Äitienpäivä -Se pitäis taas tsempata ja vetää hymy naamalle

Äitienpäivät on jotenkin vaikeita.

En taida oikein pitää äidistäni, ja taas joudun hampaat irvessä tsemppaamaan ja tekemään sen kukkapuskavierailun ja onnittelemaan äitiäni.

Äiti odottaa kaikessa hiljaisuudessa - ei siis suinkaan itse kutsu kotiinsa kahvittelemaan, ja myhäilee, kun saa kunniahuomiota äitiydestään, vaikka itsellä on lähinnä katkeria muistikuvia meidän yhteisestä taipaleesta. Jos en mene, niin siitähän tulee sitten sapiskaa.

Äiti on vähän ankea persoona. Enkä koe olleeni mieluinen lapsi hänelle enää siinä kohtaa, kun kehitin oman identiteetin ja elämäntavoitteet. Riideltiin aivan hirveitä riitoja, kun aloin irtautua omaan itsenäiseen elämään. Muistan vieläkin, millaisia marttyyri- ja syyttelykohtauksia se sai, kun olin muuttamassa lapsuudenkotoa omaan ensimmäiseen kotiini.

Onko muita, jolla ristiriitainen päivä tämä..