Miten ihmiset päätyvät vihaamilleen huonopalkkaisille aloilleen?

Kaikilla ei ole loputtomasti valinnanvaraa. Pienipalkkainen työ tuo kuitenkin enemmän rahaa kuin työttömyys. Lisäksi nuorena voi ajatella että palkka on hyvä. Ja monesti se onkin siihen saakka kunnes pitää maksaa siitä auton kuluja ja elättää muita. Toisaalta alalla voi olla teoriassa paljon hyviä puolia, mutta sitten käytäntö, uupuneet työkaverit, vihamielinen esimies ym vie ilon siitä työstä.

Ei kaikilla ole resursseja opiskella unelma-alalleen.

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikilla ole resursseja opiskella unelma-alalleen.

Luulis että siihen unelma-alan ja paskaduunin väliin mahtuu tuhat nuuta alaa

Sain opiskelujen ohelle osa-aikaisen työn siivousfirmasta. Kun opintojen päätyttyä en saanut oman alan tai muita töitä, jämähdin useaksi vuodeksi siivoojaksi. 

En opiskellut alaa etukäteen. Menin sille alalle kun en halunnut olla työttömänä ja rahattomana. Minusta ei ole ollut opiskelemaan ns. hyvää ammattia.

En minä ainakaan päädy. Haen  vain sellaisia töitä mistä pidän.

Jonkunhan nekin työt pitää tehdä vaikka kaikki yrittäisivät päästä muille aloille. 

Ei kukaan odota saavansa duunarihommasta konsernijohtajan palkkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikilla ole resursseja opiskella unelma-alalleen.

Luulis että siihen unelma-alan ja paskaduunin väliin mahtuu tuhat nuuta alaa

En minä ainakaan keksi kuin muutaman alan jotka kiinnostavat vähääkään ja vielä jos karsii pois ne alat missä ei työllisty, niin eipä niitä vaihtoehtoja paljoa ole.

Koska minulle opetettiin, että koulutus kannattaa, ja naiivisti luulin, että insinööri saa insinöörin työtä ja palkkaa. En minä tahallani halunnut kilpailla merkonomien ja tradenomien kanssa toimistoassarin tms. töistä, mutta minkä teet jos / kun muuta ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikilla ole resursseja opiskella unelma-alalleen.

Luulis että siihen unelma-alan ja paskaduunin väliin mahtuu tuhat nuuta alaa

Ihmettelysi olisi aiheellista maassa jossa on täystyöttömyys.

Meillä on helvetisti ihmisiä ilman mitään työtä ja samasta syystä moni on vihaamassaan työssä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikilla ole resursseja opiskella unelma-alalleen.

Luulis että siihen unelma-alan ja paskaduunin väliin mahtuu tuhat nuuta alaa

Ihmettelysi olisi aiheellista maassa jossa on täystyöttömyys.

Meillä on helvetisti ihmisiä ilman mitään työtä ja samasta syystä moni on vihaamassaan työssä.

täystyöllisyys*

tarkoitin sanoa

Vanhemmat pakottivat jäämään. Hain hetken mielijohdosta hoitajaksi opiskelemaan hoitajaksi. Olin opiskellut puoli vuotta, olisin halunnut lopettaa, ja vaihtaa alaa, vanhemmat pakottivat jäämään kouluun. Kyllä v*****.

Ei kaikilla ole ns. unelma-ammattia. Jostain ihmisen pitää kuitenkin elantonsa saada.

En mä hakeutunutkaan alunperin tähän tilanteeseen, että raskaasta vuorotyötä saa suunnilleen saman elintason mitä saisi tukien kanssa eläen. Opiskelin hoitajaksi koska halusin tehdä sitä työtä. Teinkin pitkään tyytyväisenä. Palkalla en missään vaiheessa odottanut liikoja, mutta pärjättiin kolmen lapsen kanssa. Ei mitään luksusta, mutta tehtiin kotimaassa pieniä matkoja, huvipuistopäivä kerran kesässä, joskus leffassa tai syömässä käytiin. Nykyiset hintojen nousut on tehnyt sen, että oikeastaan missään ei voi käydä. Ollaan sitten kotona, mutta yrittäjiltä tuo kaikki on pois ja omasta jaksamisesta. Lisäksi nykyinen vihamielinen asenne hoitajia kohtaan, jatkuvasti kiristyvä työtahti yms, on tehnyt sen, että suhtaudun välinpitämättömästi työhöni. Teen sen vuoron mikä on määrätty 'robottina". Ei mua oikeasti kiinnosta ne asiat tai edes asiakkaat enää. Sitä saa mitä tilaa.

Syitä on monia. Kaikki eivät myöskään voi olla toimitusjohtajia tai aivokirurgeja joko siksi että paikkoja on rajallisesti tai koska kyvyt eivät yksinkertaisesti riitä. 

Joku ei ehkä ole saanut nuorena kunnollista ohjausta tai roolimallia, tai hänet on jopa saatettu ohjata aikuisten toimesta tiettyyn ammattiin.

Suomesta mielestäni puuttuu sellainen oman elämänsä parantamisen kulttuuri. Ollaan liikaa totuttu siihen, että on se yksi ammatti ja työ jota tehdään 45 vuotta putkeen ja mielellään samassa työpaikassa. Työpaikan vaihtajia nimitellään pyrkyreiksi ja vaikka mitä. 

Barack Obaman vaalikamppanjassa joskus 2010 luvulla yhtenä teemana oli Creating Pathways of Opportunity, eli vapaasti suomennettuna Luodaan Polkuja Menestykseen tai jotain sinne päin. Mielestäni tuo on erittäin hyvä otsikko, ottamatta Obaman tai USA:n poliittiikkaan sen enempää kantaa. 

Suomesta tuntuu kokonaan puuttuvan (useimmilta puolueilta) sellainen ajattelu, että miten nostetaan köyhiä pienituloisiksi, pienituloisia keskituloisiksi, keskituloisia hyvä tuloisia ja miten tehdään hyvätuloisista rikkaita. Ikään kuin olisimme yhteiskuntana jämähtäneet 1700 luvun säätyläisyhteiskuntaan jossa synnytään talonpoikais, torppari/työläis, porvari tai aatelissäätyyn ja sitten pysytään siinä säädyssä elämänsä loppuun asti. 

Suomessa keskitytään tulojen tasaamiseen ja köyhyyden hoitamiseen kun oikeasti tuloero naapuriin pitäisi nähdä itselle saavutettavissa olevana mahdollisuutena ja köyhyyden sijasta pitäisi hoitaa vaurastumista. 

Ajauduin hoitajaksi, koska en luottanut itseeni tarpeeksi. Yliopistoon pääsin halutulle alalle ja ne jäi kesken kun tapasin miehen. Ero tuli myöhemmin ja käytännön rahaongelmat pitäneet hoitotyössä vuosia.  Aiemmin myöskin hoitajan palkallakin jotenkin eli ja pystyi jopa säästämään ja matkustamaan jos yritti. Nyt on tippunut köyhyysloukkuun inflaation myötä. Yksinäisillä ja yksinhuoltajilla tää on yhtä hel...ä tää nykyinen elämä. Ei edes lisätyö kauheesti tuo liikkumavaraa. Tämä on yksi elämän isoista virheistä. Voi sitä opiskella vielä liki eläkkeelläkin kuten jotkut, mutta ei ole jaksanut kun vihattu työ vie kaiken energian.  Tällaisesta ajautumisesta kärsii sitten loppuikänsä. Miksi miksi miksi....Miksi olin niin tyhmä...

Vierailija kirjoitti:

Ajauduin hoitajaksi, koska en luottanut itseeni tarpeeksi. Yliopistoon pääsin halutulle alalle ja ne jäi kesken kun tapasin miehen. Ero tuli myöhemmin ja käytännön rahaongelmat pitäneet hoitotyössä vuosia.  Aiemmin myöskin hoitajan palkallakin jotenkin eli ja pystyi jopa säästämään ja matkustamaan jos yritti. Nyt on tippunut köyhyysloukkuun inflaation myötä. Yksinäisillä ja yksinhuoltajilla tää on yhtä hel...ä tää nykyinen elämä. Ei edes lisätyö kauheesti tuo liikkumavaraa. Tämä on yksi elämän isoista virheistä. Voi sitä opiskella vielä liki eläkkeelläkin kuten jotkut, mutta ei ole jaksanut kun vihattu työ vie kaiken energian.  Tällaisesta ajautumisesta kärsii sitten loppuikänsä. Miksi miksi miksi....Miksi olin niin tyhmä...

Jos yhtään lohduttaa, niin nykyaikana ei ole mikään automaatio, että jos opiskelee yliopistossa esim. kaupallista tai tekniikkaa, pääsee hyvään työhön hyvälle palkalle. Toki jos olet jo vähän vanhempi, sinulla olisi ehkä omassa nuoruudessasi voinut olla se mahdollisuus.

Nykyaika ei noudata mitään logiikkaa näissä asioissa. Kaikille ei riitä asiantuntijan työtä.

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikilla ole resursseja opiskella unelma-alalleen.

Ei välttämättä tarvitse olla mikään unelma-ala, mutta ei se tarkoita että pitää mennä niille raskaimmille ja vihatuimmille aloille, kuten esim lastenhoitajaksi. Muilta aloilta saman rahan saa ilman isompaa vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla ei ole loputtomasti valinnanvaraa. Pienipalkkainen työ tuo kuitenkin enemmän rahaa kuin työttömyys. Lisäksi nuorena voi ajatella että palkka on hyvä. Ja monesti se onkin siihen saakka kunnes pitää maksaa siitä auton kuluja ja elättää muita. Toisaalta alalla voi olla teoriassa paljon hyviä puolia, mutta sitten käytäntö, uupuneet työkaverit, vihamielinen esimies ym vie ilon siitä työstä.

Hittolainen. Avasin ketjun ja mietin valmiiksi listaa syistä, mutta joku kirjoittikin kaiken täydellisesti heti ensimmäisessä viestissä. Kiitos.