Hallituksen työelämäuudistuksilla on kiire!

Vaihdoin työpaikkaa suuresta, monen tuhannen työntekijän yrityksestä pieneen, noin 80 työntekijän järjestöön. Ja luoja paratkoon, minkälaisen sisäänpäin lämpiävän keon kohtasinkaan. Talossa vuosikymmeniä työskennellyt henkilöstöjohtaja ei ole ilmeisesti koskaan joutunut ansioluetteloaan päivittämään, riittää kun on aina kulloisenkin toimitusjohtajan luottamuksen saanut. Talossa saa rehottaa luonnevikaisimmatkin työntekijät, jotka kritisoivat kaikkea yhteisten tilaisuuksien tarjoiluista alkaen. Puhuvat pahaa kollegoistaan, joiden yksityiselämästä tai luonteenpiirteistä eivät pidä. Osoittavat mieltään kuin pikkulapset. Ja ovat kaiken tämän päälle aivan järkyttävän toistaitoisia lusmuja. Sanomattakin on selvää, että en ole voinut välttyä yhteentörmäykseltä. Tietenkään työelämässä ei ole lupa hermostua, mutta kun ei vain pysty katselemaan sitä, kun kyvytön assistentti savustaa kolmattakymmenettä vuotta työkaveriaan todella ilkeästi. Tai kun varsin tavanomaisilla työtaidoilla ja hyvin rajoittuneilla yhteistyötaidoilla varustettu it-henkilö tiuskii jokaiselle, joka on pakotettu häneltä jotain kysymään. Ja sitten on vielä ne täydellä (lukemattomien yleiskorotusten jälkeen korkeahkoksi nousseella) palkalla minimaalisesti performoivat asiantuntijat, joiden eläkkeellejäämiseen lasketaan vuosia/kuukausia/päiviä ja joiden selityksiä kuunnellaan mieluummin kuin odotetaankaan tekevän mitään hyödyllistä.

Ei siis ihme, että Suomen tuottavuus on mitä on näiden vesseleiden kanssa. Laskutettava työ tarkoittaa näille uusille työkavereilleni sitä, mitä erittäin usein ja häpeilemättä käytettävän työterveyshuollon lääkärit laskuttavat. Kyllä niillä hallituksen työelämäuudistuksilla on mielestäni todella kiire. En edes uskalla ajatella, missä tämä maa on ilman niitä kahdenkymmenen vuoden päästä.