Aaamuhärdelli
Mitä kaikkia kikkoja olisi saada lapsiperheen aamuhärdelli rauhallisemmaksi?
Listatkaapa perjantain kunniaksi.
Kommentit (33)
Kuinka paljon ennen lähtöä nouset eli varaat kaikelle touhulle?
että illalla kaikki vaatteet valmiiksi. Lapset heräävät, kömpivät katsomaan lastenohjelmia ja pukevat siinä samalla. Itse syön kotona aamupalan, mutta pyritään siihen, että pienet syövät hoidossa.
Meillä mies on aamuisin yleensä kiukkuinen ja yritän hoitaa hommat aamulla itsekseni, ettei tule turhia konflikteja. Meillä on selkeät systeemit mies hoitaa tytön ja minä pojat lähtökuntoon.
Ja siis todellakaan joka aamu ei etene kuin juna!
Minä siis kyllä, mutta lapset ei... Olen aamuvirkku ihminen, nousen tunnin ennen lapsia ja silti jotkin aamut on ihan hirveitä! Jos ei muuta niin lapset tappelee keskenään.
Ap
nro 2. vastaus:) Laitan myös kyntilöitä palaamaan, ja rauhallista musiikkia soimaan-Mozartia esim. Ja se, että vaatteet, reput, ym ovat kaikki jo valmiina edellisillasta on myös tärkeätä. Mieluinen aamupala, jota syödessä ehtii keskustella tulevasta päivästä-huumorin kera, jotta lapsille tulisi hymy suuhun....Ja tietysti kehuja miehelle-"vau, näytätäpä komealta tossa puvussa-en haluaisi päästäkään sinua töihin"...näin meillä:)
- Pesen, kuivaan, pinoan vaatteet valmiiksi jo illalla. - Kaikella on paikkansa, ulkovaatteilla ja repuilla - Herään puoli tuntia ennen lapsia, että olen hyvällä mielellä ja itse pukeissa ja meikattuna. Aloittelen samalla kotitöitä. - Pidän valot hämärinä, sytytän kynttilät, että lapset saavat heräillä lempeästi ilman sähellystä - Elän kellon mukaan, pukeminen aloitetaan tiettyyn aikaan. En komentele, puhelen lempeästi niin pienille kuin teinillekin. Aamu etenee kuin juna, jos olen itse rauhallinen mutta järjestelmällinen. En valita aamuisin mistään, ettei kenenkään päivä ala huonosti.
sitä, että lapset tekevät sen minkäkäsket silloin kun käsket.
Ei toimi meillä.....
just tarrasysteemi käyttöön 3,5v:n kanssa. Saa tarran kun pukee itse päälle ilman sitä joka-aamuista älytöntä kiukuttelua. Tänään oli ihanaa kun ei tarvinut tapella! Tyttö oli niin innoissaan villieläintarroistansa että vaatteet vaan vilahtivat päälle.
-En komentele, puhelen lempeästi niin pienille kuin teinillekin.
ylimääräiseen puuhaan kesken pukemisen, kesken vessareissun, kesken kaiken muun, kun samaan aikaan on paljon muutakin hoidettavana? Jos yhden kanssa pitäisi seisoa vahdissa, että lapsi saa hommansa ylipäätään hoidettua?
Herään itse 45min ennen kuin lasten pitää herätä, tosin esikoinen usein herää samaan aikaan mutta hän haluaa aina loikoilla sohvalla pikkukakkosen äärellä. Ehdin siis itseni laittaa kuntoon ennen lasten herätystä, sekä juon rauhassa aamukahvit ja luen hesarin. Lataan illalla kahvinkeittimenkin valmiiksi sekä laitan kaikki vaatteet valmiiksi pinoihin, sekä omat että lasten. Pakkaan reput ja oman kassini myös illalla valmiiksi oven pieleen. Perjantain lelupäivälelut lapset valitsevat illalla valmiiksi reppuihun. Kaikki etenee samalla kaavalla, yritän olla kiirehtimättä (ei kyllä aina onnistu). mitä rauhallisempi ja iloisempi itse olen, sen vähemmän syntyy härdelliä. Lapset vaistovat kiireen. Mies lähtee meillä jo klo 6 joten on "pois jaloista" aamuisin, mikä on vain hyvä. Mitä useampi kokki sen sekaisempi soppa, pätee meidän aamuun.
Saatan nousta jopa viideltä, että ehdin kutoa vähän aikaa ja koota aamun ajatukseni. Kaipaisin ykkösen uutisia jo 06, se olisi paras tapa aloittaa oma aamu.
Lasten pitää olla valmiina 07.30-07.45, eli heillä on aikaa reilu tunti, puolitoista.
Nämä aamut ovat pitkiä ja rauhallisia siksi, että olen nyt kotiäitinä. Kun kävin töissä, heräsin itse 05.15 laittamaan itseni valmiiksi, lapset herätin 05.45 ja olimme ovesta ulkona 06.20. Silloin tahti oli topakampi, mutta herättelytapa sama: ihan hiljaa silitellen ja hämärään olohuoneeseen.
Kynttilöitä on ollut silloinkin. Tai TV ihan hiljaisella.
Luulen, että tärkeintä on juuri tuo levollisuus, sylittäminen ja suunnitelmallisuus.
Samalla tavalla kotiintulot menivät kiukkuamatta, kun tein iltapäiväruuat valmiiksi edellispäivänä.
Hoidan nykyään myös illat samalla tavalla. Lapset rauhoittuvat iltakylvyssä ja sammuttelen silloinkin valoja ja taas ne kynttilät pöytään :)) Kuuntelevat musiikkia ennen nukahtamista huoneissaan. Isommat lukevat. T:2
On meilläkin yksi taivaanrannanmaalari, mutten komentele sitäkään. Muistuttelen vaan," että katoppas kelloa, poitsu." "Tuuhan nyt sieltä vessasta lukemasta, että ehdit".
T:2
Meillä minä en malta nousta yhtään ennen kuin on pakko ja sitten onkin kiire ja kiukkuaa kaikille. Miehenikin on monesti sanonut, että laita se kello vähän aikaisemmin soimaan ettei tule niin kiire, mutta kun haluaa nukkua mahdollisimman pitkään. :(
Eli herään 6.40,pesen hampaat, meikkaan pikaisesti ja laitan hiukset(5-10min), kahvi tippumaan, vaatteet päälle ja hakemaan hesari. Noin 7.00 herätän kuopuksen. Koululaisilla (3) omat kellot soimassa. Harvoin kaikki mennään 8 mutta silloin kun mennään niin härdelli valmis kun ollaan kaikki samaan aikaan aamupalalla. Kuopus pukee päälle ja tulee syömään. 7.30 hammasperu kuopuksella ja vaatteet päälle ja sit onkin jo kiire. Viim. 7.40 ovesta ulos!
Meillä minä en malta nousta yhtään ennen kuin on pakko ja sitten onkin kiire ja kiukkuaa kaikille. Miehenikin on monesti sanonut, että laita se kello vähän aikaisemmin soimaan ettei tule niin kiire, mutta kun haluaa nukkua mahdollisimman pitkään. :( Eli herään 6.40,pesen hampaat, meikkaan pikaisesti ja laitan hiukset(5-10min), kahvi tippumaan, vaatteet päälle ja hakemaan hesari. Noin 7.00 herätän kuopuksen. Koululaisilla (3) omat kellot soimassa. Harvoin kaikki mennään 8 mutta silloin kun mennään niin härdelli valmis kun ollaan kaikki samaan aikaan aamupalalla. Kuopus pukee päälle ja tulee syömään. 7.30 hammasperu kuopuksella ja vaatteet päälle ja sit onkin jo kiire. Viim. 7.40 ovesta ulos!
Niin nykyään koululaiset hoitavat jo täysin itsenäisesti omat aamut ja heitä ei tarvitse juuri auttaa missään. Aamupalana syövät muroja ja mysliä sekä leipää ja hedelmiä. En laita mitään puuroja ym. Telkkaria ei saa avata aamulla.
Meillä minä en malta nousta yhtään ennen kuin on pakko ja sitten onkin kiire ja kiukkuaa kaikille. Miehenikin on monesti sanonut, että laita se kello vähän aikaisemmin soimaan ettei tule niin kiire, mutta kun haluaa nukkua mahdollisimman pitkään. :( Eli herään 6.40,pesen hampaat, meikkaan pikaisesti ja laitan hiukset(5-10min), kahvi tippumaan, vaatteet päälle ja hakemaan hesari. Noin 7.00 herätän kuopuksen. Koululaisilla (3) omat kellot soimassa. Harvoin kaikki mennään 8 mutta silloin kun mennään niin härdelli valmis kun ollaan kaikki samaan aikaan aamupalalla. Kuopus pukee päälle ja tulee syömään. 7.30 hammasperu kuopuksella ja vaatteet päälle ja sit onkin jo kiire. Viim. 7.40 ovesta ulos!
Olen parhaimmillani ennen yhtätoista. Sitten päivä on alamäkeä...
Nousen kepoisasti kello 4 tai 5. Rakastan aamuja.
Valitettavasti minulla vain on illanvirkut lapset...
Me joudutaan yleensä lähtemään jo kello 7. Tänään oli myöhäisempi aamu, lähtö vasta 7.45 ja tänään sitten myöhästyttiin, vaikka piti olla helpompaa!
Ap
paheksunta niskaan niin, että pikkukivet ropisevat, kerron meidän aamurutiinit... ;D
Mä siis käytin lapsille "kellona" juniorin aamupiirrettyjä, jotka tulevat suunnilleen samaan aikaa joka ikinen arkiaamu. Kun ipanat ei kerran kelloa tunteneet (tällä hetkellä olen hoitovapaalla, joten ei ole aamuhärdelliä kuin yhden koululaisen kanssa)
Keskimmäisen tosin puin yleensä jo ennen, kun se ehti kunnolla silmiään aukaista, niin pääsi vähemmällä kiukkuamisella ja poika sai rauhassa heräillä aamuun.
Ja joka ikinen aamu kaikki samassa järjestyksessä, samaan aikaan. Keskimmäisellä lapsella on as, joten hänen kohdallaan erityisesti piti tehdä kaikki tosi säännönmukaisesti tai mistään ei tullut mitään. Mutta helpotti kummasti, kun lapset tiesivät sanomattakin, että tämän ohjelman alkaessa mennään aamupalalle ja kun se loppuu, pitää lähteä pukemaan päälle ja kun se tietty ohjelma loppuu, pitää olla vaatteet päällä ja sit telkka kiinni ja menoks.
Noh, aika usein mä silti istuin päällä ja puin väkisin ja raahasin tuon as-pojan kirkuvana ja huutavana pihalle ja autoon, mutta jos aamu olis yhtä hosumista ja hässäkkää, vailla mitään järjestystä, niin se olis vielä pahempi.
Esikoinen meillä on kans semmonen taivaanrannanmaalari, ettei tosikaan, mutta kun hokee koko aamun, että liikettä niveliin, niin kyyyylllääää se jotenkin itsensä aina valmiiksi saa.... ;D
15min lisää jokaiselle tekee jo ihmeitä. Unta et tarvitse enää niin minuutilleen, aamun rentous korvaa sen.
- Pesen, kuivaan, pinoan vaatteet valmiiksi jo illalla. - Kaikella on paikkansa, ulkovaatteilla ja repuilla - Herään puoli tuntia ennen lapsia, että olen hyvällä mielellä ja itse pukeissa ja meikattuna. Aloittelen samalla kotitöitä. - Pidän valot hämärinä, sytytän kynttilät, että lapset saavat heräillä lempeästi ilman sähellystä - Elän kellon mukaan, pukeminen aloitetaan tiettyyn aikaan. En komentele, puhelen lempeästi niin pienille kuin teinillekin. Aamu etenee kuin juna, jos olen itse rauhallinen mutta järjestelmällinen. En valita aamuisin mistään, ettei kenenkään päivä ala huonosti.
Niin missä kohtaa on aamupesu? Vai eikö sellaista ole??
Kyllä meillä pestään aamulla kädet ja kasvot ja hampaat, vai onko sinulla jo isot lapset? Meillä 3-vuotta juuri täyttäneet tuplat. Aamut menevät aina samalla rutiinilla. Noustaan miehen kanssa noin klo. 7.00 ja mies menee aamupalalle ja lukemaan hesaria, minä laitan itseni kuntoon (muut paitsi hiukset) sillä välin. Ennenkuin saa itseni valmiiksi, on mies mennyt herättämään tytön ja otan hänet heti aamupesulle. Sitten hän pukee itse, autan jos tarvis. Siinä vaiheessa menen laittamaan hiukset ja suurin piirtein samaan aikaan mies lähtee pojan kanssa aamupesulle. Telkkari on ehdottomasti kielletty meillä aamuisin, siitä ei tule kuin harmia. Ulos ovesta lähdemme 8.10 - 8.15 ja päiväkodille menee kävellen 3 minuuttia. Ja kaikki kamat laitan lapsille ja itselleni edellisenä iltana valmiiksi. Helppoa kuin mikä! Ja aamuisin me vältämme miehen kanssa korottamasta ääntä, ettei tarvitse lähteä kenenkään pahalla mielellä uuteen päivään.
- Pesen, kuivaan, pinoan vaatteet valmiiksi jo illalla.
- Kaikella on paikkansa, ulkovaatteilla ja repuilla
- Herään puoli tuntia ennen lapsia, että olen hyvällä mielellä ja itse pukeissa ja meikattuna. Aloittelen samalla kotitöitä.
- Pidän valot hämärinä, sytytän kynttilät, että lapset saavat heräillä lempeästi ilman sähellystä
- Elän kellon mukaan, pukeminen aloitetaan tiettyyn aikaan. En komentele, puhelen lempeästi niin pienille kuin teinillekin.
Aamu etenee kuin juna, jos olen itse rauhallinen mutta järjestelmällinen. En valita aamuisin mistään, ettei kenenkään päivä ala huonosti.