Miten päästä toistuvasta huonosta kaavasta ihmissuhteissa
Olen ihan epätoivoinen. Olen ollut sinkku yli 10 vuotta. Mutta olen kokenut satuttavia tapailusuhteita, jotka eivät ole johtaneet seurusteluun. Yhden raastavan jutun jälkeen päätin, että nyt hankin itsetunnon ja en ryhdy mihinkään suhteeseen ennen kuin olen henkisesti valmis. Kolmeen vuoteen en suostunut treffeille tai mihinkään. Jos joku aiemmin ghostannut mies otti yhteyttä sanoin suoraan ei kiitos. Aiemmin lähdin mukaan noihin. Keskityin vain harrastuksiini, työhön ja muihin ihmissuhteisiin.
ja nyt tadaa, olen taas samassa tutussa paskassa: tapasin mukavan oloisen miehen, tapailtiin hetki, kaikki vaikutti hyvältä kunnes minut ghostattiin.
tuo suhde satuttaa, mutta enemmän minua ärsyttää se ettenkö vieläkään opi? Olin edelleen sama höynäytettävä kynnysmatto kuin aina ennenkin. Miten saan tämän kierteen loppumaan? Ja tilannetta pahentaa se, että haluan lapsia ja se alkaa kohta olla myöhäistä kohdallani.
mikä minua voisi vaivata kun joudun näihin tilanteisiin kerta toisensa jälkeen?
Kommentit (11)
Olen yrittänyt miettiä mikä niitä miehiä yhdistää. Ehkä jonkinlainen itsenäisyys. Heillä on myös oma elämä. En pidä liiasta ripustautumisesta. Mutta ehkä sitten ovat olleet liiankin itsenäisiä.
Jos kerta toisensa jälkeen valitset itsellesi täysin vääränlaisia miehiä, niin silloin sinä itse olet se ongelma. Sun pitäisi nyt jotenkin päästä kiinni niihin juurisyihin, että miksi jatkuvasti toimit tuolla tavalla.
Tässäkin asiassa tullaan ihan samaan asiaan kuin mistä jauhan kokoajan palstalla, oma traumatyö.
Se on suhteissa ihan sama asia kuin kaikessa muussakin, jos ihmisellä itsellään on jokin ongelma käsittelemättömänä niin hänen suhteensa saattaa kaikki vuoronperään kaatua kirjaimellisesti ihan samalla tavalla samanlaisen ihmisen kanssa. Siin voi olla vaikka 5 miestä, ne suhteet kaatuu aina samaan kaavaan.
Yleensä ihminen ei itse edes huomaa tätä, vaan joku läheinen saattaa huomata sen ja sanoa että hei, oletkos sä muuten huomannut että noi sun kaikki miehet ovat täysin samanlaisia ja sun suhteet kaatuu aina samalla tavalla.
Se ongelma ei oo niissä miehissä, vaan se on itse siinä henkilössä kenelle ne tapahtuu.
Siel saattaa olla taustalla ihan mitä tahansa traumaa, vaikka jotain äiti tai isätraumaa tai ihan mitä vaan
T. henkinen paltamiehenne
Mulla on kaveripiirissä yksi tyyppi, joka aina jätetään. Hän aina haukkuu ne kumppanit sitten, kun on tullut jätetyksi. Aina sitä ja tätä ja tota.. Yks jätkä sano sille kerran, että ihminen joka aina jätetää, niin silloin kannattaa katsoa peiliin ja kysyä miks mut jätetään aina. Siihen on kyllä syy miks joku tulee jätetyksi kerta toisensa jälkeen.
En sano tätä sinulle phalla tai auo päätä.
Ei varmaan kannata valita niitä jännämiehiä jotka lähtee parin varvin jälkeen muille apajille. Syytä itseäsi
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kaveripiirissä yksi tyyppi, joka aina jätetään. Hän aina haukkuu ne kumppanit sitten, kun on tullut jätetyksi. Aina sitä ja tätä ja tota.. Yks jätkä sano sille kerran, että ihminen joka aina jätetää, niin silloin kannattaa katsoa peiliin ja kysyä miks mut jätetään aina. Siihen on kyllä syy miks joku tulee jätetyksi kerta toisensa jälkeen.
En sano tätä sinulle phalla tai auo päätä.
En ota pahalla, tiedän tuon ja haluaisin juuri siksi miettiäkin mikä minussa on vikana. Olen syytellyt myös muita. En enää. Olen tietoinen että syy on ehdottomasti itsessäni mutta en vaan tiedosta sitä juuri syytä.
Olisko mahdollista etsiä juomattomia miehiä jotka eivät ravaa baarissa. Ehkä joku harrastus mikä heillä (hänellä) on tai kiinnostukset, kohtaisiko ne sun kiinnostusten kanssa. Ei sovellus, ei baari. Entä ulkomaat, länsimaat. Olisiko arvomaailma sun kanssa samanlainen.
Googlaa traumakemia, tai jos enkku taipuu niin trauma bonding. Kuullostaako tutulta?
Vierailija kirjoitti:
Googlaa traumakemia, tai jos enkku taipuu niin trauma bonding. Kuullostaako tutulta?
Nopeasti googlasin. Täytyy lukea tästä aiheesta kyllä lisää. Kiitos vinkistä.
Sinua käytetään hyväksi. Siussa on jokin tekijä, mikä houkuttelee hyväksikäyttäjiä puoleesi.
Mieti mikä sai sinut valitsemaan juuri tuon miehen? Oliko samantyyppisiä piirteitä kuin aikaisemmissa miehissä?
Mieti miksi haluat parisuhteen? Keskity oleelliseen? Onko se vain lapsi? Kumppanuus? Se että muillakin on? Sosiaalinen painostus jonkun taholta?
Millainen oli malli omassa lapsuuskodissasi? Toistatko sitä?
Haluatko miellyttää miestä (kynnysmatto) vai haluatko että mies miellyttää sinua (jumalatar)?