Miten ihmiset päätyvät vihaamilleen huonopalkkaisille aloilleen?

Vierailija kirjoitti:

Barack Obaman vaalikamppanjassa joskus 2010 luvulla yhtenä teemana oli Creating Pathways of Opportunity, eli vapaasti suomennettuna Luodaan Polkuja Menestykseen tai jotain sinne päin. Mielestäni tuo on erittäin hyvä otsikko, ottamatta Obaman tai USA:n poliittiikkaan sen enempää kantaa. 

Opportunity, mahdollisuus. Eli Luodaan Polkuja Mahdollisuuksiin. Meidän nykyinen hallitus on luonut juuri mahdollisuuksien aavikon päätöksillään. Ihmisten pitäisi jotenkin maagisesti työllistyä kun töitä on valmiiksi vähemmän kuin työttömiä, yrityksiä kaatuu kuin heinää, työllisten työoloja ja -ehtoja kurjistetaan, ja uuden ammatin opiskelu tehdään mahdottomaksi.

Minun työni on sellaista, johon ei tarvita koulutusta. Enkä ole vielä keksinyt muuta työtä, jota osaisin ja jaksaisin tehdä. Sitä paitsi tämä on kevyintä ja helpointa työtä, jota voi kuvitella, enkä oikein jaksaisi tehdä tätäkään. Harmi vain, että näin pienellä palkalla on vaikea elää.

Kiire työelämään. Eikä ole sitkeyttä kituuttaa pitkään opiskelijana. 

Ei ihmiset välttämättä sitä alaansa vihaa. Olosuhteet siinä vain ovat muuttuneet vaikeammiksi. Samalla jonkinlainen näköalattomuus lisääntyy, hoitajan koulutuksellakaan kun ei tarvitsisi jämähtää siihen raskaimpaan vaihtoehtoon vaan hakeutua esim. keikkalaisena erilaisiin hommiin. Näköalattomuus, se vaivaa laajasti. Toki Suomi on yhä kalliimpi maa ja kaikki ylimääräinen elämään iloa tuova vähenee kaikilta paitsi niiltä rikkaimmilta.

Vierailija kirjoitti:

En mä hakeutunutkaan alunperin tähän tilanteeseen, että raskaasta vuorotyötä saa suunnilleen saman elintason mitä saisi tukien kanssa eläen. Opiskelin hoitajaksi koska halusin tehdä sitä työtä. Teinkin pitkään tyytyväisenä. Palkalla en missään vaiheessa odottanut liikoja, mutta pärjättiin kolmen lapsen kanssa. Ei mitään luksusta, mutta tehtiin kotimaassa pieniä matkoja, huvipuistopäivä kerran kesässä, joskus leffassa tai syömässä käytiin. Nykyiset hintojen nousut on tehnyt sen, että oikeastaan missään ei voi käydä. Ollaan sitten kotona, mutta yrittäjiltä tuo kaikki on pois ja omasta jaksamisesta. Lisäksi nykyinen vihamielinen asenne hoitajia kohtaan, jatkuvasti kiristyvä työtahti yms, on tehnyt sen, että suhtaudun välinpitämättömästi työhöni. Teen sen vuoron mikä on määrätty 'robottina". Ei mua oikeasti kiinnosta ne asiat tai edes asiakkaat enää. Sitä saa mitä tilaa.

Kostat potilaille???? Ihme juttu kun ei arvosteta juu 🙄