Riipaiseeko teitäkin joskus eletty elämä syvältä. Pukkaa kyyneleitä ja tekee mieli lähteä katsomaan niitä kotiseutujaan ja sitä kouluaan

En usko retrokausaalisuuteen.

Se on mielentila, konkreettista paikkaa ei useinkaan enää löydy...  Kirjoittele vaikka ylös muistojasi, niin pääset takaisin siihen maailmaan.

Asun aika lähellä lapsuuden paikkoja. Nään niitä aika ajoin muutenkin. Joskus olen ajellut ihan vartavasten katsomaan. Kaikki pulkkamäet yms näyttää vaan niin pieniltä nykyään. Ihan kuva fiilis tulee silti. Tapahtumia muistaa vaikka niistä on vuosikymmeniä aikaa

Mun henkinen herääminen ja siitä aiheutuva puhdistautuminen pakotti aikoinaan tekemään kaiken ton, siis käymään uudestaan koko elämä läpi mitä oli elänyt ja sen avulla käsittelemään tiettyjä asioita itsessä. 

Se matka ei todellakaan ollu helppo. Ne tunteet ja kaikki repii palasiks. 

Kyl mä edelleenkin kaipaan ajoittain tietttyihin hetkiin , ei se väärin ole

Tein kerran tuon matkan, kun tuli niin pohjattoman tyhjä olo jostain syystä. Otin auton ja kävin katsomassa lapsuuden paikkoja. Oli kesä ja ajalin tuttuja reittejä. 

Kun tulin kotiin niin kerroin puolisolle. Hän ei suinkaan kokenut empatiaa minua kohtaan, vaan suuttui koska katsoi tuntemukseni johtuvan hänestä ja että hän ei riitä minulle. Oli kyllä märkä rätti kasvoille.

Kävin viime kesänä lapsuuteni kotikaupungissa vanhoja paikkoja katsomassa. Kaikki oli muuttunut, ei ollut juuri mikään niinkuin ennen, oli rempattu, purettu ja rakennettu uutta, uusia teitä ja kaikkea. Ja mitä oli vanhaa tallessa, oli ihan erilaista kuin muistojen kultaamassa mielessäni näin. 

Pettynyt olo vähän tuli, mutta se haikeus katosi.

Ei.

Lapsuuteni ei ollut mukava.

T: tuntematon 

Haluaisin käydä yhdessä lapsuuden metsässä, jossa leikimme perhepäivähoidon muiden lasten kanssa. Lapsena paikka tuntui valtavalta ja jännittävältä, siellä oli polkuja ja isoja kiviä. Muistan hyvin tietyn puun, ja siellä virtaa myös isohko puro, josta varoiteltiin. En vain kehtaa mennä tuonne, kun ihan siinä vieressä on taloja. Ja oikeastihan se on vain pieni metsäpalsta omakotitaloalueen keskellä, ei edes mikään kunnon metsä.

Vierailija kirjoitti:

Tein kerran tuon matkan, kun tuli niin pohjattoman tyhjä olo jostain syystä. Otin auton ja kävin katsomassa lapsuuden paikkoja. Oli kesä ja ajalin tuttuja reittejä. 

Kun tulin kotiin niin kerroin puolisolle. Hän ei suinkaan kokenut empatiaa minua kohtaan, vaan suuttui koska katsoi tuntemukseni johtuvan hänestä ja että hän ei riitä minulle. Oli kyllä märkä rätti kasvoille.

redflag 

Mulla on kaipuu lapsuuden / nuoruuden kesiin. Silloin oli niin huoletonta aikaa kun sai lomailla koko kesän. Elämä oli leppoisaa.

Tuli oltua mummulassa, kavereiden kanssa jne. 

Sydäntä vihlaisee, kun ei ole enää mummulaa. Makumuistotkin sieltä on ihan omaa luokkaansa. Mummulaan sai mennä aina, hän oli aina onnessaan kun joku poikkesi. Hyvin vieraanvarainen ihminen; voileivät, pullat ja kahvit tarjosi aina kaikille nuohoojasta sukulaisiin.  

Kyllä. Oon miettinyt että teen päiväretken niihin paikkoihin. Kun elämä oli ihanaa ja viatonta. Ekana Kärkelän kartano jossa sain asua lapsena.

Kyllä näin aikuisena olin alkanut ikävöimään meidän lapsuuden kotia, usein kävinkin ajelemassa ja kävelemässä siellä.

Itkin usein kun oli niin ikävä takaisin siihen taloon.

Vanhemmat kun erosivat, niin myivät talon silloin aikanaan kun olin päässyt peruskoulusta.

Mutta sitten erään kerran tässä viime vuonna, olin ystäväni kanssa siellä ajelemassa ja yhtäkkiä hän ehdotti, että käydään kylässä siellä entisessä kodissa.

Mietin hetken uskallanko mennä, kun en tuntenut asukkaita.

Mutta rohkaisin mieleni ja menimme kysymään voiko nopeasti käydä katsomassa, miltä nykyään näyttää.

Ja se käynti toi sellaisen helpotuksen ja olen vapautunut siitä hirveästä ikävän tunteesta.

Ennen näin uniakin entisestä kodistani, mutta enää en tunne samanlaista ikävää takaisin. Oli ihana nähdä koti jossa sain viettää parhaimmat vuoteni. Ja samalla kokea vapautus. 

Ei enää kun lopetin alkoholinkäytön.

Vierailija kirjoitti:

Ei enää kun lopetin alkoholinkäytön.

Totta tuokin ja on alkoholin tuomasta tunnetilasta kokemuksia nuoruudesta. Myös nähnyt alkoholin vaikutuksen alaisten itkeskelyä. 

Ei. Eiköhä tuo kollektiivinen alkoholismi ja pitkäaikaistyötön ole jo nähty... Onneksi pääsin pois.

Hmm, ehkä tuo tulee vastaan jossain tietyssä vaiheessa elämää voimakkaammin. Vanhempani kuitenkin edelleen asuvat lapsuuteni maisemissa niin olen nähnyt niiden muuttumisen kävelylenkeilläni. Tämä varmasti vaikuttaa siihen, ettei kaiho vanhoihin maisemiin ole niin vahva. Minulla oli hyvä lapsuus, mutta ahdistava nuoruus, joten päästyäni rauhalliseen aikuisuuteen niin en ole vielä halunnut palata vanhoihin muistoihin. (Tällä hetkellä koen vasta elämänvaihetta, jossa aikuisiän mahdollisuudet ovat toteutumassa, vaikkakin hieman ikäpolveani myöhemmin.)

Vierailija kirjoitti:

Tein kerran tuon matkan, kun tuli niin pohjattoman tyhjä olo jostain syystä. Otin auton ja kävin katsomassa lapsuuden paikkoja. Oli kesä ja ajalin tuttuja reittejä. 

Kun tulin kotiin niin kerroin puolisolle. Hän ei suinkaan kokenut empatiaa minua kohtaan, vaan suuttui koska katsoi tuntemukseni johtuvan hänestä ja että hän ei riitä minulle. Oli kyllä märkä rätti kasvoille.

Tarkoitat toivottavasti e-puolisoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tein kerran tuon matkan, kun tuli niin pohjattoman tyhjä olo jostain syystä. Otin auton ja kävin katsomassa lapsuuden paikkoja. Oli kesä ja ajalin tuttuja reittejä. 

Kun tulin kotiin niin kerroin puolisolle. Hän ei suinkaan kokenut empatiaa minua kohtaan, vaan suuttui koska katsoi tuntemukseni johtuvan hänestä ja että hän ei riitä minulle. Oli kyllä märkä rätti kasvoille.

Tarkoitat toivottavasti e-puolisoa?

Hitto, ex-puolisoa siis.

Ei lapsuuteen eikä nuoruuteen pääse takaisin ja ne paikatkin ovat jo menneet menojaan. Aikanaan sitten minäkin. Kaikki katoaa ajan virtaan.

Metsään? Ei paljo metsässä oltu. Ei kiinnosta nähä kouluja. Kerrostalon ohi oon mennyt vuosia sitten.