huumaa, josta puhut. Itse asiassa olin puudutusaineiden vaikutuksen alaisena, eikä minulla ole kuin muistikuvan pätkiä. Alatiesynnytykseni ei ollut varmaan sellainen, jota sinä toivot! :) Olisin itsekin halunnut sellaisen hyvän, sikäli ymmärrän sinua.
Saako niitä vammoja korjattua? Kauheasti kaikkea hyvää sinulle!
Saanko kysyä, millainen suhde sinulla oli lapseesi heti silloin vastasyntyneenä? Koitko jotain sellaista lapseen siinä hetkessä rakastumista?ap
kokenut samoja tunteita kuin sinä ap, vieläpä samasta syystä. Toisenraskauden kanssa kävi samoin. Takana siis kaksi vaikeaa raskautta ja kaksi nukutettuna tehtyä sektiota.
Yhä harmittaa se, että en muista lasteni ensimmäisestä vuorokaudesta mitään. Kateutta tai katkeruutta kokematta jääneestä alatie synnytyksestä en enää kuitenkaan koe. Aluksi se oli kuitenkin kova pala, koska naiset tunnutaan arvotettavan synnytysten vaikeuden/synnytystavan mukaan.
Lapseni ovat nyt 5 ja 2 vuotiaat, eikä tämä koko synnytystapa asia vaikuta enää ajatuksiini tai tunteisiini mitenkään. Aika siis auttaa ap varmasti sinuakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saako niitä vammoja korjattua? Kauheasti kaikkea hyvää sinulle!
Saanko kysyä, millainen suhde sinulla oli lapseesi heti silloin vastasyntyneenä? Koitko jotain sellaista lapseen siinä hetkessä rakastumista?ap
synnytin, mutta silti en kokenut koko sairaalassaoloaikana mitään rakkauden tunteita. Rakkaus lapseen kasvoi pikkuhiljaa.
Mikä ihme siinä alakautta synnyttämisessä on niin kadehdittavaa? Pääasia, että syntyy terve lapsi. Mäkin itkin kun katoin tota ohjelmaa ja lähinnä siksi, että synnytys ahdistaa vieläkin, vaikkei se varmasti pahimmasta päästä ollutkaan. Rakkaus vauvaa kohtaan on kasvanut ajan kanssa käsittämättömiin mittasuhteisiin, mutta synnytyssalissa (tai edes ekojen päivien aikana) en sellaisia tuntemuksia kokenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saako niitä vammoja korjattua? Kauheasti kaikkea hyvää sinulle!
Saanko kysyä, millainen suhde sinulla oli lapseesi heti silloin vastasyntyneenä? Koitko jotain sellaista lapseen siinä hetkessä rakastumista?ap
synnytin, mutta silti en kokenut koko sairaalassaoloaikana mitään rakkauden tunteita. Rakkaus lapseen kasvoi pikkuhiljaa.
sama henkilö, jolta kysyit, mutta vastasinpa kuitenkin:)
ymmärrän niin hyvin sinua! Meillä toisen lapsen synnytys päättyi hätäsektioon ja näin vauvan ekaa kertaa vasta lähes 2 vrk ikäisenä (joutui teholle eri sairaalaan enkä pystynyt lähtemään sinne). Ekan vuoden jälkeen tunteet alkoi helpottaa, ja tulivat yleensä syntymäpäivän tienoilla pintaan. Nyt kun lapsi on 5-vuotias, niin tuskin mietin asiaa enää ollenkaan, ja olen myös päässyt asian yli.
Kysypä neuvolasta, voisitko jutella neuvolapsykologin kanssa asiasta, se voisi nopeuttaa asian käsittelyä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"hyvä" että muillekin on käynyt noin. :)
Itse en osaa arvottaa naisia synnytysten mukaan, kyse on vain minusta itsestäni. Tämä kuulostaa hullulta enkä osaa selittää sitä kunnolla, mutta mulla on jokin alkukantainen tarve synnyttää, kokea jotain sellaista, menipä se sitten syteen tai saveen.
Itsekästä, tiedän, tärkeintähän on se lapsi kuitenkin.
Harmi ettei sektioitu minuakin.
Ihmisillä nyt on tapana haikailla aina sen perään mitä ei saa/ole saanut ja se on melko naurettavaa kyllä.
Sinä et tiedä mitä se normaali synnytys voi pahimmillaan olla,jos tietäisit niin et todellakaan tahtoisi sitä kokea.
Sinä et tiedä mitä se normaali synnytys voi pahimmillaan olla,jos tietäisit niin et todellakaan tahtoisi sitä kokea.
koska oksennan ainakin henkisesesti oman synnytyksen muistolle. Kamalaa, järkyttävää. LUOJAN KIITOS sain lopuksi sektion ja luojan kiitos ei tarvi enää IKINÄ synnyttää. Jos ajattelenkin asiaa, tulee sellanen painostava tunne että olen turvassa sitten vasta kun vaihdevuodet on alkanu.
Sinä et tiedä mitä se normaali synnytys voi pahimmillaan olla,jos tietäisit niin et todellakaan tahtoisi sitä kokea.
koska oksennan ainakin henkisesesti oman synnytyksen muistolle. Kamalaa, järkyttävää. LUOJAN KIITOS sain lopuksi sektion ja luojan kiitos ei tarvi enää IKINÄ synnyttää. Jos ajattelenkin asiaa, tulee sellanen painostava tunne että olen turvassa sitten vasta kun vaihdevuodet on alkanu.
Alue: Aihe vapaa
Vaikea myös esim. lukea synnytystarinoita.
Kaikki ei saa kaikkea.