Missä on presidenttimme puhe liittyen Vantaan kouluammuntaan?
Onko muita, ketkä ihmetellyt asiaa tai kaivannut Presidentin osanottoa puheena?
Tiedän hänen ottaneen osaa suruun ja toivoneen paranemisia sairaalassa oleville uhreille, MUTTA minua kieltämättä nolottaa ettei meidän oma presidentti ole ihan edes pientä puhetta saanut aikaiseksi tehdä!
Jopa muissa maissa näin on osa toiminut, mutta meidän oma vain viestipalvelun välityksellä niin pistää nolottamaan.
Tohdin epäillä, että Niinistö olisi näin toiminut ja välittänyt osanottonsa tapahtuneesta henkilökohtaisella puheella.
Olenko ainoa kuka on asiaan kiinnittänyt huomiota? Kai meitä on muitakin?
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
arvojohtaja
No todellakin arvojohtaja entinen koulukiusaaja ollut. Vaikeaa varmaan miettiä mitä hienoa presidentille sopivaa sanottavaa pitäisi keksiä kun kaikki tietää hänen koulukiusaajataustansa ja tästä ihan itsekin puhunut joten ei ehkä pahemmin tämäkään tapaus tunnu missään.
Ei Jokelan koulusurmien yhteydessäkään silloinen presidentti puheita pitänyt.
" Tasavallan presidentti Tarja Halonen ja Suomen hallitus ovat välittäneet surunvalittelunsa uhrien omaisille."
Tarvitseeko koulukiusaajan muistolle nyt mitään puheita pitää?
Asiasta tarvitaan siis vielä lisää puhetta...?
Koko seuraavan viikon saa naama myötähäpestä tulipunaisena lukea toinen toistaan typerämpiä ja tekopyhempiä ja muka-viisautta tarjoavimpia pääkirjoituksia ja kolumneja. Ei tarvii kuin kattoo tätä palstaa niin alkaa toivomaan, että 90% ihmisistä olisi vaan ihan hiljaa ja parin metrin päässä lähimmästä näppiksestä.
Itsekin vanhana koulukiusaaja tiedän että ei se koulunkäynti aina niin kivaa ole...
Vierailija kirjoitti:
Asiasta tarvitaan siis vielä lisää puhetta...?
Koko seuraavan viikon saa naama myötähäpestä tulipunaisena lukea toinen toistaan typerämpiä ja tekopyhempiä ja muka-viisautta tarjoavimpia pääkirjoituksia ja kolumneja. Ei tarvii kuin kattoo tätä palstaa niin alkaa toivomaan, että 90% ihmisistä olisi vaan ihan hiljaa ja parin metrin päässä lähimmästä näppiksestä.
TÄMÄ!
Stubb on Kiovassa Halla-ahon kanssa.
Paljon ennemmin kuulisin asiassa kommentointia asiantuntijoilta tai sellaisilta tahoilta, joilla on jotain syvempää tietoa asiasta tai jopa ratkaisuehdotuksia kuin presidentiltä. Ei presidentin pahoitteluissa ole mitään informatiivista tai ongelmaan ratkaisua tuovaa, pelkkiä muovisia tuhanteen kertaan kuultuja persoonattomia kliseitä ja latteuksia. Jos presidentti välittää osanottonsa niin eikö sitä millään voisi tehdä henkilökohtaisesti suoraan omaisille eikä median kautta kaikille suomalaisille. Niinhän kaikki muutkin tekee, mitä järkeä tuossa on mediaa pitää välikätenä kun asiansa voi sanoa myös suoraan asianomaisille?
Mitä uutta se asiaan toisi, jos presidentti sanoisi samat jutut mitkä tuhannet muutkin ovat jo sanoneet?
Stubb ehkä tiedostaa ristiriidan siinä että hän entisenä koulukiusaajana puhuisi julkisesti näin kamalista kiusaamisen seurauksista. Toisaalta hän voisi olla rohkea ja puhua nimenomaan kiusaajan(kin) näkökulmasta - vedota heihin jollain tapaa?
Puhe? Eiköhän tässä enemmänkin odoteta poliisin raporttia tapahtumien kulusta. Stubb esitti surunvalittelut, ei tässä puheita kaivata.
Stubb voisi tulla kiusaajana esiin. Olisi hieno ele.
Juuri Stubbilla tästä olisi sanottavaa.
Koulukiusaajan näkemys olisi kiintoisa.
Mitä tämä presidentille kuuluu? Hän on vierailulla Ukrainassa Halla-ahon kanssa. Myöskään Halla-aho ei ole asiaa kommentoinut.
Presidentit eivät pidä puheita tällaisen tapahtuman takia. Stubbin osanotto on aivan riittävä kommentti presidentiltä kyseiseen tapahtumaan.
Presidentti esitti jo surunvalittelunsa.
Hänellä on töitä niin paljon että pystyy siirtymään elämässä eteenpäin vaikka Vantaalla kouluampuminen tapahtuikin, ja se kouluampumisen selvittäminenhän on ihan poliisin käsissä nyt. Eli presidenttiä ei ampumistapauksen selvittelyyn tarvita. Eikä hänen tarvitse joka päivä ja joka ainoa tunti esittää puheita tähän tapaukseen liittyen.
Hän on kantamassa Ukrainaan meidän viimeisetkin roposet.
arvojohtaja