Kuinka hyvin täytyy osata laulaa, jotta kehtaa mennä kuoroon?
Etsin uutta harrastusta syksylle ja kuoro kiinnostaisi, koska tykkään laulaa. Kansalaisopistosta löytyy 1 kuoro, johon pääsee suoraan maksamalla kurssimaksun, mutta siellä lauletaan sellaista musiikkia josta en ole kovin innostunut. Tarjolla olisi myös toinen, paljon mielenkiintoisempi kuoro, johon on laulukokeet. Kuulin luotettavasta lähteestä, että laulukokeet on pelkästään nimelliset, koska kurssin rahoitus edellyttää että kaikki halukkaat otetaan mukaan niin kauan kun kurssilla on tilaa. Mutta kehtaako tällainen tavallinen suihkussa lauleskelija mennä sellaiseen kuoroon, johon ei selvästi haluta ihan ketä tahansa? Intoa kyllä riittää, ja luulisin pysyväni suunnilleen nuotissa kun saan harjoitella biisejä rauhassa.
Kommentit (19)
1,5 oktaavia sävelessä niin luulisi jo pärjäävän alkuun.
Jos pääset niin kelpaat. Ei ne laulutaidotonta ota.
Vierailija kirjoitti:
Jos pääset niin kelpaat. Ei ne laulutaidotonta ota.
Työväenopistojen kursseja tuetaan mm. valtion varoista. Jos rahoituksen ehtona on, ettei kursseille saa olla minkäänlaisia taitovaatimuksia, kuoroon pääsee vaikka hoilottaisi ammuvainaan äänellä eikä osuisi kertakaan oikeaan säveleen edes vahingossa.
Oletko käynyt itse kuuntelemassa tuota kuoroa, johon haluaisit mennä? Se antaa osviittaa, kun suhteuttaa omaan tasoonsa. Kuoronjohtajaan voi ottaa yhteyttä etukäteen ja tiedustella, mitä itse haluaa tietää. Ehkä joku kuorolaulua harrastava tuttusi voisi arvioida laulamistasi, jos olet kovin epätietoinen valmiuksustasi.
Muakin mietityttää sama asia. Meneekö muiden harjoittelu pahastikin piloille, jos joukkoon eksyy yksi joka on selvästi muita huonompi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos pääset niin kelpaat. Ei ne laulutaidotonta ota.
Työväenopistojen kursseja tuetaan mm. valtion varoista. Jos rahoituksen ehtona on, ettei kursseille saa olla minkäänlaisia taitovaatimuksia, kuoroon pääsee vaikka hoilottaisi ammuvainaan äänellä eikä osuisi kertakaan oikeaan säveleen edes vahingossa.
Sitten ei tarvitse edes tuota miettiä. sekaan vain.
Koulun kuoroon pääsi ainakin, jos vaan halusi. Huonon nuottikorvan omaavat ymmärsivät vaan olla hoilottamatta liian kovaa. Jos meni vähän pieleen, sinne se hukkui kymmenien muiden äänten joukkoon.
Kävin viime vuonna jouluna laulamassa kirkossa joululauluja, ja taivas, kuinka päin peetä ihmiset lauleli kovaan ääneen. Tällainen epämusikaalinenkin kärsi. Eli ainakin kirkon tilaisuuksissa saa laulaa kovaa ja huonosti. Ystäviä et kyllä sillä välttämättä saa.
Kuoroja on monentasoista, toiset treenaavat tavoitteellisesti ja toisissa lauletaan yksi- tai kaksiäänisesti silkasta laulun ilosta. Kannattaa siis tutustua eri kuoroihin, jotta löydät itsellesi parhaiten sopivan.
Veikkaisin, että laulutaito on noissa piireissä kova sana.
Kuoroja on eritasoisia. Toisissa riittää, että osaat laulaa Enkeli taivaan -tasoisen laulun suunnilleen nuotilleen. Vaatimimmissa oletetaan, että pystyt laulamaan yksin suoraan nuoteista laulun, jota et ole ikinä elämässäsi kuullut (ilman, että joku soittaa tai laulaa sen ensin kerran malliksi).
Kysy suoraan joltain kuorolaiselta tai kuoronjohtajalta, millaista tasoa haaveilemassasi kuorossa toivotaan.
Vähemmän kiinnostavassa kuorossa laulaminen voi parantaa taitoa, jotta pääsee läpi laulukokeesta.
Jos pääsee läpi, miksei kehtaisi mennä sinne minne pääsee. Sitten täytyy vaan jaksaa tehdä työtä.
Samat kappaleet voivat kuulostaa hyvin erilaisilta ammattilaisten ja huonojen harrastajien laulamina. Moniäänisessä kuorossa nuottien sävynkin on usein osuttava oikein jotta kokonaisuus toimii.
Ensimmäinen askel on opetella laulamaan kappaleita kokonaan läpi. Kuorossa täytyy ymmärtää oma osuus ja laulaa sujuvasti yhdessä muiden äänten kanssa.
Nykyään yleisön jäsenet voivat nauhoittaa esityksiä. Harva kai niitä julkaisee mutta asia on hyvä tiedostaa. Sitten joukosta poikkeavat erottuvat.
Starojen nauhoitettuja konsertteja voi kuka vaan nykyään löytää YouTubesta ympäri maailman.
Ne jotka sanovat ettei seurakunnan kuoroon ole pääsykoetta, niin kamarikuoroon kyllä on, ja lisäksi kaikki kuorolaiset (ei kamarikuoro) osaavat laulaa aika hyvin kuitenkin. Voithan mennä laulukokeeseen ja pyytää rehellisen palautteen että oletko oikeasti tarpeeksi hyvä.
Minua on kiusannut 40 vuotta, etten osaa laulaa, vaikka soitan pianoa aika hyvin. Päätin korjata asian ja olen nyt käynyt yksityisellä laulutunnilla viikottain kolme vuotta.
Mietin myös, milloin uskaltaisin ilmottautua vaikkapa kansanopiston kuoroon. Opettajalta tuskin kannattaa kysyä, koska hän voi menettää maksavan asiakkaan. Pitänee vissiin käydä kerran kokeilemassa karaokessa, mitkä ovat ihmisten reaktiot. Vaikka sitten tuomio olisi yhtä musertava kuin lapsena.
T. Ruisrääkkä

Luulisi että nykyään ihmiset ovat tottuneet laulaviin. Voihan karaokessa mokata tai olla niin ylikunnossa, että paniikissa herättää huomiota yleisössä vaikka muuten menisi hyvin.

Kiitos kommentistasi. Fobiaksiahan tämä ehti vuosikymmenten saatossa muuttua. Kun en edes kirkossa häissä tai hautajaissa uskaltanut muuta kuin huulia liikuttaa. Vaan nyt asiaan tulee muutos. Hyvä minä, kun olen voittanut itseni! 👍
Kannustan hakeutumaan laulun pariin. Jos paikkakunnallasi on yhteislaulutilaisuuksia, aloita niistä. Kansalaisopiston kurssien suunnittelijat ja kuorojen johtajat neuvovat kyllä, mikä kuoro olisi sopiva. Käy antamassa ääninäyte. Hakeudu laulun yksilötunneille, siellä se tasokin selviää ja ääniala. Kuten täällä on neuvottu, kuoroja on joka lähtöön. Laulu ihan oikeasti pidentää ikää :)
Ettekö katsonut Taivaan tulia? Siinä kuoropojat lauleli "aikuinen nainen" biisiä. Siitä voi ottaa mallia
Riippuu kuorosta. Ammattilaiskuoroissa vaatimuksena on tietty osaamistaso, stemmalaulu ja nuotinlukutaito. Lisäksi äänenväri vaikuttaa.
Harrastuspuolella kuoroja löytyy laidasta laitaan ja vaatimustaso vaihtelee.Kannattaa mennä kokeilemaan tuntuuko omalta jutulta ja onko.
Luulisi, että työväenopiston kuoroon ei olisi kovin korkeaa kynnystä. Monissa seurakunnissa on myös kuoroja, jotka on tarkoitettu kaikille laulamisesta kiinnostuneille, eikä pääsykokeita ole. Joissakin lauletaan klassista ohjelmistoa, toisissa kevyempää kuten gospelia.
Rohkeasti mukaan vain!