Lapsettomat, miten koette kaikki ne "toivoa on vielä" -tarinat?

Vastaan aina, että ei kaikille silti käy hyvin. Joku jää aina ilman ja se voin olla minä.

tuo on se ajatus mikä minunkin päässäni on. En taida sanoa muuta kuin "kiva kuulla", mutta ei sitä osaa omalle kohdalleen enää uskoa.



Ja se tekee mut niin surulliseksi... :(



*ap

ne tarinat aina antoivat jollain tavala toivoa. Ja varsinkin kun tiesin, että niiden kertojalla oli vain hyvä ajatus taustalla, niin ei niistä voi pahoittaa mieltää. Tiedän, että aihe on vaikea keksiä mitään positiivista sanottavaa ja harva haluaa vain voivotella kanssasi!



Itsekin taidan nykyään kuulua noihin tarinoihin :( Esikoista tehtiin useamman vuoden ajan IVF + PAS hoidoilla ja vihoviimeisessä hoidossa saimme vain yhden siirtokelpoisen alkion ja siitä heikon positiivisen. Raskaus kuitenkin jatkui ja sen jälkeen saimme vielä luomulapsen. Ja sen piti todellakin olla mahdotonta!



Mitä toivoisit näiden tarinoiden kertojien sinulle sanovan? Mitä itse sanot ihmisille, jotka kertovat sinulle lapsettomuudestaan?

jos tutut sanoisi jotain tyyliin "paskamäihä, mutta eihän kaikki tosiaan lapsia koskaan saa". Kun on tämä tapakasvatus, niin mitään noin negatiivista ei vaan saa ääneen sanottua. Ikävä on puhua lapsettoman kanssa, jos itsellä on lapsia, kun ei tosiaan tiedä mitä pitäisi tai saisi sanoa.



Minulla (3 lasta, pitkien yritysten jälkeent tosin, tutkimuksetkin ehdittiin aikoinaan aloittaa) 1 suht läheinen tuttava, joka ei ole pitkistä hoidoista huolimatta lapsia saanut, eikä enää voikaan. Hänen kanssa olen jutellut juuri noista fiiliksistä ja kertoi katkeruudesta ja epäoikeudenmukaisuus -fiiliksistä sitä mukaa, kun muille muksuja tipahteli.



Mitä hittoa voi sanoa, jos ei voi sanoa mitään? Hänellä ei ole ongelmaa sinänsä, hän kestää meitä hölmöjä möläyttelijöitä, kun ei muuta voi. On tottunut vuosien varrella.



Sehän on vain puhetta, joskus vain epäonnistunutta small talkia. Mitä sanot ihmiselle, jolta omainen kuollut tai joka on juuri sairastunut vaikkapa syöpään? Ainahan ne sanat ovat kökköjä tai vääriä muttei aina voi olla hiljaakaan, jotain puhetta odotetaan. Tökeröähän se sitten tuppaa olemaan. Antakaa anteeksi typerät kommentit, ei niitä niin syvällisesti kannata ottaa. Hyvää me tarkoitamme.

Siinä vaiheessa ärsyttivät kun yritystä oli takana jo vuosia ja kriisi oli pahimmoillaan. Kun olin sinut sen asian kanssa että saatan jäädä lapsettomaksi nuo tarinat alkoivatkin tuntua jotenkin lohdullisilta. Sain luomuvauvan 7 vuoden piinan jälkeen. Se tuntui todella ihmeeltä! Olen onnellinen.

Mielestäni aloituksessa aika monta kertaa mainitsinkin, että tiedän, että niillä tarkoitetaan vain ja ainoastaan hyvää. Puhuin nyt omista tunteistani, ajatuksista joita ne herättää itsessäni - ajatuksista, joita en todellakaan tuo ilmi siinä tilanteessa, vain tässä ja nyt. En edes ajattele mitään ikävää ihmisestä, joka sanoo jotain tuohon suuntaan, että "onpa se törppö kun mulle noin sanoo, eiks se tajuu...", puhumattakaan että sanoisin ääneen mitään sellaista. TIEDÄN, että tarkoitetaan hyvää, TIEDÄN, että jokainen niin sanoja toivoo mulle hyvää.



Mutta tuo on ainoa ajatus, joka omassa päässäni jyskyttää. Mutta se en ole minä, en tälläkään kertaa.

Uskon kyllä rakkauden voimaan tässäkin. Ihminen on vastarakastuneena hedelmällisimmillään. Yritin eksän kanssa lasta vuosia ja hoidotkin epäonnistuivat. Ongelma oli minussa ja eksä ihan kunnossa. Tuli ero ja uuden miesystävän kanssa söin varmuuden vuoksi pillereitä. Sitten pillerit loppui yksi pyhäpäivä ja en jaksanut lähteä hakemaan uusia. Siitä tärppäsi heti esikoinen. Siis ekasta kierrosta, jolloin ei edes yritetty mitään...



Sitten tässä samaisessa "hedelmällisessä" suhteessa tuli kakkosen aika -> 3,5 vuoden yritys ja hoidot. Emme olleetkaan enää vastarakastuneita.

että kuitenkin suurin osa kokee ne lohdullisina. :) Silloinhan ne täyttävät tarkoituksensa. Ehkä jossain vaiheessa ne olivat mullekin sitä, mutta jotenkin tässä vuosien kuluessa ja toivon hiipuessa, kuitenkin sinnitellessä, ajatus on muuttanut muotoaan.



Ap

(n. 20v lapsettomuutta, adoptiot + yllätysvauva yli nelikymppisenä, 2 tällaista stooria lähipiirissä) En kerro nyt tässä sitten niitä sen tarkemmin, etten loukkaa.



Saanhan silti vilpittömästi toivoa täydestä sydämestä sinullekin vielä jonain päivänä vastaavantyyppistä ihmettä. Vastentahtoinen lapsettomuus tuntuisi itsestä kauhealta ajatukselta.

(n. 20v lapsettomuutta, adoptiot + yllätysvauva yli nelikymppisenä, 2 tällaista stooria lähipiirissä) En kerro nyt tässä sitten niitä sen tarkemmin, etten loukkaa.

No tuo viestihän oli nyt vaan ihan täynnä ivaa - miksi minä ansaitsen sen, kun en itsekään ajattele mitään ilkeää ihmisistä, jotka näitä ihmetarinoita kertovat??? Kysyin ajatuksia ja tuntemuksia lähinnä kanssa-lapsettomilta noista tarinoista. Että tuovatko ne toivoa, vai kokeeko kukaan niitä kuten minä nykyään koen. Ei tämä ollut mikään hyökkäys ketään kohtaan.

Tuosta viimeisestä toiveesta kiitän. :)