Meille nuristaan lapsemme vuorokausirytmistä ja perheajan vähyydestä päiväkodissa
3 v lapsemme ei enää nuku päiväunia. Ei kotona eikä päiväkodissa. Lapsi nukkuu yönsä klo 19-7, nukahtaa ja herää itsenäisesti, on virkeä. Lapsi on päiväkodissa max. 8 tuntia päivässä, me vanhemmat vuorottelemme viennin ja haun kanssa niin, että lapsen päivä ei veny kohtuuttoman pitkäksi. Monella viikolla lapsi on päiväkodissa vain 4 päivää ja lapsella on lomia ympäri vuoden (kesällä reilun 3 viikkoa, muuhun aikaan vuodesta viikon mittainen loma 2-3 krt). Lomat ja vapaat vietämme lapsen kanssa, nähdään isovanhempia, ollaan kotona ja matkaillaan kotimaassa katsomassa sukulaisia.
Päiväkodissa harmitellaan, kun lapsemme ei nuku päiväunia. Päiväkodista on jo useamman kerran sanottu, miten lapsemme menee liian aikaisin nukkumaan illalla ja aika perheen kanssa jää vuorokaudessa liian vähäksi. Käytännössä meillä on arjessa usein tilanne, että lapsen kanssa ehditään viettää perheaikaa n. 2,5-3 tuntia. Emme juokse harrastuksissa, eikä ruutua katsota joka päivä. Ulkoillaan leikkipuistossa, tehdään pihatöitä/kotitöitä, luetaan kirjoja ja leikitään. Me emme itse ole nähneet tässä aikataulussa mitään ihmeellistä, mutta päiväkodissa asia närästää. Onko päivärytmimme jotenkin poikkeava vai onko päiväkodissa nyt jotenkin ikävä suhtautuminen tähän?
Kommentit (18)
Vierailija kirjoitti:
Pysyykö se 3v kuitenkin nukkarissa paikallaan? Ei siellä kukaan nukkumaan pakota.
Yleensä jaksaa pötkötellä sängyssä vajaan tunnin, lopun ajan haluaa lukea kirjoja, kuunnella satuja ja leikkiä. Nukkariaika on klo 11.30-14.00.
Ap
Niitä vaan ketuttaa se, kun lapsi ei nuku pitkiä päiväunia ja valvo sitten illalla myöhään kotona. Heillehän tuossa on enemmän töitä.
Meidän kuopus meni päivähoitoon vähän alle nelivuotiaana ja siellä sitten nukuttiin pitkät päiväunet vielä eskarissakin.
Käytännössä lapsi riekkui iltaisin ylhäällä melkein puolelle öin noiden päikkäreiden takia ja minä uuvuin ihan täysin, koska nousin kuitenkin ylös aina viideltä. Koululainen heräili kuopuksen takia ja oli väsynyt ja kuopus oli koko ajan väsynyt. Mies oli väsynyt. Ja loppujen lopuksi koko viikonloppu meni sitten univelkojen nukkumiseen ja rytmi sekosi vielä pahemmin.
En ymmärrä sitä pakkomiellettä päiväunista.
Ei kuulosta mitenkään poikkeavalta.
Lapsellanne on terve päivärytmi, jos hän ei ole väsynyt ja nukkuu yönsä hyvin. Tuohan on ideaalitilanne, että lapsella on päivärytmi kunnossa! Ei pienen lapsen tarvitse kukkua hereillä yömyöhään. Moni perhe olisi tuollaisesta päivärytmistä vain kateellinen. :)
Teidän lapsellahan on varmaan tavallista enemmän aikaa oman perheen kanssa! Harvalla on noin paljon lomia tai mahdollisuus pitää vajaata viikkoa edes toisinaan. Huoli pois tuon asian suhteen!
Siis 2,5 h päiväuniaika päiväkodissa? Aika oudolta kuulostaa. Ei kai monikaan 3v nuku kuin tunnin vaikka nukkuisikin päiväunet.
Tosi pitkä nukkariaika päiväkodissa!
Päiväkodille ei tippaakaan kuulu, miten te iltanne vietätte, ja monelta teillä mennään yöunille. Toiset ihmiset tarvitsevat luonnostaan vähemmän unta kuin toiset. Ihmisillä on myös luonnostaan erilaiset rytmit, jotkut aamuvirkkuja, jotkut iltavirkkuja. Tää on just tätä kun Suomessa on tasan yksi oikea virallinen tapa elää ja kaikki muu on outoa ja mukamas ongelma.
En ole ikinä kuullut että lapsi menisi nukkumaan jo klo 19. Oikeasti teillä ei jää aikaa lapselle arkena. Että ihan syystä sanovat, vaikka sinä kuinka käännät asiat omassa mielessä miten tahansa.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä kuullut että lapsi menisi nukkumaan jo klo 19. Oikeasti teillä ei jää aikaa lapselle arkena. Että ihan syystä sanovat, vaikka sinä kuinka käännät asiat omassa mielessä miten tahansa.
Onko sitä vanhemman ja lapsen välistä laatuaikaa jokaisen perheen pakko pakko pakko viettää just iltaisin klo 19-20? Eikö mihinkään muuhun ajankohtaan sijoittuva yhdessäolo käy?
Aika pitkältä nukkariajalta kuulostaa. En nyt ihan usko että siellä nukkarissa olisi pakko olla kaikkien se 2,5 h. Yleensä nukkarissa ollaan paikoista riippuen kaikki noin 30-60 minuuttia. Ja sitten ne jotka ei nuku pääsee muihin hommiin. Tuo 30-60 min on kuitenkin kaikkien kyettävä olemaan. Mikään pakko nukkua ei tietenkään ole.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä kuullut että lapsi menisi nukkumaan jo klo 19. Oikeasti teillä ei jää aikaa lapselle arkena. Että ihan syystä sanovat, vaikka sinä kuinka käännät asiat omassa mielessä miten tahansa.
Moneltas taaperon pitäisi sitten nukkumaan mennä? Oma lapsemme on aina ollut illantorkku. Nyt 2,5 v iässä menee tyytyväisenä klo 18.30 nukkumaan ja herää 7.15. Olisiko pitänyt venyttää nukkumaanmenoaikaa siksi, että muista nukkumaanmenoaika on liian aikainen?
Vierailija kirjoitti:
Teidän lapsellahan on varmaan tavallista enemmän aikaa oman perheen kanssa! Harvalla on noin paljon lomia tai mahdollisuus pitää vajaata viikkoa edes toisinaan. Huoli pois tuon asian suhteen!
Tätä olin tulossa sanomaan itse. Monissa perheissähän lapsi on todella pitkän päivän päiväkodissa, jos vanhemmilla on vaikka pitkät työmatkat.
Ihan riittävästi olette lapsenne kanssa. Eri juttu, jos hereilläoloaikaa kotona olisi tyyliin tunti ja lapsi olisi klo 7-17 päiväkodissa joka päivä.
Mitä päiväkodissa oikein odotetaan, että kaikki vanhemmat pystyvät tekemään alle 8 tunnin päivää matkoineen? Että vanhemmat pitävät lasta vajaan viikon ja vielä pitkät lomat?
Anteeksi nyt vain, mutta monella alalla työpäivät ovat sen 8 tuntia (osalla jopa vähän yli) plus työmatkat päälle. Eikä ole mitään parin kuukauden kesälomaa kuten opettajilla.
Moni lapsi kuormittuu päiväkodin hälinässä niin, että päikkärit tekevät hyvää vaikka kotona niitä ei enää nukkuisikaan.
Pysyykö se 3v kuitenkin nukkarissa paikallaan? Ei siellä kukaan nukkumaan pakota.