Vaikea sisarussuhde lapsena ja aikuisena
Kasvoin tunnekylmässä yrittäjäperheessä. Vanhemmat oli vähän iäkkäämpiä kun menivät naimisiin ja saivat lapsia. Koskaan minulle ei selvinnyt, olinko oikeasti se äidin unohtunut e- pilleri ja ei- toivottu vahinko. Joka tapauksessa vanhemmillani oli lapsia liikaa. Minä sain kaltoinkohtelua ja ihan suoranaista puutetta osakseni. En saanut koskaan omia vaatteita tai leluja tai yksinkertaisesti mitään. Kaikki oli sisarusten vanhoja. Nyt aikuisena minulla ei ole muistoa yhdestäkään ainoasta tavarasta, jonka olisin saanut vanhemmiltani. Vanhemmalla sisaruksella oli helpompaa ja hän oli erityisesti äidille se unelmalapsi. Hänellä oli harrastustavaroita ja hän sai rahaa harrastuksiin. Minä en saanut edes kyniä ja kumeja kouluun. Veljeni oli koko lapsuuteni ajan minua kohtaan julma kiusaaja. Hän lukitsi minua komeroon ja pahoinpiteli fyysisesti. Nyt aikuisena välit on vaikeat. Asiat on olleet vuosia unohduksissa, mutta minulla ne puskee nyt muiden elämän vaikeuksien mukana pintaan. En jaksa enää teeskennellä, että normaali lapsuusaika oli minun kohdallani totta. Aika usein vaikeissa lapsuuden oloissa sisarukset on tukeneet toisiaan ja vanhemmat lapset hoitaneet pienempiä. Meillä isoveli osallistui kaltoinkohteluun ja suorastaan halusi, että minulle tulee rangaistuksia vanhempien taholta. Onko muilla huonoissa oloissa kasvaneilla tällaista kokemusta? Miten pääsitte elämässä eteenpäin? Millaiset perhesuhteet teillä on aikuisena?
Tämä on sadas sun paska ruikutus aloitus.. Räi yksinäsi kurjuuttasi.. Odotat sairaasti jonkun ikäviä juttuja mässäiltäväksesi.. Hyi helvetti. 👿👿👿👿👿👿