Lue keskustelun säännöt.
MULLA MENEE HERMOT!
19.02.2011 |
Mua raivostuttaa niin kympillä! Mä olen lasten kanssa kotona. Meillä kolme pientä lasta. Itselläni akateeminen koulutus ja vaikka olen itse valinnut kotiin muutamaksi vuodeksi kotiin jääväni, koen silti välillä "yksinäisyyttä" ja turhautumista kotona olosta. Kukapa ei?
Lähipiirini on tiivis ja välillän ollessani väsynyt, kuten äsken, lähipiiriläinen kysyi minulta, että haluanko tuoda lapset hetkeksi heille (mies työmatkalla toista viikkoa). Matkaa pari kilometriä.
Sanoin, että joo, se voisi olla kiva juttu. Sitten tämä henkilö sanoi, että heidät on kutsuttu klo 17 naapureille syömään, mutta ennen sitä sopisi.
Siis lähtisin pukemaan kolme lasta ja kuskaamaan autolla parin kilsan päähän, jotta voisin vartin päästä tehdä saman hakiessani heidät kotiin?!?
Mitä vitun apua tällaisesta on? Enemmänkin saa vihaiseksi.
Äitini käy meillä usein. Vierailut ovat noin 15 minuutin mittaisia. Väsymykseeni niistä ei ainakaan ole mitään apua. Soittelee päivittäin jne. Olen yrittänyt sanoa, että jos kävisi vaikka harvemmin ja olisi sitten kerralla hiukan pitempään, vaikka tunnin, niin ehtisin tehdä jotain (kun aina ehdottelee, että mene sinä nyt tekemään jotain itseksesi -> vartissa, mahtavaa!)
Tää on ihan tyhmää vuodatusta, mutta yrittäkää kestää.
Nyt sitten äitini soitti ja kysyi, että onko minulla kaikki ok. Sanoin, että on. En ymmärrä tätä jatkuvaa jankutusta siitä, että onko minulla kaikki hyvin. Kerroin, että hiukan väsyttää tämä jatkuva ainoana aikuisena oleminen, että kaipaisin aikuisseuraa.
Äitini otti tietenkin nokkiinsa ja sanoi, että "niin ja sitten kun joku käy, se on vanha äitisi". Sanoin, että siitä ei ole kyse. Kerroin, että hänen käväisynsä ovat niin nopeita, ettei niissä paljoa ehdi tehdä.
Äitini siis aina patistaa minua olemaan aktiivinen sen 15 minuuttiakin mitä on täällä. Minä olen hoikka, käyn salilla aina kun vain ehdin, ulkoilen, syön terveellisesti. Hosun ympäri huushollia 28 tuntia vuorokaudesta ja yölläkin hoidan parit heräilyt. Onko se saatana sairauden merkki, jos istun 15 minuuttia sohvalla kun äitini käy kylässä?!? Miksi pitää olla niin tehokas koko ajan?
Huoh.
Kommentit (14)
tukiperhettä pelastakaa lapset ry:ltä?
moni perhe haluaa antaa tukea ja saisit vaikkapa viikonloppuina usein vapaata ja voisit hoitaa itseäsi.
riittää kun kerrot, että olet väsynyt ja toivoisit tukiperhettä.
ei ole pelkoa huostaanotosta, koska tukiperhe on juuri sellaisia tapauksia varten jossa äiti tahtoo toipumisaikaa eli itsensä hoitoaikaa. voisit käydä vaikka kylpylöissä, lapissa tai ulkomailla.
mietippä.
t: iskä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tyytyväinen elämääni. välillä, korostan sanaa välillä, koen itseni yksinäiseksi. Kaipaan aikuiskontakteja. Onko tämä syy tukiperheeseen?
En todellakaan ole raijaamassa lapsiani mihinkään tukiperhe-helvettiin. Se on varmaankin pelastus todella surkeissa oloissa eläville lapsille, ei meille.
Lapseni ovat onnellisia kotona. En pura oloani heihin tietenkään. Minua hetkellisesti kiehautti ihmisten ajattelemattomuus. Onko se epätavallista? Voiko kotona olla ilman tukiperhettä vain, jos ei koskaan koe negatiivisia tunteita?
T: Ap
Olen tyytyväinen elämääni. välillä, korostan sanaa välillä, koen itseni yksinäiseksi. Kaipaan aikuiskontakteja. Onko tämä syy tukiperheeseen? En todellakaan ole raijaamassa lapsiani mihinkään tukiperhe-helvettiin. Se on varmaankin pelastus todella surkeissa oloissa eläville lapsille, ei meille. Lapseni ovat onnellisia kotona. En pura oloani heihin tietenkään. Minua hetkellisesti kiehautti ihmisten ajattelemattomuus. Onko se epätavallista? Voiko kotona olla ilman
tukiperhettä vain, jos ei koskaan koe negatiivisia tunteita? T: Ap
ja lakkaa valittamasta lutka.
Tukiperhe-ehdotus oli varmaan ihan hyvällä annettu. Jos et halua omaa aikaa vaan aikuisseuraa, miten olisi monenmoiset lapsi-vanhempiharrastukset. Tai kavereiden kesken kyläily. Toi 15 minuutiksi kutsuminen on tietty aika pöljää, en lähtisi vaikkei olis lapsiakaan.
Mä olen kokenut että moni edellisen sukupolven kotiäiti mittaa oman olemassaolonsa oikeutusta juuri tekemällä itsestään aivan ylityöllistetyn ja marttyyrimaisesti uupuneen. Siksi sohvalla istuminen on ajanhukkaa ja pitää kannustaa tekemään nyt jotain hyödyllistä. Tai jotain.
No anyway, varmaan jokaisella kotonaolijalla menee hermot joskus. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avautua saa vain sossutapaukset? Mielenterveysongelmaiset? Epäonnistuneet luuserit?
Normaali ihminen ei saa tunteistaa av:lla puhua leimautumatta lutkaksi.
Fiksua aikuisseuraa kaipaa kyllä varmasti jokainen kotona pidempään oleva aikuinen, se on ihan luonnollista sillä laumaeläimiähän me olemme. Jos siitä on pidempi aika kun on muksujen kanssa kotona ollut, tai ei ole viikonloppua pidempiä pätkiä vastuussa heistä, niin ei todellakaan voi ymmärtää sitä miten uuvuttavaa se välistä on.
Huom. Rakastan lapsiani, elämääni, miestäni jne mutta kyllä tämä kaikki aina välistä ottaa päähän.
Iänikuinen pyykkiä-ruokaa-roskienvientiä-kaupassakäyntiä-pulkkamäkeä-sisäleikkejä-rumba. Ei edes lakisääteisiä kahvitaukoja ilman että joku haluaa kokoajan jotain. Mitään asiaa ei voi rauhassa tehdä loppuun asti, vaan saa pitää käsissään kymmenen langanpäätä ja vastailla kaikkiin maailman kysymyksiin mitä muksut sitten keksivätkin.
Vierailukäynnit ovat pelastus, mutta siinä pitää aina huolehtia muksujen aikatauluista, pissatauoista, ruoka-ajoista, päiväunista...
Vinkki: Lunasta MLL lastenvahti pariksi kolmeksi tuniksi viihdyttämään kersoja, esim. kerran kahdessa viikossa. Saat levätä, siivota, tehdä mitä ikinä haluatkin kun ulkoistat lapset hetkeksi kivalle leikkitädille.
Olet ihan ok ap noinen ajatuksinesi ja tunteinesi. Sitä se arki kotona vaan välistä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tukiperhe-ehdotus oli varmaan ihan hyvällä annettu. Jos et halua omaa aikaa vaan aikuisseuraa, miten olisi monenmoiset lapsi-vanhempiharrastukset. Tai kavereiden kesken kyläily. Toi 15 minuutiksi kutsuminen on tietty aika pöljää, en lähtisi vaikkei olis lapsiakaan.
Mä olen kokenut että moni edellisen sukupolven kotiäiti mittaa oman olemassaolonsa oikeutusta juuri tekemällä itsestään aivan ylityöllistetyn ja marttyyrimaisesti uupuneen. Siksi sohvalla istuminen on ajanhukkaa ja pitää kannustaa tekemään nyt jotain hyödyllistä. Tai jotain.
No anyway, varmaan jokaisella kotonaolijalla menee hermot joskus. Tsemppiä!
Fiksua aikuisseuraa kaipaa kyllä varmasti jokainen kotona pidempään oleva aikuinen, se on ihan luonnollista sillä laumaeläimiähän me olemme. Jos siitä on pidempi aika kun on muksujen kanssa kotona ollut, tai ei ole viikonloppua pidempiä pätkiä vastuussa heistä, niin ei todellakaan voi ymmärtää sitä miten uuvuttavaa se välistä on.
Huom. Rakastan lapsiani, elämääni, miestäni jne mutta kyllä tämä kaikki aina välistä ottaa päähän.
Iänikuinen pyykkiä-ruokaa-roskienvientiä-kaupassakäyntiä-pulkkamäkeä-sisäleikkejä-rumba. Ei edes lakisääteisiä kahvitaukoja ilman että joku haluaa kokoajan jotain. Mitään asiaa ei voi rauhassa tehdä loppuun asti, vaan saa pitää käsissään kymmenen langanpäätä ja vastailla kaikkiin maailman kysymyksiin mitä muksut sitten keksivätkin.
Vierailukäynnit ovat pelastus, mutta siinä pitää aina huolehtia muksujen aikatauluista, pissatauoista, ruoka-ajoista, päiväunista...
Vinkki: Lunasta MLL lastenvahti pariksi kolmeksi tuniksi viihdyttämään kersoja, esim. kerran kahdessa viikossa. Saat levätä, siivota, tehdä mitä ikinä haluatkin kun ulkoistat lapset hetkeksi kivalle leikkitädille.
Olet ihan ok ap noinen ajatuksinesi ja tunteinesi. Sitä se arki kotona vaan välistä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän hyvin sun turhautumisen noihin "helpotus" hetkien tarjoamisiin. Siitä pienestä muutaman minuutin hetkestä pitäisi olla sitten vielä niin äärettömän kiitollinen ja sillä pitäisi jaksaa seuraavat kolme kuukautta. Olen samaa mieltä, mieluumin olisi sitten vaikka kokonaan käymättä. Miten ihmiset (joskus omat äiditkin) voivat olla noin ajattelemattomia.
Sulla on ihan oikeus olla väsynyt ja haluta joskus omaa aikaa. Tsemppiä ja jaksamista.
Itse olen ollut kotona vain kaksi parin vuoden jaksoa (2 lasta).
Ja kumpikin valvotti, joten olin aivan loppu. Erityisesti kuopuksen vauva-aika oli katastrofi, josta en edes muista juuri mitään.
Mutta sen muistan, että apua ei saanut keneltäkään. Minullakin mies epäsäännöllisesti töissä, joten saattoi mennä pitkäkin aika yksin selvitä arjesta.
Omat vanhempani tekivät myös noita 15 minuutin piipahduksia ja sanoivat että hoida nyt asiasi, he katsovat lapsia. Jep, 15 minuutissa. Ja kaipasin minäkin juttuseuraa silloin. En halunnut mennä viikkaamaan pyykkejä kun sain heidät tänne.
Ja kun oli loppu, äiti saattoi soittaa ja ihmetellä kun olen niin vaisu. JA aina ei jaksanut sitä "mikä sulla oikein on" tivaamista, ja äidin omaa oikuttelua. Sitten kiukutteli monta päivää minulle ja mulla oli entistä pahempi olo.
Mulla ei ollut eikä ole tukiverkostoa, siis on omat ja appivanhemmat, mutta ne on oikeita hätätilanteita varten (esim. jos menee synnyttämään).
Siitä selvittiin. Ja minä menin töihin. Menin töihin myös lasten syntymien välissä (ikäeroa 4 vuotta). Nyt asiat on kaikkien kannalta hyvin. Minä nautin työssäkäynnistä ja elämä rullaa tasapainoisesti.
Tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pääsethän sä salille ja ulkoilemaan, eli onhan sulla sit mies siellä apuna?!
Kiitos valtavasti kauniista ja lohduttavista viesteistä. Tuntuu hyvältä huomata, että minulla on oikeus tunteisiini.
Olen päättänyt palata syksyllä töihin. Jo se ajatus auttaa minua jaksamaan. Kaipaan heiniä aivoille myös, vaikka lapsiani älyttömästi rakastankin. Onneksi he ovat jo sen verran isoja (syksyllä 5,4 ja 2), että päiväkotiin vieminen ei tuota ylimääräistä tuskaa äidille.
PS Ulkoilulla tarkoitin lasten kanssa ulkoilua, eli saan raitista ilmaa päivittäin. Lapset ovat mukana myös koiraa lenkittäessäni toki. Salilla käydessäni lapset mukana lapsiparkissa, on siinäkin oma säätimisensä (toki luksusta).
kaikki ihan ok?