Riipaiseeko teitäkin joskus eletty elämä syvältä. Pukkaa kyyneleitä ja tekee mieli lähteä katsomaan niitä kotiseutujaan ja sitä kouluaan

Vierailija kirjoitti:

Tein kerran tuon matkan, kun tuli niin pohjattoman tyhjä olo jostain syystä. Otin auton ja kävin katsomassa lapsuuden paikkoja. Oli kesä ja ajalin tuttuja reittejä. 

Kun tulin kotiin niin kerroin puolisolle. Hän ei suinkaan kokenut empatiaa minua kohtaan, vaan suuttui koska katsoi tuntemukseni johtuvan hänestä ja että hän ei riitä minulle. Oli kyllä märkä rätti kasvoille.

Kadun tuossa sitä, että lähdin yksin autolla. Jos uudelleen saisin tuon elää, niin pyytäisin puolisoani mukaan. Olisi sitten lähtenyt mukaan tai ei. Tein typerästi.

(sama)

Ei ole maisemista paljon mitään enää jäljellä Tampereen kyljessä.

Vanhoilla kulmilla, missä asuin ala-asteen aikana tullut useammankin kerran käytyä kävelemässä & pyöräilemässä. Onhan ne kulmat muuttuneet. Rakennettu huomattavasti lisää. Ostari on kulunut ja ankea, ja joissakin suunnitelmissa sitä ollaan purkamassa. Talojen pihoilla ei näy ihmisiä, ja kyseisistä taloista on poistettu keinutelineet ja kaikki pihaleikkeihin sopivat välineet. Nähtävästi niille ei ole käyttöä. Nykyään alueen läpi kulkee raitiovaunu, aikaisemmin kyseisellä kadulla ei kulkenut edes bussia. Vanha ala-aste on purettu suurimmin osin, ja tilalle rakennetaan uutta & isompaa.

Vanha yläaste on itseltäni muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Pyöräilin sen ohi viimeksi tänään. Ankea se oli ulkoisesti jo vuosina 1994-97, milloin kyseistä koulua kävin. Ankealta tuo näyttää nytkin. Yläasteen vieressä ollut ala-aste purettiin useita vuosia sitten, koska se oli homeessa ja osittain käyttökiellossa. Koulu korvattiin moduulikoululla.