Miksi niin usein vapaaehtoisesti lapsettomilla on kuitenkin eläimiä?

ja niistä puhutaan, niinkuin muut puhuvat lapsistaan?



Epäilen, että



1. 50% lapsettomista eivät vaan eivät saa/eivät ole saaneet sellaista miestä/naista, joiden kanssa lapsia olisi voinut tai halunnut hankkia ja ovat siksi luopuneet toivostaan saada jälkeläisiä tai hedelmällinen aika on jo takana.



2. 25% eivät saa lasta, vaikka haluaisivat



3. 20% haluaa elää vain itselleen/parisuhteelleen



4. 5% eivät vaan pidä lapsista tai/ja tietävät olevansa kykenemättömiä niistä huolehtimaan

lapsettomat varmaan mitään tunteettomia kiviä kuitenkaan oo, vaikkei hoivaviettiä sinänsä olisikaan. On se kuitenkin VÄHÄN eri asia hoitaa eläintä kuin lasta.



Yhtä hyvin voi kysyä, miksi lapsiperheillä on eläimiä, kun niillä kuitenkin on ne lapset joihin purkaa hoivaviettiä.

Esim. olen nyt koiran kanssa kahdestaan kotona (muu perhe sukuloimassa). Olen tänään ja eilen joutunut sovittamaan päiväohjelmaani niin, että ehdin käyttää koiraa n. 3h ulkona (iso, aktiivinen rotu). Olen tietysti myös huolehtinut ruokinnoista ym. ja seurustellut ja rapsutellut.



Eli joo, lemmikki rajoittaa paljon elämää. ja koirani on minulle hyvin rakas.



Mutta nyt teen töitä koneella (...siis surffaan vauvapalstalla). Haluan siis olla rauhassa, joten laitoin huoneen oven kiinni, enkä todennköisesti puhu koiralle sanaakaan ennen kuin vasta muutaman tunnin päästä.



Samoin, jos olen vaikka väsynyt tai pahalla päällä, voin jättää koiran huomioimatta (ei, koira ei kärsi siitä). Joskus käymme lenkilläkin niin, että minä ajattelen omiani ja koira nuuhkuttelee menemään.



En tiennytkään, että lapsista huolehtiminen tarkottaa sitä, että ajoittain leikitään ja ollaan läheisiä, ja toisina päivinä vaan työnnetään ruokaa eteen ja katsotaan että käyvät vessassa. Hih, ai kun voiskin joskus todeta että "äiti on nyt väsynyt, kukaan ei puhu mitään kolmeen tuntiin" ;)



Ap ei taida olla se laatikon terävin veitsi...

Kyse oli vapaaehtoisesti lapsettomista.

mutta eivät missään nimessä halua itselleen lapsia. Eivät siis halua sitoutua vanhemmaksi.

ja niistä puhutaan, niinkuin muut puhuvat lapsistaan?

Epäilen, että

1. 50% lapsettomista eivät vaan eivät saa/eivät ole saaneet sellaista miestä/naista, joiden kanssa lapsia olisi voinut tai halunnut hankkia ja ovat siksi luopuneet toivostaan saada jälkeläisiä tai hedelmällinen aika on jo takana.

2. 25% eivät saa lasta, vaikka haluaisivat

3. 20% haluaa elää vain itselleen/parisuhteelleen

4. 5% eivät vaan pidä lapsista tai/ja tietävät olevansa kykenemättömiä niistä huolehtimaan

Esim. olen nyt koiran kanssa kahdestaan kotona (muu perhe sukuloimassa). Olen tänään ja eilen joutunut sovittamaan päiväohjelmaani niin, että ehdin käyttää koiraa n. 3h ulkona (iso, aktiivinen rotu). Olen tietysti myös huolehtinut ruokinnoista ym. ja seurustellut ja rapsutellut. Eli joo, lemmikki rajoittaa paljon elämää. ja koirani on minulle hyvin rakas. Mutta nyt teen töitä koneella (...siis surffaan vauvapalstalla). Haluan siis olla rauhassa, joten laitoin huoneen oven kiinni, enkä todennköisesti puhu koiralle sanaakaan ennen kuin vasta muutaman tunnin päästä. Samoin, jos olen vaikka väsynyt tai pahalla päällä, voin jättää koiran huomioimatta (ei, koira ei kärsi siitä). Joskus käymme lenkilläkin niin, että minä ajattelen omiani ja koira nuuhkuttelee menemään. En tiennytkään, että lapsista huolehtiminen tarkottaa sitä, että ajoittain leikitään ja ollaan läheisiä, ja toisina päivinä vaan työnnetään ruokaa eteen ja katsotaan että käyvät vessassa. Hih, ai kun voiskin joskus todeta että "äiti on nyt väsynyt, kukaan ei puhu mitään kolmeen tuntiin" ;) Ap ei taida olla se laatikon terävin veitsi...

Ei kai missään väitettykään, että eläin = lapsi, tai että eläin vaatisi täysin samanlaista huomiota kuin lapsi.

Hoitoa se kuitenkin vaatii, ja usein nämä "täysin hoivavietittömät" lapsettomat hoitavat eläimiään paljon keskimääräistä paremmin (paremmin kuin sinä, esimerkiksi).

Silloinhan ihmisellä ON hoivavietti, mutta se kohdistuu eläimeen, ei lapsiin.

Joten miksi käyttää hoivavietittömyyttä syynä vapaaehtoiseen lapsettomuuteen?

Miksi ei voi vain sanoa, että lasten hankinta ei kiinnosta, tai että pitää enemmän eläimistä?

Teen mielelläni ruokaa läheisilleni ja pieniä palveluksia. Useampi ihminen on sanonut, että olen pitänyt heistä hyvää huolta. Mieheni kanssa hoivaamme toinen toisiamme.



Eläimiä ei ole eikä kai tulekaan. Kuten perheellisistäkin, osa haluaa pitää lemmikkkejä ja osa ei. Vapaaehtoisesti lapseton voi olla vaikka lähihoitaja, lastentarhanopettaja tai sosiaalityöntekijä. Kyllä heilläkin jotain hoivaviettiä on tai miksi sitä nyt haluaakaan sanoa.

Ja pyyteettömästi ja vilpittömästi iloisia ja uskollisia ja saavat omistajansa hyvälle tuulelle. Koira ei myöskään sido niin täyspäiväisesti kuin lapsi. Voin vaikka lähteä viikoksi matkalle ja antaa koiran hoitoon hyvälle ystävälleni siksi aikaa.

Lapsi kasvaa ja kehittyy hitaammin kuin eläin, josta suurin vaiva on pentuaikana (esim. koiranpennut, jotka täytyy opettaa sisäsiistiksi ja tietyille käytöstavoille. Ihmislapsi vaatii koko jan jotain, sellaista "nyt tuli valmista" oloa ei tule lapsen kanssa koskaan, vaan kasvatus vaatii aina vain enemmän ja enemmän eikä jääkään siihen perushoitoon kuten koiran tai kissan kanssa. Lemmikkiä voi paijata omien mielihalujensa mukaan ja jos alkaa kyllätyttää, niin senkun tuuppaa sylistä pois.



Ihan älytöntä verrata eläintä ja ihmislasta, mutta eipä sitä onneksi tässä ketjussa tainnut kukaan tehdä. Eipä jotain kissaa tarvitse kummoisesti kouluttaa tai edes ulkoiluttaa kuten koiraa vielä. Eläimen voi myös halutessaan antaa uuteen kotiin tai käyttää piikillä.



Oma tulkintani on, että kaikilla meillä on tietynlainen sisäänrakennettu hoivavietti. Joillakin se vaan ei aktivoidu lapsiin. Ehkä tunnistetaan, että kärsivällisyys ei vaan tule riittämään lapsen kanssa, se uhraus mikä hoivavietin toteuttamisesta lisääntymisellä (tai adoptoimalla) saa on liian suuri. Kiva on silitellä ja sylitellä, mutta vastuu painaa liikaa ja kun lapsiperhe-elämä ei ole aina kivaa vaan tuo mukanaan lukuisia epämukavuuksia. Osa vapaaehtoisesti lapsettomiksi jääneistä totetuttaa sitä "ihmishoivaviettiään" ihan tarpeeksi esim. oman ammattinsa kautta, joten sen jälkeen ei jää enää paukkuja omaan lapseen.

Ja mitä tulee lemmikkiin, ei sen hoito vaadi hoivaamista samalla tavalla kuin lapsen. Eläin ei ole yhtä riippuvainen eikä vaadi sosiaalisessa mielessä yhtä paljon kuin lapsi.



Itse kuvailisin koiran tms. eläimen aiheuttamia velvoitteita enemmän ylläpidoksi kuin hoivaamiseksi. Lapsen ja eläimen riippuvuus on myös melko eri tyyppistä, koska lapsi on voimakkaammin riippuvainen juuri tuosta hoivasta ja sosiaalisesta yllpidosta kuin eläin, joka kaipaa enemmän mekaanisempaa ylläpitoa; perustarpeiden täyttämistä ja seuraa.



Eläin ei myöskään sido yhtä vahvasti kuin lapsi. Eläin on helpompi jättää hoitoon esimerkiksi matkan ajaksi, se selviää työpäivän ajan yksin kotona ja jos hätä tulee, siitä on helpompi luopua kuin lapsesta. Eläin ei myöskään ole yhtä pitkäikäinen kuin lapsi.



Jos joku tuolla hoivovietittömyydellään viittaa nimenomaan kinnostuksen puutteeseen ihmislapsen huoltamista kohtaan, ei minusta sitä ole tarpeen yleistää eläimiin, koska noissa suhteissa on kuitenkin valtavia eroja.

Jos koirat tai kissat osaisivat puhua, voisi tilanne olla toinen. Jos kissa alkaa raapimaan, niin kyllä normaali aikuinen sen selättää. Nenille hyppivää ja purevaa koiraa voi kurittaa vaikka remmillä, ilman että sosiaaliviranomaiset ovat oven takana.

ikäistä vauvaa et voi jättää kotiin edes tunniksi yksin kun käyt kaupassa. Koiranpennun voit, vaikka vähän pidemmäksikin aikaa.