Miten pitkään teidän lapset viihtyy kerralla tietyn leikin parissa?
Täsmennän vielä että tarkoitan että leikkii yksinään ja leluilla ja rauhallista sisäleikkiä. Esim. autoilla, nukeilla, barbeilla, junaradalla, legoilla... Miten pitkään viihtyy kerrallaan ja leikkiikö koko ajan nätisti keskittyneenä?
Kommentit (7)
samaa leikkiä keskittyneenä, höpisi koko ajan itsekseen leikkiessään jne. Tuota ennen leikkiminen oli lähinnä kokeilemista, heittämistä, maistamista, hajottamista ja kokoamista ja tuon jälkeen on siirrytty enemmän harrastusmaisempaan toimintaan, ilman että olisin itse sellaiseen ohjannut.
Tyttö nyt 3,5v ja on jo pitkään (varmaan vuoden) leikkinyt omia nukkeleikkejään höpöttäen koko ajan omiaan nukkekavereilleen. Leikki voi kestää parikin tuntia. Välillä vaan hakee vahvistusta äidiltä.
Älkää vaan ikinä hankkiko moista. Ennen tätä pojat (silloin 6 ja 5) jaksoivat leikkiä tunnin tai parikin yhtä leikkiä. Nyt joko pelaavat sen tunnin, jonka päivässä saavat pelata, hyppivät trampalla, pelaavat korttia tai piirtävät. Leikin leikkiä en ole nähnyt pitkään aikaan. Yrittävät aikansa mutta kun ei kuulemma huvita, niin ei huvita. Nyt pojat ovat siis 7 ja 6. Ulkoilevat paljon ja leikkivät sielläkin mutta lähinnä se on juoksemista ja örveltämistä.
Nyt koululaisia eivät enää juurikaan. Tai leikkivät, mutta eivät enää uppoudu leikin maailmaan niin syvästi. 3/4 leikistä on nykyään lelujen (littlest pet shop, barbit, my little ponyt) ihailemista, kampaamista, pukemista, somistamista. Mutta näin kait se menee.... Paljon menee aikaa siihen kun pistävät itseään hienoiksi, sovittelevat vaatteita, ulkoilevat, piirtävät, pyöräilevät, maalaavat, pelaavat lautapelejä, kirjoittelevat kirjeitä, lueskelevat kirjoja. Ja meillä EI ole pleikkaria, eikä lapset edes pelaa tietokoneella.
Pari tuntia saattaa helposti vierähää ihan omissa leikeissä. Tyttö ja poika, iät 5 ja 3 vuotta. Nyt tuolla leikkivät kahdestaan. Leikkineet jo sen pari tuntia ainakin. :)
ap